perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Belgialainen ensi-iltayleisö hämmentyi Smedsin teatterista

12.2.2009 14:25

Bart Grietens

Kristian Smedsin Mental Finlandia esitetään Brysselissä 22. helmikuuta saakka.

Kristian Smedsin Mental Finlandia esitetään Brysselissä 22. helmikuuta saakka.

bryssel. Belgian kansallisteatterin ensi-iltayleisö jähmettyy. Musta huumori laukeaa raadolliseksi tragediaksi. Näyttämöllä on esityksen päätteeksi juuri ristiinnaulittu ja kivitetty Kalle Holmbergin näköinen Joulupukki.

Sitä ennen Suomi-kuvaa on avattu tutuinkin symbolein. Ehkä kuitenkin aika eri näkökulmista kuin virallisen Suomi-brändin suunnittelijoilla.

Kristian Smedsin kirjoittamassa ja ohjaamassa, Belgian kansallisteatterin tilaamassa Mental Finland-näytelmässä on toki mukana myös saunaa, Sibeliusta ja sisua potenssiin sata. On vuosi 2069 jossain Brysselin laidalla, jonne unohtuneessa kontissa asuu kummallisia ihmisiä: suomalaisia. He muistuttavat kielineen ja tapoineen alkuihmisiä, örveltävät ja käyttävät toisiaan hyväksi.

Kansallisteatterin Tuntematon sotilas on tämän esityksen rinnalla varsin siistiä ja viatonta teatteria. Belgialainen yleisö on kuitenkin tottunut paljon jyrkempiinkin esityksiin. Kukaan ei poistu. Tomaatit eivät lennä, kuten aiempina suurten teatteriprovokaatioiden vuosina. Yksi pieni raiskaus ja muutama joukkomurha ei näillä leveysasteilla paljoa hievauta.

Joulupukkikin on jo nähty YouTubessa häiriköimässä.

Teatterista poistuvat katsojat ovat lähinnä hämmentyneitä. Useimpien mielestä Mental Finland ei niin suomalainen olekaan. "Kyllä tässä aika yhteisiä eurooppalaisia arvoja riivittiin kehyksistä. Yhteiset ovat ongelmat, ja syvälle mennään. Esitys on kova, mutta koskettava", sanoo brysseliläinen taidegalleristi Nicolas Delamotte-Legrand.

Näyttelijöitä kiitetään vuolaasti ja kolmella seinällä kulkevat videot ovat tehneet suuren vaikutuksen.

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn on esityksestä otettu, muttei kauhistunut. Hänen mielestään Smeds tuo esiin mielenkiintoisia vastavoimia eurooppalaiseen Suomi-kuvaa, jossa suomi on nähty koulutuksen, teknologian tai osaamisen huippumaana. "Oikeastaan täällä ei kellään mitään tarkkaa Suomi-kuvaa olekaan. Eikä Suomi-brändi synny kiiltokuvista."

Mental Finlandia esitetään Brysselissa 22. helmikuuta saakka. Esitys saa suomalaisen ensi-iltansa syksyllä Suomen kansallisteatterissa. Se on yksi Suomen kansainvälisimmistä koskaan tehdyistä teatteriproduktioista, jonka tekijät tulevat yhdestätoista eri maasta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.