lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Bjarne Kallis: Vihreiden lehti lyö juutalaisia hakaristillä

20.1.2009 15:13

Mika Ranta / HS

Bjarne Kallis Kristillisdemokraatien puoluevaltuuston kokouksessa marraskuussa 2008.

Bjarne Kallis Kristillisdemokraatien puoluevaltuuston kokouksessa marraskuussa 2008.

Vihreä lanka -lehden sarjakuva rinnastaa juutalaiset natseihin, syyttää kansanedustaja Bjarne Kallis (kd).

Viime perjantaina ilmestyneessä Vihreässä langassa julkaistiin Sami Ahon sarjakuva, jossa Daavidin tähteä ja hakaristiä luonnehdittiin serkuksiksi ja sanottiin, että ne muistuttavat toisiaan.

"Puhutaan hirveän paljon rasismista ja rasismin vastustamisesta. Vihreä liitto on ollut aidosti sitä mieltä, että rasismiin ei saa syyllistyä. Silti se, mikä oli Vihreässä langassa, on rasismia ja antisemitismiä pahimmasta päästä", sanoo Kallis.

Juutalaisen seurakunnan johtajan Rony Smolarin seurakunta on käynyt kirjeenvaihtoa lehden kanssa.

"Sarjakuva osoittaa huonoa makua ja harkintakykyä, se loukkaa meitä juutalaisia."

Hänen mukaansa sarjakuva on klassista antisemitismiä.

"Kaikkia juutalaisia pidetään näin kollektiivisesti vastuussa Israelin valtion tekemisistä. Ei sitä voi yleistää. Juutalaiset ovat omalla päällään ajattelevia ja ihmisillä on omia näkökantoja", Smolar sanoo.

Vihreän langan päätoimittaja Elina Grundström sanoo, että juutalaisten loukkaaminen ryhmänä ei ole ollut sarjakuvan tarkoitus.

"Sarjakuvassa näkyy hyvin selvästi, että kyseessä on Israelin lippu, eikä Daavidin tähti."

"Tarkoitus ei ole ollut sanoa mitään juutalaisista yleensä."

Myös piirtäjä Sami Aho kiistää Smolarin ja Kalliksen väitteet. Hänen mielestään sarjakuva ei käsittele juutalaisia kansanryhmänä..

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.