lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Berliinissä peruttiin ooppera muslimien ärsyttämisen pelossa

26.9.2006 21:49

BERLIINI. Saksassa roihahti tiistaina kiivas keskustelu taiteen vapaudesta ja itsesensuurista sen jälkeen kun selvisi, että Deutsche Oper oli poistanut kesällä ohjelmistostaan Hans Neuenfelsin tulkinnan Mozartin oopperasta Idomeneo. Berliiniläisoopperan intendentti Kirsten Harms päätti asiasta, kun poliisi oli epäillyt esityksen mahdollisesti aiheuttavan "häiriöitä".

Poliisin tulkinnan mukaan oopperan loppukohtaus olisi voinut ärsyttää islaminuskoisia. Oopperan loppukohtauksessa katkaistiin Jeesuksen, Buddhan ja Muhammedin päät.

Vuodelta 1781 oleva ooppera kertoo kuningas Idomeneosta, joka palaa kotimaahansa käytyään vuosia Troijan sotaa. Kuningas on aikeissa uhrata poikansa merien jumalalle Poseidonille.

Saksan nimekkäimpiin oopperaohjaajiin kuuluva Neuenfels on tulkinnassaan liittänyt Poseidonin rinnalle Jeesuksen, Buddhan ja Muhammedin, joilta Idomeneo katkoo kaulat oopperan loppukohtauksessa.

Tulkinnan ensi-ilta oli Deutsche Operissa vuonna 2003, ja sen piti palata ohjelmistoon marraskuussa.

Saksan parlamentin entinen puhemies, sosiaalidemokraatti Wolfgang Thierse sanoi, että taiteen vapaus on uhattuna. Hän pelkäsi, että seuraavaksi pitää terrori-iskujen pelossa alkaa sensuroida puheita.

Konservatiivipoliitikot puhuivat polvistumisesta terroristien edessä ja varoittivat itsesensuurista. Yhdysvalloissa vierailulla oleva Saksan sisäministeri Wolfgang Schäuble piti päätöstä "hulluna".

Saksan muslimijärjestöjen edustajat suhtautuivat asiaan kahtalaisesti.

Saksan turkkilaisyhteisön puheenjohtajan Kenan Kolatin mukaan ooppera on tehnyt virhearvion päättäessään perumisesta.

Saksan islamilaisten neuvosto puolestaan piti päätöstä oikeana. Muhammedin esittäminen, vieläpä ilman päätä, loukkaisi muslimeja, sanoi järjestön puheenjohtaja Ali Kizilkaya.

Berliinin poliisia on vaadittu julkistamaan tiedot, joiden perusteella se päätyi suosittelemaan oopperan poistamista ohjelmistosta.

Berliinin poliisipäällikkö Dieter Glietsch piti Der Spiegel -lehden verkkosivuilla oopperan perumista oikeana päätöksenä ja viittasi taannoiseen Muhammed-pilapiirroskiistaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.