Assange-epäilyt nostattivat Ruotsissa keskustelun seksin rajoista

Tukholma. Viikko sitten tiistai-iltana Ruotsissa asuva juontaja ja kriitikko Johanna Koljonen katseli sohvalla telkkaria ja rupatteli kavereidensa kanssa mikroblogi Twitterissä.

Koljonen naputteli kysymyksen, joka liittyi Wikileaksin perustajaan Julian Assangeen. Sen ydin oli siinä, mitä oikein pitäisi ajatella loanheitosta, jota Assangea raiskauksesta syyttävät ruotsalaisnaiset ovat saaneet internetissä niskaansa.

Että miten tuntuikin niin mahdottomalta saada otetta Assange-jupakasta? Ja miksi esimerkiksi Englannissa näyttäisi olevan itsestään selvää, että kyse on jonkinlaisesta salaliitosta?

"Ruotsissa tapausta sentään pidetään sellaisena, että sille kuuluisi normaali oikeuskäsittely", Koljonen sanoo työhuoneellaan Tukholman Södermalmilla.

Koljonen ja kaverit pohdiskelivat twiiteissään, että Assangen tapauksessa mitä ilmeisimmin liikuttiin syvällä seksin harmaalla alueella. Jossain, mistä vaietaan – ja juuri vaikeneminen on yksi suurimmista ongelmista.

Viestit virtasivat. Sitten jossain vaiheessa Koljonen kirjoitti Twitteriin myös – ihan spontaanisti – omasta kokemuksestaan.

Siitä, kuinka on itsekin ollut tilanteessa, jossa ei ole saanut sanottua ei, vaikka olisi ilmiselvästi pitänyt.

Aihe osui. Ja pian se alkoi elää omaa elämäänsä.

Mitä Koljonen sitten itse kertoi 140 merkin Twitter-viesteiksi tiivistetyissä postauksissaan?

Tarinan tapauksesta, josta on jo vuosia. Kävi niin, että 15 vuotta vanhempi kollega kutsui Koljosen illalliselle. He joivat viiniä, kallista ja paljon.

Oli selvää, että miestä kiinnosti seksi. Ja niin kiinnosti Koljostakin. Mutta häntä kiinnosti seksi, jossa käytetään kondomia. Seksiä oli, kondomin kanssa, koska niin sovittiin. Paitsi aamulla, kun Koljonen heräsi – mies sisällään.

"Mitä päässäni liikkui? Banaliteetteja. En halunnut olla pettymykseksi. Vahinko oli jo tapahtunut. Olin jo näyttänyt nauttivani, joten olisiko lapsellista keskeyttää?" Koljonen kirjoitti.

Koljonen ei silti keskeyttänyt seksiä. Ja sitten hän keitti kahvit.

"En tuntenut itseäni uhriksi, mutta minulla olisi ollut oikeus siihen."

Koljosen mukaan mies ei taatusti edes huomannut, että mitään erikoista tapahtui.

Nyt, vuosia myöhemmin, Koljonen kysyy, miten hän saattoi itse olla niin tietämätön siitä perusajatuksesta, että kaikilla on oikeus omaan ruumiiseensa. Entä miten hän saattoi olla imarreltu huomiosta, vaikka toinen rikkoi niitä sääntöjä, joista yhdessä oli sovittu?

Koljosen twiittauksista ryöpsähti valtava keskustelu.

Twitteristä keskustelu levisi blogeihin ja sieltä lehtien sivuille ja televisioon. Itse itseään ruokkiva kampanja sai verkkosivut ja nimen Prata om det – puhu siitä. "Minua huimaa tässä se, että tämä on internetin luomus. Ihmiset löysivät toisensa internetissä ja päättivät haluta jakaa kokemuksiaan keskenään. Netissä on tietynlainen massan logiikka: kun jokin aihe nousee siellä voimakkaasti, on sillä myös vaikutusta", Koljonen sanoo.

Assangen tapauksen kanssa tällä ei ole ollut enää mitään tekemistä, Koljonen muistuttaa.

"Omasta tarinastani kertominen ei ollut vaikeaa. Tuollaistahan nyt sattuu. Ja päättelin heti, että tyyppi oli ääliö, enkä tavannut häntä enää. Mutta se, että jouduin myöntämään itselleni ja muille, että en pyytänyt häntä lopettamaan, on vaikeaa. En sanonut ei, vaikka en halunnut sitä, mitä tapahtui."

Miksi? Kyse on monimutkaisesta vyyhdistä, jossa sekoittuu halu, nolous, miellyttämisentarve, ujous, imartelu, Koljonen luettelee.

"Tästä täytyy puhua juuri siksi, että niin hirvittävän moni ajattelee, ettei tahdo aiheuttaa toiselle kiusallista tilannetta – mutta luopuu itsemääräämisoikeudesta omaan kehoonsa."

Moni on nyt kertonut blogeissaan todella rankkoja tarinoita. Teema on sama: miksi siitä, mitä seksissä haluaa ja mihin ei ole valmis, on niin vaikea puhua edes sille, jota rakastaa?

"Pahinta ei ole monelle se, että jokin laki rikkoutui. Vaan se luottamuksen rikkoutuminen."

Laki ei ratkaise kaikkea. Sitä paitsi siinä on rakenteellinen ongelma, Koljonen sanoo. Vaikka Ruotsin raiskauslaki on hyvin tiukka, se luottaa siihen, että seksipartnerit kykenevät kommunikoimaan siitä, missä rajat menevät.

"Tietenkin lainsäädännön periaate on ihan oikea", Koljonen sanoo. "Emme halua lakia, joka määrittelisi, millainen seksi on normaalia. Mutta emme myöskään halua lakia, joka perustuisi telepatiaan. Joten lain täytyy lähteä siitä, että ihmiset puhuvat keskenään. Se vain ei aina onnistu, ja syyt siihen ovat monimutkaiset."

Siksi siitä, missä omat rajat kulkevat, on yritettävä opetella puhumaan. "Parisuhteessa voi olla erilaisia sopimuksia siitä, mikä on ok, ainakin siihen asti, kunnes toinen sanoo, ettei olekaan."

Sillä missä menee raja? Ruotsissa esimerkiksi siinä, ettei nukkuvan kanssa saa harrastaa seksiä.

"Silitä nukkuvaa ihmistä. Hänen kehonsa voi silloin viestiä halua. Mutta miten sen voi varmasti tietää? Kroppa haluaa joskus asioita, joita pää ei. Ehkä silloin pitää sopia, että sana on aina vahvempi kuin keho", Koljonen pohtii.

Siksi siitä pitää puhua.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi