9.1.2009 23:34
Suze Rotolo on nainen Bob Dylanin käsipuolessa legendaarisen The Freewheelin' levyn kannessa.
Hän on nainen suoraan Bob Dylanin toisen studioalbumin, legendaarisen The Freewheelin' Bob Dylanin kannesta.
Levy ilmestyi 27. toukokuuta 1963. Sen kolmestatoista kappaleesta vain kaksi oli jonkun muun kuin Dylanin itsensä säveltämiä. Edellisen vuoden maaliskuussa julkaistulla esikoisalbumilla oli ollut vain kaksi Dylanin itsensä säveltämää kappaletta.
Myös levyn kansi merkitsi irtiottoa tiukasta folkperinteestä. Dylan ja nuori nainen kävelevät käsikynkkää lumisella kadulla – he ovat nuoria kapinallisia, jotka ovat lähdössä pakoon sovinnaisuuksia.
Tämä nainen on Dylanin silloinen tyttöystävä Suze Rotolo, joka julkaisi omat muistelmansa 1960-luvun Greenwich Villagesta puolisen vuotta sitten Yhdysvalloissa.
Omaelämäkerrallisen kirjan nimi on osuvasti A Freewheelin' Time.
Kuuluisan kannen kuvasi Columbia Records -yhtiön valokuvaaja Don Hunstein Jones Streetin ja West 4th Streetin kulmassa Greenwich Villagessa New Yorkissa.
"Kansi syntyi sattumalta eikä sitä juurikaan suunniteltu etukäteen. Olimme siivonneet kämppämme West 4th Streetilla, koska valokuvaaja sekä Columbia Recordsin pr-päällikkö Billy James suunnittelivat ottavansa sisäkuvia Bobista ja kitarasta. Muutamien kuvien jälkeen Don ehdotti, että ottaisimme kuvat sittenkin ulkona", Rotolo paljastaa.
Hänen mukaansa Dylan veti ylleen vain ohuen mokkatakin, koska ei suostunut imagosyistä pukeutumaan päällystakkiin. "Ulkona Bobin oli pakko työntää kätensä farkkuihin, koska oli niin kylmää. Hän haki lämpöä myös minusta ja ujuttautui kainalooni. Minullakin oli kylmä, koska halusin pitää Italiasta ostamaani lodenkankaista ohutta vihreää takkia."
Kansi oli saanut vahvan sisällön, selvän viestin. Valokuva ei viitannut folksukupolven konventionaaliseen solisti ja kitara -asetelmaan, vaan siinä oli iso siivu kovaa rockasennetta. Rotolon mukaan kannen valitsi lopulta levy-yhtiö eikä Dylan. Myös itse albumi nosti Dylanin uudella tavalla esiin. The Freewheelin' nousi Yhdysvalloissa eniten myytyjen levyjen listalla sijalle 22 ja myi lopulta platinaa. Englannissa se nousi seuraavana vuonna myydyimmäksi albumiksi.
Rotolon ja Dylanin suhde kesti nelisen vuotta.
He tapasivat ensimmäisen kerran kuumana kesäpäivänä 1961 Riversiden kirkossa pidetyssä folk-konsertissa ylä-Manhattanilla. Se oli heti menoa. Flirtti alkoi jo backstagella. Suhteen alkaessa Dylan oli täyttänyt 20 vuotta. Rotolo oli vasta 17-vuotias koululainen.
Kuvataiteilijaksi päätyneen Rotolon isä Gioachino Pietro Rotolo oli syntynyt Sisiliassa, mutta tullut Yhdysvaltoihin jo kaksivuotiaana. Hänen äitinsä Mary Teresa Pezzati oli syntynyt Bostonissa, jonne hänen vanhempansa olivat emigroituneet Italiasta.
Rotolon vanhemmat kuuluivat Yhdysvaltain kommunistiseen puolueeseen. Isä hankki elantonsa kuvittajana, jonka piirroksia julkaisi satunnaisesti esimerkiksi The New York Times. Äiti oli italialaisen kommunistilehden L'Unitàn amerikkalaisen edition kolumnisti. Molemmat olivat ihmisoikeusaktivisteja.
Suze Rotolo ja Bob Dylan muuttivat yhteiseen asuntoon Greenwich Villagessa heti, kun Suze oli täyttänyt 18 vuotta. Heistä tuli tuttu näky paikallisissa folk-klubeissa – erityisesti Bitter Endissä ja Gerdes Folk Cityssä.
Näiltä ajoilta Dylanin sanoituksissa on nähtävissä selviä vaikutteita Rotolon työskentelystä kokeellisessa teatterissa, joka esitti Bertolt Brechtin näytelmiä.
Rotolo muistelee, että Dylan halusi ensimmäisen albuminsa kanteen kuvan itsestään lammasnahkatakissa. Dylanilla ei sellaista ollut, eikä heillä ollut varaa sellaista ostaa. Heidän rahansa riittivät vain tekonahkaiseen takkiin. "Levyn kannessa se näyttää lähes aidolta. Paljon aikaa pantiin myös siihen, että takin kaulukset saatiin oikealla tavalla pystyyn."
Suhde loppui elokuussa 1965 ilmestyneeseen levyyn Highway 61 Revisited, jonka kesäkuun puolivälissä alkaneissa äänityssessioissa Rotolo oli vielä mukana.
Dylan ja hänen managerinsa Albert Grossman halusivat Suzen myös mukaan Bobin Englannin-kiertueelle samana vuonna. Suze kieltäytyi, koska alkoi tuntea joutuneensa Bobin kasvavan maineen vangiksi.
Puolitoista vuotta aiemmin yhteistuumin teetetty abortti ei helpottanut suhdetta. Lisäksi Suze aavisteli, että samoja lavoja koluavien Joan Baezin ja Bobin välille oli kehkeytymässä jotakin. Hän halusi hypätä tästä kuviosta pois.
Tauon Rotolo sai lähdettyään muiden taiteilijoiden kanssa Kuubaan. Palattuaan Kuubasta hän joutui FBI:n tarkkailuun.
Edelleen Greenwich Villagessa asuva Rotolo näkee yhteiselon Dylanin kanssa itselleen erittäin tärkeänä ajanjaksona, joka määritteli hänen elämänasenteensa. "Sukupolveni astui sisään siitä ovesta, jonka beat-sukupolvi oli meitä aiemmin avannut."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23