lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

Amerikkalaisen Sally Mannin valokuvat koettelevat tabuja

16.10.2007 19:23

sally mann

Sally Mannin valokuvateos "Jessica at 5" vuodelta 1987.

Sally Mannin valokuvateos "Jessica at 5" vuodelta 1987.

Taidemuseo Tennispalatsissa avautuu keskiviikkona yleisölle maineikkaan yhdysvaltalaisen valokuvaajan Sally Mannin (s. 1951) näyttely, joka kattaa hänen keskeisimmät kuvasarjansa. Näyttelyn valikoima on nyt oleellisesti laajempi kuin Tukholman Kulturhusetissa viime talvena.

Vuoden 1992 Immediate Family -lapsikuvien ja 1997 valmistuneen, Amerikan syvää etelää kuvaavan Deep South -maisemavalokuvien sarjan lisäksi elämän katoavaisuutta käsittelevää, 2000-luvun alun What Remains -teoskokonaisuutta on Helsingissä täydennetty Mannin kuolemaa käsittelevillä kuvilla.

Tukholmassa Sally Mannin kuvat eivät tiettävästi kuumentaneet tunteita. Siitä huolimatta, että niistä on kohuttu Immediate Family -kuvien ensiesittelystä lähtien USA:ssa ja vähän myös Euroopassa.

Kuvia kuolleista ihmisistä ei ole ihan yksinkertaista katsoa. Yhdysvalloissa kaikki eivät pidä siitäkään, että valokuvaaja Annie Leibovitz esittelee kiertonäyttelyssä kuvia kuolleesta elämänkumppanistaan, Susan Sontagista.

Täällä voisi kysyä, ollaanko saunakulttuurin maassa jo siinä tilanteessa, ettei lasten alastomuus ole normaalia. Maan monikulttuuristuessa on lukuisia asioita, joihin täytyy ottaa kantaa yhä uudelleen.

Sally Mann julkaisi alastonkuvat kasvuikäisistä lapsistaan, pojasta ja kahdesta tyttärestä (Emmett, Jessie ja Virginia) 1992, samoihin aikoihin, kun Robert Mapplethorpen homoeroottisten alastonkuvien sensuuri kuohutti Yhdysvaltoja. Kohusta huolimatta hänen kuviaan ei ole sensuroitu.

Hän on kuitenkin muistuttanut, että lasten kuvaaminen alastomana koetaan "provokatiivisena" vain siksi, että kuvat herättävät tiettyjä kysymyksiä, mielikuvia ja pelkoja katsojien omissa mielissä.

Monesti näyttää siltä, että Sally Mann kuvasi lapsiaan kotipihan viattomissa leikeissä. Virginian vehmaissa maisemissa otetuista kuvista huomaa myös, että hän on tietoinen taiteen ja valokuvan historiasta.

Taidemuseo Tennispalatsin näyttelyssä on sarja kuvia, joissa Mannin tyttäret poseeraavat Venuksena à la Tizian tai asetelmallisesti kuin naiset Monet'n Aamiainen ruohikolla -maalauksessa.

Lapset palasivat Sally Mannin kuviin aikuisina vuoden 2004 suurissa kasvokuvissa, jotka ovat osa What Remains (Mitä jää jäljelle) -kokonaisuutta.

Emmettin, Jessien ja Virginian kasvot on kuvattu pitkällä, monen minuutin valotusajalla. Suuret kuvat ovat tarkoituksellisen epätarkkoja, aineettomia kuin kuolinnaamiot.

Elämän vääjäämätön kiertokulku ja kuolema ovat teemoja Tennispalatsin näyttelyn viimeisen, omaan tilaansa suljetun huoneen kuvissa.

Valokuvat Mannin perheen vinttikoirasta, sen nyljetystä nahasta ja kuoleman jälkeen haudasta kaivetuista jäännöksistä, luista ja hampaista, liittyvät kuvasarjoihin, joiden aiheita ovat olleet kuolleet ihmiset.

Mukana ovat kuvat Sally Mannin lääkäri-isän ruumiista.Tai kuvasarjat maatuneista vainajista, joita tytär sai kuvata Tennesseen yliopiston oikeuslääketieteen laitoksessa.

Isä oli työnsä kautta ollut tekemisissä kuoleman kanssa ja se kiinnosti häntä. Tyttären kuvissa kuolema on arvoituksellinen ja kaunis.

Kuolema myös koettelee tabuja. Joidenkin uskonnollisten käsitysten mukaan kuollutta ihmistä ei pidä valokuvata, koska ihmissielu on jo jättänyt ruumiin.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.