16.9.2011 10:22
The Beatles-rockyhtye ei vaatinut keikkajärjestäjiltä mahdottomia.
Legendaarinen The Beatles-rockyhtye ei vaatinut keikkajärjestäjiltä mahdottomia. Pian huutokaupattava sopimuspaperi vuodelta 1965 kertoo, että rokkarit halusivat pukuhuoneisiinsa vettä ja sähköä.
Kalifornian Daly Cityssä tapahtuneen esiintymisen järjestäjät velvoitettiin lisäksi järjestämään pukuhuoneisiin kenttävuoteet, peilin, pullonjäähdyttäjän, kannettavan television sekä puhtaita pyyhkeitä. Rumpali Ringo Starr tarvitsi lavalle erityisen korokkeen.
The Guardianin verkkosivut kertovat lisäksi, etteivät Beatlesit hyväksyneet rotusyrjintää. He kieltäytyivät esiintymästä yleisölle, johon kuuluisi pelkkiä valkoisia. Järjestyksenpitoon yhtye ilmoitti tarvitsevansa vähintään 150 virkapukuista poliisia.
Dokumentin on allekirjoittanut yhtyeen manageri Brian Epstein, ja sen myyntihinnan losangelesilaisessa huutokaupassa arvioidaan kohoavan noin 5000 dollariin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi