lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Abba-miesten musikaali Ruotsalaiseen teatteriin 2012

9.12.2009 14:18 | Päivitetty: 9.12.2009 15:02

Outi Pyhäranta / HS

Benny Andersson (vas.) & Björn Ulvaeus kertoivat musikaalihankkeesta Ruotsalaisen teatterin lavalla.

Benny Andersson (vas.) & Björn Ulvaeus kertoivat musikaalihankkeesta Ruotsalaisen teatterin lavalla.

Ruotsin tunnetuin säveltäjä-sanoittajakaksikko, Abbasta tuttu Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ryhtyy yhteistyöhön Svenska teaternin eli Ruotsalaisen teatterin kanssa. Sopimus koskee Kristina från Duvemåla -musikaalia, jonka saa ensi-iltansa Ruotsalaisessa teatterissa helmikuussa 2012.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun musikaalia esitetään Ruotsin ulkopuolella. Ruotsalaisen teatterin tuottaman Kristina från Duvemålan ohjaa Lars Rudolfsson Ruotsista ja myös näyttämöllepanosta vastaava Robin Wagner ja muusikillisena johtajana toimiva Anders Eljas tulevat naapurimaasta.

Abban Anderssonin ja Ulvaeuksen musikaali sai ensi-iltansa 1995 Göteborgissa. Viimeksi sitä on esitetty Tukholman Circuksessa 1990-luvun lopulla.

Ruotsalaisten versioiden kesto oli kolme ja puoli tuntia.

Andersson vitsaili keskiviikkona pidetyssä tiedostustilaisuudessa, että nyt kestoa voisi pidentää.

Svenska teaternin johtaja Johan Storgård oli toista mieltä.

Hankkeessa on mukana Ruotsalaisen teatterin Ace-Production -konsulttiyhtiö, joka on neuvotellut itselleen Kristina-musikaalin suomenkielisten sekä viron-,venäjän-, latvian- ja liettuankielisten esitysoikeuksien myynnin .

Musikaalin esiintyjiä aletaan etsiä ensi syksynä kaikille avoimissa koe-esiintymisissä. Niin Andersson kuin Ulvaeuskin aikovat osallistua audition-tilaisuuksiin.

Abban kultakausi alkoi 1974 ja yhtyeen ura päättyi 1982, minkä jälkeen sitä ei houkuttelevista tarjouksista huolimatta ole saatu yhteisiin esiintymisiin, yhtä Ruotsin tv:ssä 1986 tapahtunutta yhteisesiintymistä lukuun ottamatta. Yhteiset valokuvatkin ovat harvinaisuuksia.

Kaikki jäsenet ovat tavalla tai toisella jatkaneet uraansa musiikin parissa, Benny Andersson esimerkiksi kansanmusiikkia soittavassa Benny Andersson Orkesterissa.

Yhdessä Andersson ja Ulvaeus ovat Abba-uran jälkeen tehneet musikaalit Chess (1984), Kristina från Duvemåla (1995) ja Mamma Mia! (1999). Chessin käsikirjoitti Tim Rice. Kristina från Duvemåla pohjautui Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-romaaniin. Varsinkin Abba-hitteihin pohjaava Mamma Mia! on ollut massiivinen maailmanlaajuinen menestys, jonka voittokulku jatkuu myös vuonna 2008 ensi-iltansa saaneen elokuvan muodossa.

Kristina från Duvemåla koki ensiesityksensä englanniksi syyskuussa 2009 Carnegie Hallissa New Yorkissa, nimellä Kristina, A Concert Event.

Mamma Mian menestyksestä on kiittäminen paitsi loistavaa musiikkia, myös kolmea brittinaista: Judy Crameriä, Catherine Johnsonia ja Phyllida Lloydia. Cramer hiillosti vuosia Andersonia ja Ulvaeusta saadakseen tehdä musikaalin heidän lauluistaan.


Lue Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen haastattelu torstain Helsingin Sanomista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.