keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

Aki Kaurismäki sai akateemikon arvon surutangon tahdissa

23.5.2008 12:14 | Päivitetty: 23.5.2008 20:43

Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Presidentti Tarja Halonen myönsi elokuvaohjaaja Aki Kaurismäelle taiteen akateemikon arvonimen.

Presidentti Tarja Halonen myönsi elokuvaohjaaja Aki Kaurismäelle taiteen akateemikon arvonimen.

Valtioneuvoston juhlasalissa Helsingin Eteläesplanadilla oli perjantaina hillitty tunnelma, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen kruunasi elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen Suomen uusimmaksi taiteen akateemikoksi.

Tilaisuuden kahdenkymmenen minuutin pituinen julkinen osuus meni ennalta suunnitellun kaavan mukaisesti. Kaurismäki ei tanssinut twistiä kuten Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2002 eikä edes sytyttänyt tavaramerkikseen muodostunutta tupakkaa.

Kaurismäen pyynnöstä Matti Rantanen esitti juhlassa Toivo Kärjen tangon Siks oon mä suruinen, kappale joka on soinut myös Kaurismäen elokuvissa.

Suomen nuorimman akateemikon puhe oli lyhyt. "Kiitän asianomaisia tahoja luottamuksesta. Pyrin osoittautumaan sen arvoiseksi. Mieleeni tulee vain yksi lause. Se on Henri Murgerin kirjan lopusta: Nuoria ollaan vain kerran", Kaurismäki, 51 sanoi.

Lause on kirjasta Boheemielämää, josta Kaurismäki on tehnyt elokuvan.

Eilisessä Yleisradion haastattelussa Kaurismäki sanoi ihailleensa akateemikko-sanaa jo lapsena.

Myös Halosen puhe oli lyhyt. "Tämä ei ole kangistamiseksi, ei kesyttämiseksi vaan kannustamiseksi."

"Hän on yksi aikakautemme merkittävimmistä elokuvaohjaajista", perusteli Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Hannu Saha Kaurismäen akateemikon arvoa.

Kutsuvieraiden joukossa oli Kaurismäen sukulaisia ja ystäviä. "Hyvältä tuntuu", sanoi salin takaosassa seremoniaa seurannut Leena Kaurismäki, akateemikon äiti.

Kaurismäki nimittämisen jälkeen Suomessa on nyt kahdeksan taiteen akateemikkoa. Kaurismäen juhlallisuuksissa akateemikoista olivat paikalla taidegraafikko Outi Heiskanen, arkkitehti Juha Leiviskä, ohjaaja Ralf Långbacka ja tekstiilitaiteilija Vuokko Nurmesniemi. Akateemikoista paikalla eivät olleet kirjailijat Veijo Meri, Paavo Haavikko ja kapellimestari Jorma Panula.

Akateemikko on poikkeuksellinen valtiovallan korkea-arvoinen tunnustus, sillä siitä ei hakijatahon tarvitse maksaa kuten ministerin tai vuorineuvoksen arvonimestä. Taiteen akateemikoksi voi nimittää "erittäin ansioituneen taiteilijan". Akateemikot nimittää tasavallan presidentti Taiteen keskustoimikunnan ehdotuksesta.

Taiteen akateemikkoja voi olla samaan aikaan korkeintaan kahdeksan. Tarkoitus on nostaa määrä yhteentoista. Akateemikko ei saa palkkaa ja nimitys on elinikäinen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.