lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Caj Bremer sai elämäntyöstään kuvajournalismipalkinnon

15.4.2009 12:07

Pekka Sakki / LEHTIKUVA

Patricia Seppälän säätiön kuvajournalismipalkinto on myönnetty valokuvaaja Caj Bremerille.

Patricia Seppälän säätiön kuvajournalismipalkinto on myönnetty valokuvaaja Caj Bremerille.

Patricia Seppälän säätiö on myöntänyt vuoden 2009 kuvajournalistipalkinnon valokuvaaja Caj Bremerille laaja-alaisesta ja pitkäaikaisesta työstä suomalaisen kuvajournalismin toteuttajana ja kehittäjänä.

Professori Patricia Seppälän nimeä kantava palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Caj Bremerin yli 40 vuoden ammattiuraan kuuluivat useat työskentelyjaksot aikakausi- ja sanomalehdissä sekä kuvatoimistoissa.

Lehtikuvauksen ohessa Bremer toimi 1970-luvulla Valokuva-lehden päätoimittajana. Valokuvauksen taiteilijaprofessori hän oli vuosina 1978–83.

Bremer oli Suomessa ensimmäisiä kansainväliseen tyyliin pienkameraa, kinofilmiä ja vallitsevaa valoa hyödyntäneitä kuvaajia.

Tämä työskentelytapa yhdistyneenä kykyyn päästä lähelle kuvauskohteiden sielunmaisemaa on heijastunut erityisesti Bremerin laajassa reportaasituotannossa.

Professori Patricia Seppälän nimeä kantava palkinnon ovat aiemmin saaneet valokuvaajat Seppo Saves ja Topi Ikäläinen.

Palkinnon lisäksi säätiö myönsi apurahoja 153 850 euroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.