1.12.2007 23:01 | Päivitetty: 2.12.2007 1:22
Berliini. Romanialaisen Cristian Mungiun ohjaama 4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää palkittiin myöhään lauantaina Berliinissä parhaana elokuvana European Film Awards -kilpailussa.
Mungiu on saanut elokuvastaan jo aiemmin tunnustusta, sillä se palkittiin toukokuussa Cannesissa Kultaisella palmulla. Elokuva kertoo Nicolae Ceausescun valtakauden Romaniassa elävästä nuoresta naisesta, joka joutuu tekemään laittoman abortin.
Voittaja valittiin Euroopan elokuva-akatemian jäsenten äänestyksen perusteella.
Suomesta Berliinin festivaaleilla kilpaili Aleksi Salmenperän elokuva Miehen työ.
Saksalais-turkkilainen ohjaaja Fatih Akin sai palkinnon parhaasta käsikirjoituksesta elokuvassa Auf der anderen Seite.
Parhaana naisnäyttelijänä palkittiin brittiläinen Helen Mirren roolistaan elokuvassa The Queen. Miesnäyttelijöistä tunnustuksen sai israelilainen Sasson Gabai suorituksestaan elokuvassa The Band's Visit.
Yleisö palkitsi italialaisen ohjaajan Giuseppe Tornatoren elokuvan La Sconosciuta. Lyhytfilmien joukosta tunnustuksen vei espanjalaisen Eduardo Chapero-Jacksonin filmi Alumbramiento.
Ranskalaisohjaaja Jean-Luc Godard palkittiin elämäntyöstään elokuvan alalla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi