lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Antti Herlin: Minulla oli onnellinen lapsuus

24.9.2009 8:47

Pekka Herlinin toiseksi vanhin poika Antti Herlin, Koneen vallanperijä, suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja, kuvaa elämäkerrassa isänsä ominaisuuksia yhtä rankasti kuin muutkin sisarukset, mutta hän ei omien sanojensa mukaan ole katkera. Hän muistaa myös hyvät hetket.

"Minulla on ollut erinomaisen onnellinen lapsuus, ja muistan lukeneeni, että toiset sisarukseni toteavat aivan samoin. Kun isästä puhutaan, me puhutaan tietysti merkittävästä ihmissuhteesta, mutta se oli kuitenkin vain yksi ihmissuhde lukemattomien muiden joukossa."

Antti Herlin ja perheen äiti Kirsti Herlin halusivat yhdessä, että elämäkerta tehdään.

"Isäni ansaitsee tämän kirjan, hän teki sellaisen elämäntyön. Ehkä joku voi sanoa, että miksi helvetissä tuo kaikki on pitänyt siihen kirjoittaa, mutta isä arvosti itsekin totuudellista suhtautumista maailmanmenoon."

Kirjan yksi tärkeimmistä viesteistä on Antti Herlinin mukaan se, että velvollisuudentunto voi olla kova eteenpäin vievä voima, mutta myös raskas taakka kantaa.

Pekka Herlin ei selviytynyt taakasta ehjänä, vaan alkoholisoitui pahasti.

Antti Herlin toivoo silti, että hänen isänsä juomiseen osattaisiin suhtautua myös "ajankuvana" eikä se varastaisi päähuomiota isän saavutuksilta.

Pekka Herlin muutti testamenttiaan 1995 ja siirsi Koneen määräysvallan ja myöhemmin myös äänivaltaiset osakkeet yksinomaan Antille, joka lupautui pitämään sopimuksen salassa.

Sopimuksen paljastuminen rikkoi Pekka Herlinin välit muihin lapsiin, jotka vihastuivat myös veljelleen. Sisaruksia ei niinkään suututtanut vanhimman pojan suosiminen vaan se, että Pekka ja Antti eivät kertoneet asiaa muille.

Antti Herlinin mukaan olennaista oli, että Koneen kaltainen iso yhtiö oli vaarassa joutua tuuliajolle, kun kukaan sisaruksista ei halunnut ryhtyä jatkajaksi. Myös Antti Herlin oli siihen aikaan päätoiminen maanviljelijä.

Miten ja milloin isä hänet perijäkseen taivutteli, sitä kirja ei kerro, eikä sitä, miksi Antti lähti salaamiseen mukaan.

"Se johtui Pekka Herlinin tahdosta ja hänen mukavuudenhalustaan", Antti Herlin suostuu sanomaan. Vallan siirto oli Antti Herlinin mukaan "prosessi", ei mikään yksittäinen yöllinen keskustelu.

Konetta on nyt kahdessa polvessa johtanut perijä, joka on joutunut rooliinsa alun perin vastentahtoisesti, velvollisuudentunnosta. Ensin Pekka, sitten Antti.

Antti Herlinin neljästä lapsesta toiseksi vanhin, vuonna 1984 syntynyt Jussi Herlin, istuu jo Koneen hallituksessa.

"Ehkä tässä on jotain oppinut. Minulla on hyvät välit lasteni kanssa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.