lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Aperture julkaisee Sanna Kanniston liskokuvat

27.1.2010 14:12

Outi Pyhäranta / HS

Valokuvataiteilija Sanna Kannisto Strange Fascination -näyttelyssään kulttuuritehdas Korjaamolla kesällä 2008.

Valokuvataiteilija Sanna Kannisto Strange Fascination -näyttelyssään kulttuuritehdas Korjaamolla kesällä 2008.

Yksi maailman arvostetuimmista valokuvakustantajista, 1952 perustettu amerikkalainen Aperture, julkaisee syksyllä 2010 Sanna Kanniston valokuvakirjan. Kirja on Kanniston ensimmäinen maailmanlaajuisen levikin saava monografia ja ensimmäinen Aperturen julkaisema suomalaisen valokuvaajan teos.

Kirja sisältää Sanna Kanniston (s. 1974) tuotantoa kymmenen vuoden ajalta. Kannisto tunnetaan erityisesti Etelä-Amerikassa tieteellisillä tutkimusasemilla tekemästään työstä. Hän tutkii luonnon ja kulttuurin suhdetta sekä tieteellisessä että taiteellisessa kontekstissa.

Kannistolla on ollut lukuisia näyttelyitä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa. Hänen seuraava yksityisnäyttelynsä Suomessa nähdään Gallery Kalhama&Piipossa alkuvuodesta 2011.

Aperture on julkaissut useita merkittäviä kirjoja, jotka ovat jääneet pysyvästi valokuvan historiaan, kuten Nan Goldinin ja Diane Arbusin ensimmäiset valokuvakirjat. Aperturen kirjojen jakelua hoitaa Euroopassa Thames&Hudson.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.