14.11.2008 11:33
Suomi ei halua Euroopan unionin kaavailemaan pidennystä äänitteiden suoja-aikaan. EU haluaisi pidentää esittävän taiteen tekijänoikeudellista suojaa nykyisestä 50 vuodesta 95 vuoteen.
EU:n esitys on parhaillaan lausuntokierroksella eri jäsenmaissa. Suomen hallitus on päättänyt, että se ei ole valmis ainakaan näin pitkään suoja-aikaan. Myös muun muassa Britannia vastustaa 95 vuoden suoja-aikaa.
Muutama viikko sitten sadat taiteilijat julkaisivat Helsingin Sanomissa vetoomuksen, että Suomen hallitus hyväksyisi EU:n komission ehdotuksen.
Joukko professoreita on puolestaan vedonnut hallitukseen, ettei se hyväksyisi komission pidennysaikeita. Professoreiden mielestä pidennyksestä hyötyisivät eniten levy-yhtiöt ja perikunnat eivätkä niinkään musiikilla elantonsa ansaitsevat taiteilijat. Myös opetusministeriö pitää EU:n ehdottamaa suoja-aikaa liian pitkänä. Sen sijaan Suomi on valmis harkitsemaan lyhyempää pidennystä, jos sellainen ehdotus EU:sta joskus tulee.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi