perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla
ARVIO

A. W. Yrjänän päiväkirja ahdistaa ja haastaa

31.8.2009 21:05

1990-luvun alusta lähtien Suomen parasta rocklyriikkaa kirjoittanut A. W. Yrjänä on kasvanut 2000-luvulla myös hyväksi runoilijaksi. Vuodet 1995–2008 niputtava päiväkirja luo kuvan levottomasta miehestä, joka etsii merkitystä merkityksettömyydelle omistautuneesta maailmasta.

Yrjänän varhainen laulu Pyydä mahdotonta esitti haasteen: "tee äärimmäinen kysymys / tee se joka päivä". Päiväkirjan perusteella Yrjänän oma kysymys liittyy siihen, mihin elämä tulisi käyttää, miten edistää hyvyyttä ja mihin uskaltaisi sydämestään kiinnittyä.

Kysymyksiä ei pääse pakoon, jos pitää silmät auki. "Välinpitämättömyys on pahuutta. Mutta mille alueelle rajata välittämisensä kun koko maailman epäkohtien kuvat tulvehtivat tajunnassa koko ajan", hän kirjoittaa.

Rock ei ole kirjassa erityisen tärkeä aihe, ja tekstin rönsyily tarjoaa aineksia moneen. Freudilainen lukija voisi laatia Yrjänän unien väkivalta- ja seksikuvastosta vähintään gradun.

Taiteilijuutta karsastava lukija voisi puolestaan todeta, että kirjoittaja käyttää ihmeen paljon energiaa luodakseen olosuhteita, joiden ratkomiseen pitää käyttää lisää energiaa. Tällainen kitka lienee luovan työn kannalta tärkeää etenkin, jos uskoo sen olevan tärkeää.

Yrjänä on myös niin suorasanainen, että jos hän olisi lööppijulkkis, hänen kuvansa paistaisi iltapäivälehdissä perinteiset kolme päivää. Teos ei ole pahansuopa, mutta on selvää, että ihmis- ja tilannetulkinnoista on muitakin näkemyksiä.

Viinanjuonnin tärkeys kummastuttaa, aivan kuten mieskirjailijoidemme päiväkirjoissa Mauri Sariolasta aina Jari Tervoon, Veikko Huovinen poislukien. Ryyppääminen tuntuu elämän samanaikaiselta tuhlaamiselta ja pakenemiselta.

Yrjänä tosin näkee ilmiön osaksi elämän yleistä tyhjyyttä, josta hänen ahdistuksensakin kumpuaa. Ryyppääminen on "sukupolveni lausunto elämää ja yhteiskuntaa kohtaan. Puristakaa meidät toimiston ajalla kuiviin, niin me juomme itsemme stressihelvettiin."

Tämän tyhjyyden kanssa kamppailu on päiväkirjan kiintoisin ja palkitsevin taso.


Lue kirja-arvio kokonaisuudessaan tiistain Helsingin Sanomista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.