22.3.2006 18:36
Alussa oli televisio ja se antoi meille mitä se halusi, silloin kuin halusi.
Sitten tulivat videonauhurit ja kaikki muuttui. Videonauhoittaminen vapautti katsojat päättämään milloin ohjelman voi katsoa. 1990-luvulla tv-sarjojen kootut dvd-julkaisut vapauttivat katsojia entisestään. Ne toivat saataville elokuvia ja sarjoja, joita kotimaassa ei oltu vielä lähetetty, eikä ehkä koskaan lähetettäisi.
Kun laajakaistayhteydet yleistyivät tämän vuosikymmenen alussa, tv-ohjelmaliikenne internetissä lähti tasaiseen kasvuun, joka on kiihtynyt valtavasti viimeisen vuoden aikana.
Internet irrotti ohjelmat kanavien lisenssi- ja jakelusopimuksista ja myös dvd-julkaisujen aikatauluista. Nyt on mahdollista nähdä kirjaimellisesti melkein minkä tahansa kansainvälisesti kiinnostavan tv-sarjan uusin jakso heti, kun se on lähetetty ensi kertaa jossain päin maailmaa – oli kyse sitten Yhdysvalloista, Japanista tai Briteistä.
Uusi sukupolvi on tottunut siihen, että verkosta saa kaikkea, ilmaiseksi. Heille tämä on normaaliasetelma, ei tv-lupamaksu ja neljä kanavaa. Tähän liittyy myös monien tutkimusten tukema havainto, että laajakaistaliittymien lisääntyminen on syönyt eniten aikaa juuri television katselusta. Googlen tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan britit käyttävät internetissä 164 minuuttia päivässä ja tv:n ääressä vain 148 minuuttia.
Televisio on menettämässä asemansa kodin yhteisenä alttarina, jonka ympärille perhe kokoontuu iltaisin. Tulevaisuudessa jokainen istuu yhä enemmän oman laitteensa ääressä, katsomassa omia suosikkiohjelmiaan, joita on verkossa miljoonia, ladattavissa tv-kanavien ja tuotantoyhtiöiden palvelimilta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi