perjantai 1.8.2014 | Maire  Onnittele e-kortilla

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onnistuivatko Vanhan valtaajat tekemään maailmasta paremman?

27.11.2008 19:09

Tiistaina tuli kuluneeksi 40 vuotta Helsingin Vanhan ylioppilastalon valtauksesta. Opiskelijat valtasivat rakennuksen 25. marraskuuta 1968, päivää ennen paikalle suunniteltuja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan satavuotisjuhlia.

Valtaajat halusivat muutoksia yliopiston hallintoon ja opetuksen sisältöön. Opiskelijademokratian lisäksi vaatimusten listalle kuuluivat muun muassa marxilais-leninististen ryhmien perustaminen tiedekuntiin, ylioppilaskunnan pakkojäsenyydestä luopuminen ja Ylioppilaslehden linjan muuttaminen.

Vanhan valtaajien joukossa oli monia sittemmin politiikassa, hallinnossa, liike-elämässä ja mediassa pitkän uran tehneitä vaikuttajia, kuten Erkki Tuomioja, Ilkka Taipale, Björn Wahlroos, Ulf Sundqvist, Nils Torvalds, Liisa Liimatainen ja Markus Lyra.

Valtaus kytkeytyi yleiseurooppalaiseen opiskelijaradikalismiin, joka huipentui jo aiemmin samana vuonna Pariisin opiskelijamellakoihin. Vaikka opiskelijoiden liikehdintään osallistui vain osa opiskelijoista, Vanhan valtausta on totuttu pitämään sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien merkittävänä sukupolvikokemuksena.

Viikon kysymys:

Onnistuivatko Vanhan valtaajat tekemään maailmasta paremman?

KYLLÄ

Mikko Lehtonen:

Vastaan epäröiden "kyllä".

Jos valtaus, joka koomista kyllä kohdistui opiskelijoiden omaan rakennukseen ja instituutioon, oli suuntautunut tuolloista kulttuurihegemoniaa vastaan, se kyllä murensi kohdettaan. Koti, uskonto ja isänmaa eivät vuoden 1968 jälkeen enää voineet toimia samanlaisena annettuna referenssinä kuin aiemmin.

Näiltä osin Vanhan valtaus osana vuoden 1968 opiskelijaliikehdintää on muuttanut maailmaa paremmaksi, eikä asiasta voi olla kuin iloinen.

Erityisen riemuissaan ei sen sijaan voi olla siitä, että vuoden 1968 jälkeinen historia on toteuttanut utooppisten kapinallisten tavoitteet irvikuvinaan. Vanhat ahdistavat yhteisöt ovat kyllä purkautuneet, mutta tilalle ei ole tullut toisenlaista yhteisöllisyyttä, vaan yhteisöjen kielen on korvannut yksilöiden hakujen välittömän tyydyttämisen kieli.

Juha Sihvola:

Minulle 60-luvun kulttuurikapina oli kapinaa autoritaarista ja suvaitsematonta kurikulttuuria, kyykyttävää, latistavaa ja nujertavaa komentomeininkiä vastaan. Tosin monet 60-lukulaiset pettivät ihanteensa jo ylipolitisoituneella, taistolaisten hallitsemalla 70-luvulla, jolloin Suomesta tuli Pohjolan Itä-Saksa sekä politiikassa että kulttuurissa.

Sen jälkeen punkkareiden, vihreiden ja muiden vaihtoehtoliikkeiden täytyi kohdistaa sukupolviprotesti myös suurten ikäluokkien telaketjustalinismia vastaan. Vaikka Suomessa vieläkin on lukematon määrä erilaisia pohjan prikaateja ja muita latistamismankeleita ja arkaaisella suvaitsemattomuudella on omat kasvualustansa, jollakin tasolla luulisin avoimen ja moniarvoisen yhteiskunnan edenneen oman aikuisuuteni aikana.

Kristiina Rikman:

Olinhan siellä minäkin, vaikken maailmaa paremmaksi ole muuttanutkaan muuten kuin toimimalla kääntäjien aseman parantamiseksi erinäisissä toimikunnissa ja luottamustehtävissä. Mutta olisi hauska tietää, miten suuri prosentti tuolloin paikalla olleista teki poliittisen/yhteiskunnallisen karriäärin.

Merkittävä kokemus se kuitenkin oli: herätti ajattelemaan yhteiskunnan eriarvoisuutta ja yksilön oikeuksia.

Max Arhippainen:

En tiedä, olivatko he oikeassa kaikissa vastauksissaan esittämiinsä kysymyksiin. Tuskin olivat. Mutta se ei ole oleellista. Esittämällä kysymykset huomiota herättävällä tavalla, he kasvattivat tietoisuutta kysymysten oikeudellisuudesta, vastauksesta riippumatta.

Se, että joidenkin Vanhan valtaajien omahyväinen historiankirjoitus joskus vähän ärsyttää, on aivan toinen asia.

Antti Alanen:

Kysymys on hassu, puheenaihe hyvä. Jos ei oteta kysymystä kirjaimellisesti, niin kyllä Vanhan valtaus oli symbolinen ele, joka ilmensi "hullun vuoden 1968" aikakauden muutosta parempaan ja avarampaan. Muutos oli kansainvälinen ja alkanut jo aikaisemmin.

Olin vain 13-vuotias, mutta muistan presidentinvaalit 1968, joissa Matti Virkkunen edusti minulle koulusta tuttua mennyttä maailmaa tavalla, josta nykyään kukaan ei puhu. Kekkonen oli muodostanut 1966 hallituksen, jossa koko vasemmisto oli mukana integroitumassa konsensukseen allardtilaisten oppien mukaisesti.

Suomi harppoi hyvinvointivaltion rakentamisessa. Yhteiskunnallinen ja kansainvälinen omatunto oli vahvoilla. Vietnamin sota riivasi Yhdysvaltoja, jossa King ja Kennedy murhattiin 1968. Siirtomaiden vapautus oli loppusuoralla.

Neuvostopanssarit murskasivat Prahan kevään, mikä vei itäpropagandalta vetovoiman ja oli tärkeä askel itäblokin luhistumisessa. Koettiin ekologinen herätys, elettiin kulttuuri- ja debattiosastojen kulta-aika, käytiin viimeiset moraalisensuuritaistelut (paitsi elokuva kaukana jälkijunassa), aktivoiduttiin yhden asian liikkeisiin, popmusiikki kohosi painavaksi aikalaissoundtrackiksi.

Naisten tasa-arvossa edettiin. E-pillerin turvin naiset saivat ensi kertaa saman seksuaalisen vapauden kuin miehet.

Maailma muuttui paremmaksi, mutta jokaisen uuden sukupolven on vallattava Vanha.

Sirpa Kähkönen:

Esimerkiksi Claes Anderssonin ja Ilkka Taipaleen toiminta Marraskuun liikkeessä on pysyvästi kunnioitettavaa, koska se perustui sekä empiiriseen kokemukseen tietyn sosiaaliryhmän oloista että vahvaan haluun parantaa maailmaa sekä teoreettisen pohdiskelun että käytännön työn kautta.

Vuoden 1968 sukupolvi pyrki näkemään ihmisarvoisina erilaiset marginaaliryhmät ja antamaan äänen hyvin monenlaisille kokemuksille yhteiskunnasta. Tämä arvostettava asenne leimaa mielestäni koko sotilaiden lasten sukupolven toimintaa.

Se, että maailma kokonaisuudessaan ei parane yhden sukupolven toimien kautta, ei oikeuta seuraavien sukupolvien harjoittamaa ironisointia ja henkistä laiskuutta.

Silja Rantanen:

Altruistisilla kumousaatteilla on taipumus toteutua ennen pitkää.

Valtauksen asiasisällön laaja-alaisuus teki siitä merkityksellisen. Vanhan valtaajien ajamat antiautoritaariset asenteet ja kansanvaltaisuus ovat lisääntyneet Suomessa.

Vallankumousten kaunis ja kauhistuttava piirre on, että jokin ryhmittymä ottaa puhuakseen koko kansan edun nimissä. Vanhaa ei vallannut Suomen kansa vaan ylioppilasnuoriso. Iskulauseissaan yliopiston opiskelijat vaativat valtaa kansalle ja ajattelivat siis yhteiskuntaa kokonaisuutena. Se lisäsi heidän kapinansa uskottavuutta.

Vanhan ylioppilastalon eilisessä paneelikeskustelussa esiin noussut uuden opiskelijapolven kapina asuntovelkaa vastaan on suppeampi idea kuin yhteiskunnallisen vallan uusjako.

Erkki Tuomioja:

Ainakin vähän paremman, vaikkei se johtanut (joissain kohdin ehkä onneksi) juuri siihen mitä silloin toivottiin.

Vanhan valtauksella ei tässä prosessissa ollut paljoa mitään tekemistä, se on symboliteko joka on jäänyt elämään omaa elämäänsä tasavuotispäivinä.

Eilina Gusatinsky:

Kyllä, koska nuorten painostuksesta yhteiskunta alkoi muuttua ja saatiin aikaan sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen – hyvinvointivaltion rakentamiseen.

Se, että nuorista radikaaleista kehittyy konservatiiveja, pätee moneen valtaajaan. Ehkä he osaavat varoa nuorten kykyä muuttaa maailmaa, joten vasta kasvava sukupolvi pystyy vastaaviin tekoihin.

Teivo Teivainen:

Jos maailma joskus muuttuu radikaalisti demokraattisemmaksi, vuoden 1968 liikehdinnät saattavat olleet olla yksi vallankumouksellisten aatteiden hautomoista. Siksi Vanhankin valtaus, liikehdinnän pikkuriikkisenä osana, oli hyvä homma.

Matti Kalliokoski:

Onko maailma nyt parempi kuin 1968? Kyllä. Onko se Vanhan valtaajien ansio? Kyllä, mutta hyvin pieneltä osalta.

Valtaajat olisivat toki sukutaustansa puolesta nousseet vallankäyttäjiksi yhteiskunnan muissakin kehitysvaiheissa. Suomea muuttivat enemmän ne heidän ikätoverinsa, jota sukunsa ensimmäisinä pääsivät opiskelemaan.

Timo Valjakka:

Ja vaikka he eivät olisikaan onnistuneet tekemään maailmasta kovin paljon parempaa, asiat saattaisivat olla paljon huonommin ilman näitä tapahtumia. Aina niistä jotakin jää.

Laura Kolbe:

Kyllä onnistuivat – hetkellisesti ja omana aikanaan.

Presidentti Sarkozy totesi jokin aika sitten, että on aika kääntää 60-luvun lehti historiaan.

Berliinin 1968 -aiheisen valokuvanäyttelyn yleisöäänestyksessä keväällä reilusti yli 50 prosenttia ilmoitti, ettei uskonut vuosikymmenen enää vuosikymmenen viestiin.

Meillä ylioppilastalon valtaus liittyi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kiinteistönhoidon tehottomaan tilaan. Valtaus muutti asiantilan. Ylioppilaskunnan yritystoiminta ammattimaistettiin. Pääkaupungin parhaalla paikalla olevat kiinteistöt pantiin tuottamaan niin sanotun Kaivopiha-projektin avulla.

Vuoden 1968 merkitys vaihtelee eri maissa. Yleisesti vuosikymmen tuotti länsimaihin kulttuurivallankumouksen, jonka seuraukset näkyvät edelleen pukeutumisessa, sukupuolisuhteissa, perhekäsityksissä, kasvatuksessa ja populaarikulttuurissa. Media tuottaa edelleen yhteisiä kokemuksia jne.

Silti, lähihistoriassa vuosi 1989 merkitsi Euroopassa suurempaa murrosta kuin vuosi 1968. Oikeistolaiset ja porvarilliset arvot ja politiikka palasivat, perinteet ja historia hakivat uusia tulkintoja. 1990-lukulaiset haastoivat 1960-lukulaiset.

Katariina Numminen:

Sikäli, että se nosti esiin uuden sukupolven ja uusia asioita ja oli joukkovoiman osoitus tuolloisessa pysähtyneessä suomalaisessa todellisuudessa.

Anja Snellman:

Puuttumatta suurten ikäluokkien aikaansaamiin kulttuurisiin tai yhteiskunnallisiin uudistuksiin, niiden sisältöihin tai kauaskantoisuuteen - tärkein Pariisin Kevään ja Vanhan Valtauksen perintö jälkeentulleille on, että Se On Mahdollista. Laumavoima. Että yhdessä voi ajatella ja tehdä, uneksia ja toteuttaa.

Kaari Utrio:

60-luvun radikalismi kaikkiaan merkitsi valtavaa muutosta50-luvun ahtaaseen, suvaitsemattomaan, tekopyhään ja totaalisen miesvaltaiseen ajatteluun. Suuri osa tämän päivän itsestään selvinä pidetyistä vapauksista ja elämäntavoista(naimisissa olevien naisten työssäkäynti, ehkäisy, abortti, alkoholikauppa, naisten ja lasten asema perheessä, nuortenkin ihmisten itsenäinen status, kaikkien oikeus koulutukseen vain esimerkkeinä) ovat peräisin 60-luvun murroksesta.

50-luku on nähty jonkinlaisena Onnenmaana perehtymättä ajan todelliseen olemukseen, esim. isävaltaisuuteen, kirkon asemaan yhteiskunnassa ja naisten sekä heidän työnsä väheksymiseen.

Jani Leinonen:

Kaikkien vuoden 1968 tapahtumien merkitystä ei lasketa ruumiiden määrällä. Vanhan valtaus on rauhallinen symboli ja lähtölaskenta sekä yliopiston että yhteiskunnan tasa-arvoistumiselle ja luokkayhteiskunnan murtamiselle. Ensimmäistä kertaa työläisten lapset opiskelivat joukoin yliopistoissa, ja ensimmäistä kertaa yliopisto-opiskelijat olivat poliittisen kentän vasemmistossa.

70-luvulla oikeiston diktatuuri murtui ja hetken aikaa Suomi oli tasa-arvoinen maa. Myöhemmin päästyään valtaan Vanhan valtaajien sukupolvi tosin teki Suomesta nykyisen uusliberalismin mallimaan ja reväytti tuloerojen kasvun ennätykselliseksi.

Fiikka Forsman:

Ainakin itselleen. Suurten ikäluokkien kollektiivisuuden ajatus ei vain enää ulotu ihan kaikkiin kansankerroksiin.

Toisaalta Vanhan valtaus pohjusti kansalaisaktivismin nousua suomessa ja ennakoi esimerkiksi Koijärvi-liikettä ja atomivoimanvastaisia mielenosoituksia, jotka aikanaan saivat liikkeelle laajoja kansanryhmiä.

Anna-Leena Siikala:

Vanhan valtaus oli pieni tapahtuma, jos sitä vertaa esim. Berliinin, Pariisin ja Berkeleyn opiskelijoiden toimiin. Itsessään Vanhan valtaus ei saanut paljoakaan aikaan. Siitä kehittyi kuitenkin opiskelijaliikkeen symboli ja sellaisena se muistutti uusista tavoitteista.

Opiskelijaliike oli näkyvä osa suurta yhteiskunnan murrosta; jälkimmäisen vaikutus näkyy hyvinvointivaltion ideassa ja kulttuurin räjähdyksenomaisessa rikastumisessa.

Nyt eletään taas toisenlaista aikaa: raha ratkaisee ja kontrolli kovenee, mutta keskimäärin eletään paremmin kuin ennen.

Soila Lehtonen:

...että ihan koko maailmasta, juuri ne muutama sata siellä ollutta?

Mutta: Suomessa opiskelija- ja nuorisoliike, uudet äänestäjät, vaativat suureen ääneen vanhojen rakenteiden purkua ja asenteiden muuttumista, ja vauhdittuivathan monet uudistukset varmaan sen ansiosta: 70-luvusta tuli (paitsi politisoitunut, myös) ns. hyvinvointivaltion perusmuurin rakennuskausi (kansanterveyslaki, tasa- arvoasiat, päivähoito, erillisverotus, äitiys- ja isyysloma, aborttilaki, homoseksuaalisuuden poistaminen rikoslaista jne.).

70- luvulla kansainvälinen solidaarisuus -käsite osaltaan laajensi näköpiirejä linnunpönttö-Suomessa.

Kaarina Kaikkonen:

Kyllä maailma parani ainakin valtauksen kokeneen sukupolven osalta, samaan tapaan kuin ihminen viisastuu kokemuksistaan. Aktiivisten valtaajien poliittinen ura lähti nousuun ja opiskelijoiden yhteiskunnallinen tietoisuus omasta voimastaan ja asemastaan kasvoi yleisemmälläkin tasolla. Demokratia tosin taisi lisääntyä vasta viiveellä, sillä toisinajattelijoita ei suvaittu. Kulttuurielämän yksisilmäisyyden vuoksi käsityksemme maailmasta vähäksi aikaa kaventui sosialistisen realismin suuntaan. Jälkikäteen ainakin tämä sukupolvi osaa katsoa peiliin ja ymmärtää miten innokas opiskelijanuoriso idealismissaan kautta maailman on helposti mukana milloin missäkin maailmanparannusaatteessa ja ääriliikkeessä. Opiskelijoiden kapinaliikkeistä ovat nousseet useimmat yhteiskunnalliset murrokset, vaikka natsismi Saksassa tai uskonnollinen terrorismi Intiassa paraikaa. Nuoriso on piilevä pommi ja räjähtävä voimavara, jota yhteiskunnan tulee aina viisaudella kuunnella.

Yrjö Juhani Renvall:

Vanhan valtaus on sukupolvilööppi, joka muistuttaa itseään paljon isommista tapahtumista ja sinänsä poikkeuksellisen aktiivisesta 60-luvusta. Sääli, että kaikki eivät ole saaneet juhlia nuoruuttaan 1968!

Valtaajien itsetunto ja manifestointi on toteutunut monien mukana olleiden myöhemmässäkin työssä. Aktiivinen nuoruus on kaikessa poeettisuudessaan myös poliittinen teko semmoisenaan. Jo pelkkä mielikuva näyttäisi pitävän valtaamistakin esillä hyvinkin parin sukupolven verran.

Ja sitten nimet Taipale, Wahlroos, Torvalds, Sundqvist, Tuomioja ovat osoitus siitä, että vieläkään kaikilla mukana olleilla ei ole aikaa olla paikallaan ja kuunnella entisten nuorten sävellahjaa.

Harri Hautajärvi:

Vanhan "valtaus" oli itsessään lähinnä symbolinen teko, mutta sellaisena hyvin näkyvä. Kyseessä oli paremminkin happening, joka tuolloin teki hyvin näkyväksi uuden sukupolven vaikutusvallan ja mahdollisuudet uudistaa konkreettisesti yhteiskuntaa.

Suomihan oli 1960-luvulla vielä perin konservatiivinen yhteiskunta. Esimerkiksi Vanhan valtauksen aikaan naiset eivät Suomessa päässeet sisään ravintoloihin housuissa tai ilman miesseuraa, mikä nykypäivän nuorista kuulostaa kivikautiselta.

Kyse ei ollut vain Vanhan valtauksesta ja siihen liittyneistä osittain naiiveista poliittisista vaatimuksista, vaan käyntiin päässeestä lukemattomien muutosten virrasta, jonka uusi sukupolvi sai aikaan 1960-luvun lopulta lähtien.

Tulevina vuosina ja vuosikymmeninä toteutuivat monet niistä uudistuksista, jotka olivat Vanhan valtaajien sukupolvelle tärkeitä, ja niinpä Suomi on nykyisin aivan toisenlainen. Vanhan valtaus kumuloi monia nuorison muutosvaatimuksia eri puolella Suomea.

Esimerkiksi muutamaa kuukautta myöhemmin arkkitehtuurin opiskelijat valtasivat näyttävästi oman oppilaitoksensa, Teknillisen korkeakoulun Arkkitehtiosaston, ja saivat lopulta aikaan monia nykypäivänäkin näkyviä muutoksia alansa koulutukseen.

EIVÄT

Minna Lindgren:

On vaikea ymmärtää Vanhan valtaamiseen liittyvää ikuista gloriaa. Se, että maailma monin osin on parempi nyt kuin marraskuussa 1968, ei johdu Vanhan valtaamisesta.

Tuntuu myös siltä, että Vanhan valtaaminen on samanlainen juttu kuin Pentti Saarikosken luokkatoverit. Niitä, jotka ovat olleet mukana Vanhan valtauksessa tai samalla luokalla Pentti Saarikosken kanssa, on vuosi vuodelta enemmän ja lopputuloksena on matemaattinen mahdottomuus.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Vanhan valtaaminen oli näyttävä ja mieleenpainuva teko. Sillä tuskin kuitenkaan oli suurta vaikutusta Suomen poliittiseen tai yhteiskunnalliseen kehittymiseen.

Moni Vanhan valtaajista on vaikuttanut näihin asioihin, mutta ei niinkään tuolla yhdellä symbolisella teolla kuin yleensä urallaan.

Atso Almila:

Tai jos hetkeksi jotain aikaan saivatkin, ovat osin itse tuloksia olleet vesittämässä; elämme ahneemmassa ja muukalaisvastaisemmassa yhteiskunnassa kuin tuolloin.

Kotini on linnani, muusta ja muista viis.

Sirkku Peltola:

Nyt on ihan pakko vastata, että valitettavasti maailma ei ole parempi.

Markku Ruotsila:

Historioitsijan on mahdotonta löytää mitään positiivista seurausta Vanhan valtauksesta. Sisimmässään valtaajat voivat hyvinkin uskoa toimineensa maailman parantamiseksi, mutta historian kulku vuoden 1968 jälkeen on osoittanut sen, mikä oli monien tiedossa jo valtaushetkellä: Vanhan valtaajien ideologia ei pystynyt tuottamaan mitään hyvää tähän maailmaan, sillä se otti innoituksensa leninistis-maolaisista teorioista, jotka ovat tuottaneet vain inhimillistä kärsimystä, taloudellista ahdinkoa ja hengellis-siveellistä taantumaa, missä niitä on pyritty soveltamaan.

Sikäli kun maailma on muuttunut paremmaksi vuoden 1968 jälkeen, tämä on Vanhan valtaajien vastustajien ansiota.

Risto Ruohonen:

Eivät he yksin, mutta varmaan monet heistäkin ovat olleet parempaa maailmaa, jossa nyt elämme verrattuna vuoteen 1968.

Mirkka Lappalainen:

Vanhan valtaus on suunnattomaksi mytologisoitu opiskelijaprovokaatio – itsessään melko vähäpätöinen tapahtuma, josta on tullut paitsi 60-luvun kuohunnan myös suurten ikäluokkien nuoruuden voiman symboli.

Maailma on kieltämättä muuttunut: jos opiskelijat nyt nousisivat barrikadeille sivistymätöntä teho- ja innovaatioyliopistoideologiaa vastaan, heidät sivuutettaisiin olankohautuksella.

Historian herkulliseen ironiaan kuuluu, että juuri 60-luvun radikaalien sukupolvi istuu nyt vallassa ja on siis vastuussa hengettömän huippuyliopistoideologian pakkoviljelystä.

Antti Tuuri:

Kun noita nimiä katselee, niin pakko on ajatella, että jos maailma on muuttunut paremmaksi, se on muuttunut heistä huolimatta.

Antti Nylén:

Tarvitseeko tätä tosiaan perustella? Jos tarvitsee, perustelen sitaatilla. The Stooges -yhtyeen laulu "1969" (1969) on paras tuntemani selvitys vuoden 1968 merkityksestä:

Antti Arjava:

Kyllä 60-luvun sukupolvi valtaan päästyään pystyi muokkaamaan maailmaa aika tavalla mieleisekseen, ja osa siitä on nykynäkökulmastakin ollut hyödyllistä. Mutta se on paljon laajempi ilmiö kuin Vanhan valtaus ja opiskelijoiden välittömät tavoitteet.

Useimmat ovat nyt kiitollisia, että vanhoilliset professorit saivat estetyksi "Mies ja ääni" -periaatteen ja opetuksen marxilaistamisen. Ylioppilaslehden linja on muuttunut jo monta kertaa, mutta HYY:n pakkojäsenyys pysyy.

Maailma on sillä tavalla syklinen, että yhden sukupolven ihanteet harvoin miellyttävät seuraavaa, ja sen ovat valtaajatkin saaneet 90-luvulta lähtien kokea – jonkinlainen historiallinen tasapuolisuus siis toteutuu.

Itselleni ei ole koskaan hahmottunut, oliko Vanhan valtauksessa jotain muuta vakavaa yhteiskunnallista sisältöä kuin "merkittävä sukupolvikokemus". Mutta se johtuu ensinnäkin siitä, että 60-lukulaisten ajatustapa on minulle mysteeri, ja toiseksi siitä, etten ole kokenut sitä maailmaa, jota heillä oli niin kova tarve muuttaa.

Vaula Norrena:

Maailma olisi muuttunut joka tapauksessa avoimemmaksi pitkän päälle.

Mitä suurempi osa väestöstä pääsi hyvän koulutuksen piiriin, sitä pienempi osa uskoi enää sokeasti auktoriteetteihin.

Tosin juuri vanhan valtaajat uskoivat sitten stalinismiin, vaikka olivat korkeasti koulutettuja.

Merkillinen sukupolvi.

Vanhan valtaus oli epäilemättä kokijoilleen merkittävä elämys, vaan kovinpa äkkiä ja mieluusti etabloituivat sitten vallan palleille.

Vallan makuun päästyään sementoivat valtansa mitä monimutkaisimpiin systeemeihin ja virastoihin, joissa on jälkipolville käsittämätön sotku selvitettäväksi (vrt. esim. Kela, verotus jne).

Vanhan valtaajat tekisivät palveluksen yhteiskunnalle, jos tunnustaisivat virheensä ja antaisivat suosiolla nuorempien sukupolvien korjata "hyvinvointivaltion" jäljet.

Leena Lehtolainen:

On vaikea nähdä mitään kovin kauas kantaneita vaikutuksia Vanhan valtauksesta. Opiskelijoiden ääni saatiin ehkä kuulumaan paremmin yliopistoilla, mutta nyt niistä on tullut paljolti tulostavoitteisiinsa kuristuvia tutkintotuottamoja.

On jopa hieman surkuhupaisaa, että edelleen haikaillaan 40 vuotta sitten tapahtunutta pikkuvallankumousta, joka nielaisi itsensä sangen nopeasti.

Kari Enqvist:

Maailma muuttui ja osin paremmaksi, mutta tuskinpa pelkästään Vanhan valtaajien ansiosta.

Tapahtuma on paisunut myyttisiin mittasuhteisiin, mutta sopii epäillä, kuinka kauas sen laineet löivät sen pienen piirin ulkopuolelle, joka sitä jaksaa vuodesta toiseen muistella. Itse olin Vanhan valtauksen aikaan teini-ikäinen enkä muista, että olisin noteerannut sitä millään lailla.

Antti Ahlava:

Vanhan valtaajat onnistuivat tekemään Helsingin yliopistosta omasta mielestään paremman paikan hetkellisesti. Heidän tekonsa laajempi yhteiskunnallinen vaikuttavuus on hämärämpi kysymys.

Kenen ansiota yhteiskunnalliset parannukset kuten tasa-arvo, huono-osaisten auttaminen jne. ylipäätään ovat?

Huolimatta aatteiden leviämismekaniikasta, olojemme kohentumisen taustalla on aina tiettyjä ihmisiä, jotka ajavat uudistuksia. Suurelle yleisölle politiikan syy- ja seuraussuhteet jäävät nykyään harmittavan hämäräksi, eivätkä uudisraivaajat saa useinkaan ansaitsemaansa tunnustusta.

Tähän yhtenä suurena syynä ovat tiedotusvälineet, joille on mieluisampaa nostaa "human interest" -mentaliteetissaanesiin ummikoita kaduntallaajia kommentoimaan itselle vieraita tapahtumia

Risto Pelkonen:

Pieniä ovat silakat joulukaloiksi ja pieniä ovat herraslasten leikit maailman muuttajiksi.

Seppo Zetterberg:

Eipä valtauksella ollut merkitystä yliopistolle tai yhteiskunnalle. Se loi siihen osallistuneiden veljeskunnan, joka niin tuolloin kuin myöhemminkin on taitavasti markkinoinut valtausta käännekohtana, merkkitapauksena. Nostalgian huurut näyttävät edelleen pitävän valtauksen sankarimainetta yllä.

Valtaajien vaatimukset eivät onneksi toteutuneet, mutta siitä huolimatta yliopistolaitos on jatkuvasti mennyt huonompaan suuntaan. Taitaa jo alkaa olla perää väitteellä, että nykyinen yliopistolaitos on pahin tutkimuksen ja akateemisen opetuksen este.

Juha Kuisma:

Vanhan valtaus on merkitykseensä nähden täysin liioiteltu tapaus, jota sen tehnyt sukupolvi ylläpitää kaiken radikalismin symbolina. Asian organisoinut silloin-marxilainen sisäryhmä ja muut paikalla olleet yleisdemokraatit keskustaa ja liberaaleja myöten kokivat olevansa tekemässä osittain eri asiaa.

Jälkiviisautta: onneksi opiskelijaliikkeen ajama yksi mies(ihminen) – yksi ääni -periaate ei toteutunut yliopistohallinnossa.

Historian valossa 1960-luvun merkittäviä tapahtumia oli television tulo joka kotiin, suurten ikäluokkien tulo opiskelemaan, raju maaltamuutto ja pientilojen alkava sammuminen, energiataloudessa tapahtunut siirtyminen öljyyn ja sen määräämään liikenne-ekonomiaan, yliopistolaitoksen hajasijoittaminen kautta Suomen sekä ehkäisyvälineiden saatavilla olon kautta muuttuneet moraalikäsitykset. Tuon vuosikymmenen valmistelemia järkeviä tuloksia oli peruskoulu, kansanterveystyö sekä aluepolitiikka.

Minun puolestani media saisi lopettaa tämän vanhan valtauksen likinäköisen vatvomisen. Selvittäkää mieluummin sitä hurjaa – Euroopan nopeinta - rakennemuutosta, jonka Suomi eli läpi 1965-1975.

Iivi Anna Masso:

Hämmästyttävää, että opiskelijat ihailivat täällä suoraan naapurissa rautaesiripun takana löytyvää totalitaristista terrorijärjestelmää.

Tietoa siitä, mitä siellä tapahtui ja oli tapahtunut, oli kyllä vapaissa yhteiskunnissa tarjolla. Mielenkiintoista, mutta mahdotonta olisi tietää, miten suomalainen yhteiskunta, sananvapaus ja älyllinen ilmapiiri olisi kehittynyt ilman näiden marxilais-leninististen ryhmien vaikutusvaltaa.

Kersti Juva:

Maailma on toisaalta parempi, toisaalta huonompi, eikä tuon joukon vaikutus ole sen kummempi kuin jonkun muun ryhmän. Monet ovat vaikuttaneet ja tehneet hyvää työtä, mutta niin ovat muutkin. Maailman muuttaminen on onneksi aika vaikeaa.

Jaakko Heinimäki:

Vanhan valtaus on ylimainostetuin juttu sataan vuoteen.

Tommi Liimatta:

Ehkä tempaus oli helsinkiläisille muistettava sukupolvikokemus, mutta olikohan etäämmällä Suomessa opiskeleville.

Risto Volanen:

Viime päivien muistelu ei juuri ole tavoittanut, mitä tapahtui todella. Nimilistan henkilöistä vain Liisa Liimatainen ja Markus Lyra olivat mukanamme hankkeen valmistelussa. Muut tulivat paikalle eri syistä ja joitakin en nähnyt ollenkaan.

Loppuvaiheessa me keskustalaiset marssimme ulos demokratiaa puolustaen. Monet sisään jääneet aloittivat vuosia kestäneen taistolaisen hyökyaallon opiskelijamaailmassa.

EN OTA KANTAA

Juha Seppälä:

Winston Churchill sanoi, että jos ei ole nuorena radikaali ja vanhana konservatiivi, on tyhmä. Useimmat Vanhan valtaajat olivat siis kohtuullisen fiksua väkeä.

Osa valtaajista oli paikalla demonstroimassa isäkapinaa, osa edusti yksinkertaisesti syrjäisen maan opiskelijaromantiikkaa, joka koki regressiivisesti jäljitellä eurooppalaisia elkeitä. Varmasti totisia, tulisieluisia idealistejakin oli joukossa. Ainakin marxisti-leninistit kunnostautuivat Marxin väärin tulkitsemisessa.

Vanhan valtauksen yhteydessä totuudellinen termi "sukupolvikokemus", joka jokaisen ikään kuin kuuluu jakaa, on yleisesti ottaen haitallinen, kriittistä arviointia ja yksilöllistä näkemystä rajoittava. Se on myös turvallinen valinta.

Atro Kahiluoto:

Kysymykseen on mahdoton vastata yksiselitteisesti. Joissakin suhteissa he onnistuivat, joissakin eivät, joissakin suhteissa kenties jopa pahensivat asioita.

Suurimmaksi osaksi maailma on kuitenkin muuttunut täysin heistä riippumatta.

Meidän 60-lukulaisia nuoremman ikäpolven silmissä heidän suurin virheensä on ollut kyynistyminen ja ihanteista luopuminen. Jos ajatellaan koko heidän sukupolveaan, on kyvyttömyys ja haluttomuus pysäyttää ekologinen katastrofi ollut heidän sukupolvensa suuri Waterloo. Heillä olisi ollut tarvittava tieto, valta ja vielä riittävästi aikaakin.

Mutta tästä ei voi tietenkään syyttää Vanhan valtaajia, vaan syyllisyys on koko sukupolven.

Ben Zyskowicz:

Ei Vanhan valtaajia voi käsitellä yhtenä ryhmänä. Osa oli myöhemmin tekemässä maailmasta parempaa, mutta liian moni oli myöhemmin tekemässä maailmasta pahempaa tukemalla Neuvostoliiton politiikkaa.

Kirsi Piha:

Paremmuus on aina mielipidekysymys. Ja toisaalta oliko juuri valtaus paremmuuden symboli tai syy miksi jotakin ehkä tapahtui tai ei tapahtunut. Minusta on aina ollut aika surkuhupaisaa kun tämä ikäluokka – Vanhan valtaajat – aina todistelevat omaa vaikutustaan yhteiskunnassa sillä, että "me valtasimme vanhan, mitäs te meidän jälkeemme tulleet sukupolvet sitten olette tehneet".

Vanhan valtaaminen on näkyvä, mutta vaikutukseltaan mitätön asia yhteiskuntaan. Nuoremmat sukupolvet pyrkivät nyt valinnoillaan merkittävästi vaikuttamaan mm. ilmastonmuutokseen ja ihmisen ekologiseen jalanjälkeen. Aika paljon isompi vaikutus kun muutama lehtijuttu, pikku skandaali ja huppeli Vanhan ylioppilastalon "valtaamisessa".

Annamari Vänskä:

Jaa-a. Tähän on vaikea vastata, sillä meillä ei ole tietoa siitä, millainen maailmasta olisi tullut, mikäli Vanhaa ei olisi vallattu. Silloiset opiskelijat vastustivat teknokratiaa ja konservatiivisuutta – nyt voikin kysyä, ovatko moiset arvot koskaan kadonneet maailmasta tai yliopistosta.

Seuratessani huxleylaisen uuden uljaan yliopiston vauhdikasta pystyttämistä tuntuu usein siltä, että 60-lukulainen meininki oli vasta alkusoittoa nykyiselle teknokraattiselle, markkinahenkiselle ja huippuihin sokeasti uskovalle muutospuheelle.

Jotain tarttis tehdä nytkin, ettei yliopistoa valjastettaisi kokonaan markkinavoimien käyttöön ja Suomi-brändin kiillottamiseen.

Ei kai yliopisto sentään ole vielä niin out, ettei sen integriteetin puolesta kannattaisi vähän radikalisoituakin?

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

On mahdotonta sanoa, onko maailma nykyään parempi kuin ennen Vanhan valtausta.

Jotkut osat maailmaa ja Suomea voivat varmasti tänään paremmin kuin 40 vuotta sitten, mutta toiset osat puolestaan voivat huonommin. Selvää on, että Suomi on nykyään vauraampi, kansainvälisempi, vakaampi ja turvallisempi valtio kuin Vanhan valtauksen aikoihin. Tämä muutos johtunee kuitenkin enemmän kansainvälisestä kehityksestä (mm. Berliinin muurin kaatuminen, Neuvostoliiton murentuminen, Suomen EU-jäsenyys) ja Suomen eurooppalaistumisesta kuin esim.

marxilais-leninistisistä ihanteista. Toisaalta on selvää, että Vanhan valtaajia ei voi mustavalkoisesti linkittää marxilais-leninistisiin ihanteisiin.

Radikaalisuus ja kansalaisaktivismi ovat osa nuoruutta ja nuoret puolestaan ovat merkittävä muutosvoima maailmassa.

Maija Vilkkumaa:

Ei mulla ole tarpeeksi tietoa tästä asiasta.

Valtaus nosti varmasti tärkeitä kysymyksiä esiin – mutta muuttiko se maailmaa edes hetkellisesti, saati lopullisesti, ehkä ei.

Kari Uusikylä:

Kysymys on aivan liian laaja-alainen. Ei tunnu paremman maailman luominen onnistuvan suurvalloiltakaan.

Minna Tawast:

On tietysti mahdotonta vastata kysymykseen kategorisesti, sillä emme tiedä, minkälainen maailma olisi ilman ko. valtausta tai sen laajempaa, kansainvälistä kehikkoa.

Näin jälkiviisaasti voisi arvioida, että Vanhan valtaus edisti yhteiskunnallis-moraalisen radikalismin leviämistä ainakin nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa. Sen hyvinä puolina pidän esimerkiksi yliopistojen hallinnossa edennyttä demokratisoitumista (vaikka olikin hidasta), kirkon vaikutusvallan vähenemistä ja nuorten uskoa siihen, että yhteiskuntaan voi vaikuttaa.

Mutta kehityskululla oli huonotkin puolensa, joista yksi oli (ja on vieläkin) perisuomalaisen tasapäistämisen halun yhdistäminen tasa-arvon ideologiaan, jota edistettiin ainakin yliopisto- ja kulttuurielämässä välillä melko despoottisin keinoin.

Riikka Ala-Harja:

Eivät Vanhan valtaajat, mutta vanhan valtaajat – siis yleiseurooppalainen ilmapiiri edisti kieltämättä muun muassa naisten asemaa.

Matti Apunen:

Vanhan valtaajien sukupolvi onnistui tekemään huonosta käytöksestä ja yleismaailmallisen normin. Se onnistui vetämään yhtäläisyysmerkit älyllisen laiskuuden ja kriittisen ajattelun välille – mikä on kunnioitettava temppu sinänsä.

Näiden asioiden maailmaa parantava vaikutus on tietysti näkökulmakysymys.

Pirjo Hiidenmaa:

Vanhan valtauksen jälkeen tuli monia muutoksia hyvään suuntaan, mutta myös muutoksia, jotka eivät olleet kunniaksi aikakaudelle. Hyvää oli, että yliopistojen hallintoa uudistettiin. Tästä toisaalta alkoi jatkuva yliopistojen tutkintojen, hallinnon ja rakenteiden kehittäminen, jolle ei näy loppua. Olisi se varmasti alkanut ilmankin, kun suomalaiset muuttivat kaupunkeihin, työt siirtyivät pelloilta ja tehtaista konttoreihin ja tiedon ja tutkimuksen asema muuttui. Huonoa oli, että koko 70-luvun yliopistot olivat ylipolitisoituneet ja asioita käsiteltiin poliittisina sielläkin, missä politiikkaa ei olisi tarvittu.

Joskus tuntuu, että ylioppilastalon valtauksesta on tehty itseään suurempi ilmiö. Samoja ajatuksia eläteltiin varmasti muuallakin.

Vanhan valtaus kuulostaa kuitenkin mukavalta romanttiselta tarinalta.

Sinnikkäällä kertomisella siihen on liitetty paljon hyvää ja nähty se monen kehityksen alkupisteeksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>