lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Avatar-tieteiselokuvan traileri julkistettiin

29.10.2009 19:30

FOX

James Cameronin Avatar-elokuvan Suomen ensi-ilta on joulukuussa.

James Cameronin Avatar-elokuvan Suomen ensi-ilta on joulukuussa.

Uuden polven kolmiulotteisen elokuvatekniikan näytön paikka koittaa joulukuussa.

James Cameronin pitkään valmistelema tieteisseikkailu Avatar saa ensi-iltansa 18. joulukuuta.

Vaikka Cameron (s. 1954) tunnetaan ennen kaikkea kaikkien aikojen eniten tuottaneen elokuvan Titanicin (1997) ohjauksesta, hän on tehnyt scifi-elokuvia ennenkin.

Kaksi ensimmäistä Terminator-elokuvaa sekä Alien-elokuvasarjan toinen osa Aliens ovat hänen ohjauksiaan.

Kolmiulotteisena esitettävä Avatar vie tietokoneella luodun kuvan ja kuvatun materiaalin yhdistämisen jälleen askeleen pidemmälle. Elokuvan tekemisessä käytetty tekniikka on osittain Cameronin ja hänen työryhmänsä projektia varten kehittämää.

Avatar kertoo Sam Worthingtonin esittämästä halvaantuneesta sotilaasta Jake Scullysta, joka saa uuden mahdollisuuden kun hänen mielensä siirretään muukalaiskehoon Pandora-planeetalla. Scully joutuu ristiriitaan ihmiskunnan ja planeetan alkuperäisväestön välisessä kamppailussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.