Alan Weisman kuvitteli maailman, josta ihmiset ovat kadonneet

Haarapääskyt lentelevät Tšernobylin reaktorin jäänteiden ympärillä. Voimalaa ympäröivällä vyöhykkeellä säteilee tappavasti, linnuissa on outoja mutaatioita ja jyrsijöiden elinaika on lyhentynyt.

Silti luonto on vallannut Tšernobylin.

Amerikkalainen journalisti Alan Weisman laati Tšernobylin hätkähdyttävästä luonnosta lehtiartikkelin, joka inspiroi erästä toista toimittajaa kysymään häneltä, mitä mahtaisi tapahtua, jos ihmiset katoaisivat kaikkialta.

Weismanin mukaan näin sai alkunsa Maailma ilman meitä, profeetallisen surumielinen ja upea teos, jonka Time-lehti nimesi vuoden 2007 tietokirjaksi.

Weisman kuvaa insinöörimäisellä tarkkuudella omakotitalojen luhistumista, veden ja auringon voimaa ja kasveja, jotka ihmisen otteesta vapaina valtaisivat pian kylät ja kaupungit.

Esimerkkinä hän käyttää New Yorkia. Kun ihmiset katoavat, vesi valtaa nopeasti kaupungin. Kadut romahtavat metrotunneleihin. Saarnet ja pyökit valtaavat maiseman, ja Keskuspuisto muuttuu suoksi.

Mielikuva on jollakin tavalla lohdullinen. Ehkä suomalainen sielu on yhä niin lähellä luontoa, ettei metsien ylivalta tunnu ahdistavalta tai pelottavalta ajatukselta.

Weisman vie kuitenkin teoksensa ajatusleikkiä pitemmälle. Maailma ilman meitä on syvimmiltään kuvaus ihmiskunnan historiasta ja jäljestä, jonka ihminen on jättänyt maapallolle. Vaikka kirja ei ole lainkaan uskonnollinen, sen ytimessä ovat raamatulliset kysymykset ihmisen vastuusta ja hänen asemastaan luomakunnan herrana.

Useimmat Weismanin esiin nostamat ympäristöongelmat ovat tuttuja ja moneen kertaan käsiteltyjä.

Teoksen lumo onkin kokonaisuudessa, tarinassa, joka kulkee kuin runo.

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston historian laitoksen assistentti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi