lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Balladitaudista kärsivä Linkin Park huipensi Provinssin perjantain

14.6.2008 0:45

Perjantain pääesiintyjä Linkin Park oli tehokas, mutta teollinen.

Perjantain pääesiintyjä Linkin Park oli tehokas, mutta teollinen.

Seinäjoki. Nu-Metalli-yhtye Linkin Park keräsi Provinssirockin perjantain selvästi suurimman yleisön. Eikä ilman ansioita.

Mutaisen tantereen täristessä oli helppo miksi yhtyeestä on tullut yksi 2000-luvun menestyimpiä orkestereita. Särökitaran, rumpujen ja konebiitin, Chester Benningtonin hevilaulun ja Mike Shinodan rap-huutojen yhteishyökkäys on tehokas. Välillä yhtyeen raivoon tosin hiipii kovin teollinen sivumaku.

Isommat ongelmat alkavat yhtyeen yrittäessä avartaa repertuaariaan.

Seinäjoella Linkin Park soitti aivan liikaa uusinta levyään, viime vuonna julkaistua Minutes to Midnightia. Sen balladeissa yhtye kuulostaa aivan liian paljon toisen luokan U2-klooneilta. Yksi Numb mahtuu keikkasettiin, mutta ei tätä bändiä slovarien takia kuunnella.

Provinssirockissa yleisö sai silti myös sen mitä tultiin kuulemaan.

Yhtye soitti liki puolitoistatuntisen settinsä aikana kiltisti myös kaikki hittinsä. Ei kovin kapinallista, mutta erittäin toimivaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.