sunnuntai 21.3.2010 | Pentti  Onnittele e-kortilla

David Weinberger ylistää digitaalisen epäjärjestyksen voimaa

12.4.2007 20:17

Washington. Internetistä ei lopu hyllytila kesken, niinpä vanhan ajan kirjastojen hieno järjestys ei ole verkossa tarpeen. Netissä on erottelematta pantava esille ja otettava vastaan sikin sokin kaikki tieto, ideat ja ajatukset. Pääasia on, että kaikkea on paljon.

Tätä mieltä on yhdysvaltalainen internet-ajattelija ja filosofi David Weinberger. Itärannikon älymystöön kuuluva Weinberger on perehtynyt siihen, kuinka internet ja digitaalisuus muuttavat ihmisten suhteita, tiedonvälitystä ja yhteiskuntaa.

Hän on yksi Helsingissä perjantaina alkavien Mediapäivien päävieraista.

"Tieto ei ole enää fyysisten rajoitusten alaista kuten ennen. Silloin kaikella tiedolla oli jokin paikka, jota pidettiin hyvässä järjestyksessä kuin tavarataloa", Weinberger kertoo puhelinhaastattelussa Bostonista.

Kirjastoissa oli asiantuntijoita päättämässä, mitä kaikkea kokoelmiin otetaan. Ongelmana oli tilan puute. Internetissä tietoa voidaan ottaa vastaan loputon määrä, koska hakukoneet etsivät nopeasti linkkejä haettuihin aiheisiin. Kenenkään ei tarvitse kulkea hyllyjen välissä lukemassa aakkosia.

"Ennen kirjastoissa pidettiin järjestelmän epäonnistumisena, jos jouduttiin perustamaan hylly sekalaisille kirjoille, joille ei keksitty sopivaa luokitusta."

Weinbergerilta ilmestyy toukokuun alussa uusi kirja, jonka nimi on Everything Is Miscellaneous: The Power of the New Digital Disorder. Kaikki on siis sekalaista, ja uudessa digitaalisessa epäjärjestyksessä on voimaa.

"Antaa käyttäjän päättää, mitä hän haluaa. Se tekee helpommaksi sellaisen tiedon löytämisen, jota hän tarvitsee. Sekalainen tietokasa helpottaa yhteyksien luomista, stimuloi ajatuksia ja auttaa ymmärtämään asioita."

Weinberger puhuu myös uudesta ja vanhasta sanomalehden etusivusta. Vanhan sanomalehden etusivun tekivät asiantuntevat toimittajat, jotka valitsivat sinne uutiset.

"Toimittajat tekevät erinomaista työtä valitessaan uutiset etusivuille, mutta paperille painettu etusivu ei edusta kaikkien lukijoiden mielipidettä siitä, mikä on tärkeätä."

Uusi etusivu on aineeton, ja jokainen internetin käyttäjä kokoaa sen itse verkon sekalaisesta asiapaljoudesta.

Kun internet syntyi, tiedotusvälineet kertoivat siitä mielenkiintoisena liiketoiminnan välineenä. Weinbergerin mielestä ne hukkasivat kuitenkin pääasian.

"Ihmiset eivät ole netissä ostaakseen tavaraa näppärämmin vaan siksi, että he voivat puhua omalla äänellään muiden kanssa."

Tämä on Weinbergerin mukaan täysi vastakohta sata vuotta jatkuneelle joukkotiedottamiselle, jota hän kutsuu broadcasting-malliksi. Siinä vain harvat esiintyjät saivat puhua ja muiden osana oli kuunnella.

Maailmassa on 70 miljoonaa blogin pitäjää. He voivat käsitellä asioita niin seikkaperäisesti ja pitkästi kuin haluavat.

"Meille on sanottu sukupolvien ajan, että asiat pitää esittää yksinkertaisemmin, mutta nyt me saamme blogien ansiosta kompleksisuuden takaisin", Weinberger sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.