perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Anna Eriksson: Tv-kilpailujen kautta tehdään tähtiä karskilla tavalla

13.2.2010 4:56

Jani Kivelä / HS

Laulaja-lauluntekijä Anna Eriksson toivoo pääsevänsä dramaattisten laulujensa kanssa esille myös ulkomailla.

Laulaja-lauluntekijä Anna Eriksson toivoo pääsevänsä dramaattisten laulujensa kanssa esille myös ulkomailla.

Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Anna Eriksson kritisoi musiikin kertakäyttökulttuuria ja tositv-kilpailuformaattien meininkiä.

"Ohjelmissa synnytetään tähtiä, joille annetaan mahdollisimman huono levysopimus eli riistetään rahat kahdella levyllä, heitetään pois ja otetaan seuraava", Eriksson sanoo. "Ne, jotka ovat oikeasti lahjakkaita ja itsepintaisia, jäävät elämään ja luomaan uraansa. Mutta onhan tuo lähtökohtaisesti karski tapa", Eriksson lataa.

Hän nousi itse esiin iskelmälaulajana 18-vuotiaana, oppi alaa kantapään kautta tanssilavoilla keikkaillen ja löysi vähitellen oman paikkansa vahvan pop-iskelmän tulkkina ja myös tekijänä. Levy levyltä Eriksson on säveltänyt ja sanoittanut itse enemmän ja enemmän laulujaan.

Nyt levy-yhtiötä vaihtanut Eriksson julkaisee ensimmäisen englanninkielisen albuminsa Garden of Love. Sen kaikki sävellykset ja sanoitukset ovat hänen omiaan. Eriksson on myös tuottanut levyn, sovittanut sen yhdessä Arttu Takalon kanssa ja soittaa sillä pianoa ja klarinettia.

Laulaja toivoo pääsevänsä dramaattisten laulujensa kanssa esille myös ulkomailla, vähintäänkin Pohjoismaissa.


Anna Erikssonin haastattelu lauantain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.