Carrie Bradshaw ei istu Myyrmäkeen

Otavan suomalaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Jaana Koistinen ei julkaisisi puhdasta chick litiä, kahdesta syystä : "Se ei ole uskottavaa, eikä yleisöä ole."

"Romaanissa pitää olla joku muukin taso. Kategoriaan sopivia käsikirjoituksia on tullut, mutta ne ovat olleet lopulta liian yksioikoisia", Koistinen kertoo.

Suomalainen kirja tuntuisi tekemällä tehdyltä: "Chick lit sijoittuu aina suurkaupunkiin, sen katuihin ja kuppiloihin. Suomessa ei ole sellaisia metropoleja. Myyrmäkeen sijoitettu chick lit on jo camp."

Samaa mieltä on WSOY:n suomalaisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja Samuli Knuuti.

"Kustannusalalla näkee, että joka ikistä maailman trendiä ja menestystarinaa yritetään tarjota Suomessa. Se ei vain oikein toimi, että joku Carrie Bradshaw elää toimittajan palkalla Suomessa glamour-elämää", Knuuti naurahtaa.

Knuuti ei kuitenkaan tarkoita, etteikö WSOY kelpuuttaisi hyväntuulista viihderomaania.

"Meillä on ollut haussa naisille kirjoittavat viihdekirjailijat, markkinointi on siitä meitä vähän ahdistellutkin", hän myöntää.

"Yllättävän vähän tulee sellaisia käsikirjoituksia, joita voi määritellä chick litiksi."

Lähimmäksi lajityyppiä WSOY:ltä pääsevät Miina Supisen Liha tottelee kuria ja Taina Latvalan Arvostelukappale.

"Ne ovat erittäin viihdyttäviä, mutta niitä ei chick litin tapaan ole kirjoitettu viihteeksi", Knuuti muotoilee.

Kuukausittaisessa kymmenen suosituimman pokkarin listassa on parhaillaan kaksi chick lit -kirjaa, Anna Gavaldan Kimpassa ja Lauren Weisbergerin VIP-ihmisiä.

Koistinen yhdistää pokkarimyynnin nuoreen lukijakuntaan: "Pokkareiden ostajat ovat nuorempia kuin kovakantisten. Chick litin yleisö voi Suomessa olla sitä ikäluokkaa, joka lukee nuortenkirjoja."

Mutta: "Nuorista tytöistä kasvaa keski-ikäisiä naisia. Ja keski-ikäisten naisten harteillahan suomalainen kulttuurielämä enimmäkseen lepää."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi