perjantai 1.8.2014 | Maire  Onnittele e-kortilla

AC/DC toi festivaalikesän Tampereelle

2.6.2010 1:11

AC/DC:n ensimmäinen Tampereen-konsertti täytti kaupungin kadut mustaan pukeutuneesta metallikansasta. Ilmassa oli kesän ensimmäisen suuren rokkijuhlan tuntua ja meno oli sen mukainen. Jo pari tuntia ennen keikan alkua tarvittiin ambulanssia noukkimaan väsyneimpiä faneja Ratinan stadionin läheisyydestä. Olipa joku nokkela keksinyt raahata jopa helletuolin läheisen linja-autoaseman katolle, jotta voisi kuuntelemisen lisäksi katsella keikan ilman lippua.

Tuhannet ja taas tuhannet mustiin heavy- ja metalli -bändien paitoihin sonnustautuneet ihmiset kesäisen helteen läpivalaisemassa kansallismaisemassa oli näky, joka kertoi kaiken oleellisen raskaan rockin asemasta Suomessa – siitäkin huolimatta ettei AC/DC edes ole varsinainen metallibändi.

Ratinan 32 000 henkeä vetänyt konsertti todisti nimittäin jälleen kerran, että australialaisryhmän musiikillinen napanuora alkuperäiseen rhythm & bluesiin ja afroamerikkalaiseen boogieen on lyhyt verrattuna muihin perinteisiin heavyrock-yhtyeisiin.

AC/DC kohtasi selvästi vastaanottavaisemman ja pirteämmän yleisön kuin vuosi sitten kesäkuussa Helsingin Olympiastadionilla. Hieman intiimimpi Ratina ei myöskään peittänyt mitään yhtyeen ja yleisön välisessä vuorovaikutuksessa.

Kun 19 kappaletta ja hieman alle kaksi tuntia kestänyt setti oli puolivälissä, yhtyeen pohjimmiltaan varsin monotoninen boogie oli huumannut yleisön ja nyrkkimeri nousi ilmaan kuin transsissa.

AC/DC ei tarvitse ympäröivää tilaa täyttääkseen musiikkiin ylimääräisiä kikkoja tai lavalle vierailevia tähtiä. Siihen riitti tälläkin kertaa rymikitaristi Malcolm Youngin ja tämän pikkuveljen, soolokitaristi Angus Youngin, kitaroistaan piiskaama päättymätön boogie, joka kappaleesta toiseen jatkuessaan alkaa toimia eräänlaisen hypnoosin tavoin.

Sympaattinen laulaja Johnson jäi veljesten boogiejyrän alla väistämättä sivurooliin, mikä vain korostui setin loppupuolen Let There Be Rock -kappaleessa, jossa Angus esitti loppumattomalta tuntuvan ekstaattisen soolon – tämä oli myös shown ainoa hetki, jolloin sooloilu otti vallan kollektiivisesta kompin ja rytmin takomisesta.

Myös ulkomusiikilliset show-elementit ja niiden tehtävä olivat tismalleen samat kuin parilla edellisellä Suomen keikalla. Hell's Bells -kappaleen kello, veturin päällä ratsastava puhallettava Rosie ja lopetuskappale For Those About To Rockin aikana jyrähtävät tykit eivät vie huomiota pois itse musiikista tai soittajista, vaan tehostavat niiden raavasta yksinkertaisuutta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>