Aivomyrsky tuotti uusia kuvia

Valokuvataiteen museo juhlii kymmenen taiteilijan näyttelyllä

 Vesitorni, vihtavarasto ja maapohjakellari olivat tärkeitä paikkoja, kun Suomi sai valokuvataiteen museon 40 vuotta sitten.

Toiminta aloitettiin Pasilan vesitornissa, jossa museolla oli aluksi pelkkä toimisto. Ensimmäiset näyttelytilat saatiin Korkeavuorenkatu 2:sta pihan perältä, jossa varastotiloina käytettiin myös entistä vihtavarastoa ullakolla ja maapohjakellaria.

Noista ajoista on kuljettu pitkä tie nykyiseksi valtakunnalliseksi erikoismuseoksi, joka toimii Kaapelitehtaalla museaalisesti asianmukaisissa tiloissa.

Mutta museon toiminta-ajatus on pysynyt samana: tarkoitus on "edistää ja vaalia suomalaista valokuvataidetta ja valokuvakulttuuria".

"Sijoitumme kiinnostavasti kulttuurihistoriallisten museoiden ja taidemuseoiden väliin", Suomen valokuvataiteen museon nykyinen johtaja Elina Heikka sanoo.

"Museo näyttäytyy hyötykasvitarhan ja kauneusarvoja vaalivan, kohottavaan kuljeskeluun tarkoitetun puutarhan yhdistelmänä."

Kohottavaa kuljeskelua on tarjolla museon 40-vuotisjuhlanäyttelyssä Töitä, tekoja, joka esittelee kymmenen merkittävän suomalaisen valokuvataiteilijan uusia teoksia.

Mukana ovat Stefan Bremer, Elina Brotherus, Ulla Jokisalo, Timo Kelaranta, Raakel Kuukka, Hannele Rantala, Catarina Ryöppy, Kari Soinio, Santeri Tuori ja Marjukka Vainio.

Ryhmä syntyi vuosi sitten Timo Kelarannan ympärille, kun monet jo pitkän uran tehneet valokuvaajat kaipasivat mahdollisuutta keskustella taiteesta - ja kaikesta muustakin.

Kaikilla oli samankaltainen kokemus, että kun vielä oli taidekoulussa, sai palautetta ja kritiikkiä töistään, mutta valmistumisen jälkeen taiteilija jää usein yksin.

"Kun ryhmän taiteilijoilla on erilainen lähestymistapa valokuvaan, syntyi keskusteluja, jotka muuttivat lähes jokaisen työtä", Timo Kelaranta kertoo.

Aivomyrsky ei jäänyt verbaaliseksi, aika pian alettiin tähdätä näyttelyyn Elina Heikan kannustamana.

"Asettuminen toisten yhteyteen oli hieno kokemus", Stefan Bremer sanoo. "Suosittelen sitä muillekin taiteilijoille."

"Tämä on ollut anteliasta aikaa, kukin meistä on saanut paljon", Hannele Rantala lisää.

"Kuvittelin tuntevani näiden tuttujen kollegoiden työt ja ajatukset", Ulla Jokisalo miettii. "Huomasin, että niin ei ole. Olen oppinut paljon uutta."

Valokuvaa seurannut näyttelyvieraskin voi kuvitella tuntevansa näiden tunnettujen tekijöiden työt. Niin ei ole. Esillä on aivan uusia ja uudenlaisia tai ennen esittämättömiä kuvia.

Timo Kelaranta esittää sarjan tiukkoja abstrakteja sommitelmia, jotka on rakennettu yksinkertaisesti värillisistä papereista. Kipinä syttyi meksikolaisen klassikon Manuel Alvarez Bravon kuvasta Juego de papel (Paperileikki) 1920-luvulta.

Stefan Bremer altistaa upeassa kuvasarjassaan ihmiset jumalaiselle kosketukselle - kaatamalla heidän päähänsä hiekkaa, betonipölyä, suolaa, puuteria tai muuta jauhetta, joka valaistuna synnyttää oudon säteen.

Catarina Ryöppy kuvasi autopesulassa auton sisältä ikkunoita, joihin valuva vesi ja pyörivät harjat loivat synkkiä maisemia. Kari Soinion kuvasarjan lähtökohtana on kuolleen sukulaisen kotoa löytynyt, tupakansavun patinoima vanha uskonnollinen maalaus.

Ulla Jokisalon sukellukset lapsuuden ja alitajunnan kuvastoon muuttuvat yhä intensiivisemmiksi. Myös Raakel Kuukka tavoittelee lapsen näkökulmaa matkakertomuksella tyttärensä isän kotimaahan Ghanaan.

Elina Brotherus jatkaa heijastumisen, paljastumisen ja peittymisen kuvaamista. Santeri Tuori ja Marjukka Vainio paneutuvat kumpikin Metsän salaisuuteen.

Lopulta Hannele Rantalan laaja installaatio Hylätty vetää yhteen olennaisia piirteitä taiteilijan työstä. Teos näyttää asioita, jotka yleensä jäävät piiloon: työhön vaikuttaneita taidehistoriallisia lähteitä, monenlaisia assosiaatioketjuja - ja rahoituksen hankintaa.

Lukuisat hylätyt apurahahakemukset ovat saaneet pintaansa suuren punaisen HYLÄTTY-leiman. Seuraa kirosanoja, jotka taiteilija on siististi kirjannut arkistokortille - ja sitten taiteilija aloittaa taas uudelleen. Hylätty on myös performanssi, jossa Hannele Rantala leimaa papereita ennen kuin niihin on edes hakemuksia kirjoitettukaan.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi