lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Adressin hyvitysmaksun puolesta allekirjoitti 8 000 henkeä

13.12.2010 15:52

Suomalaistaiteilijat luovuttavat tiistaina eduskunnalle ja valtioneuvostolle adressin, joka vaatii hyvitysmaksun päivittämistä. Adressi keräsi viikossa lähes 8 000 tukijaa.

Taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten mielestä hyvitysmaksu on asetettava uusille laitteille, joilla kopioidaan teoksia. Tällaisia laitteita ovat muun muassa älypuhelimet, tietokoneet ja muistitikut.

Adressin allekirjoittajien tavoitteena on nostaa hyvitysmaksuista kertyvä tulo takaisin kahteentoista miljoonaan euroon.

Kahden viime vuoden aikana summa on pudonnut kahdestatoista miljoonasta kuuteen miljoonaan euroon. Adressin mukaan tähän on syynä se, että maksun kohteena olevan laitekannan päivittäminen on laiminlyöty. Suuri osa kopioinnista tapahtuu laitteilla, joista ei kerätä maksua.

"Parasta olisi, jos kaikki kopiointiin soveltuvat laitteet olisivat lähtökohtaisesti maksun piirissä, jolloin laitekohtainen maksutaso voisi olla alempi. Näin hyvitysmaksu tyydyttäisi enemmän myös laitevalmistajia ja kuluttajaviranomaisia", kommentoi Muusikkojen liiton Ahti Vänttinen.

Laitevalmistajat vastustavat hyvitysmaksuja ja ajavat digitaalisten kopiointivälineiden hyvitysmaksujen puolittamista.

Adressin allekirjoittaneiden 8 000 hengen joukossa on lukuisia eturivin taiteilijoita, kuten esimerkiksi Einojuhani Rautavaara, Hector, Aki ja Mika Kaurismäki, Pekka Kuusisto, Chisu, Esa-Pekka Salonen, Maija Vilkkumaa, Jörn Donner, Jenni Vartiainen, Jukka Kuoppamäki, Laura Närhi, Marko Röhr, Claes Olsson, Paleface, Tuomari Nurmio, Eicca Toppinen, Paula Vesala, Verneri Pohjola, J. Karjalainen, Anna-Leena Härkönen, Peter Franzen ja Anja Snellman.

Allekirjoittajista koottu 60 hengen valtuuskunta luovuttaa adressin tiistaina aamupäivällä Eduskunnan Kansalaisinfossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.