Disco Ensemble imaisi kuulijan mukaan hurmokseen

Jokaisessa ajassa on yksi yhtye, joka nousee muiden ylitse, koska se tavoittaa jotain ajan hengestä paremmin kuin muut. Suomessa juuri nyt se on Disco Ensemble.

Bändin intohimoinen, hardcoresta ja melankolisesta uuden aallon rockista nouseva iskevä emo eli emotionaalinen punk imaisee kuulijan mukaan hurmokseen.

Kansainvälisen Antidote-punkkiertueen päätösillan pääesiintyjä veti niin raivoisan ja hikisen keikan, että kaikki muut illan esiintyjät tuntuivat joko teennäisiltä tai muuten vain keskinkertaisilta.

Jopa illan toinen odotettu esiintyjä, newyorkilainen etnopunkmyräkkä Gogol Bordello jätti toivomisen varaa, tosin vika oli enemmän keikkapaikassa kuin yhtyeessä.

Bändin itäeurooppalaishenkinen, kletzmerillä sekä ska- ja dubrytmeillä maustettu mustalaispunk puuroutui Merikaapelihallin betonirakenteissa kuuntelukelvottomaksi meteliksi. Sähköviulun, haitarin, kitaroiden, lyömäsoitinten ja paksun basson kuljettama pelimannipunk toimi viime kesän Ruisrockissa paljon paremmin.

Illan odotetusti tasapaksuinta machoilua tarjosi keskinkertaisen kanadalaisen hardrockin (Suomen) suurlähettiläs Danko Jones. Hän ravaa täällä alituiseen, koska meillä hänen rasvaiset juttunsa ja täydellisestä svengin puutteesta kärsivä riffirockinsa otetaan aina hyvin vastaan.

Kiertueen tuntemattomin yhtye oli kanadalainen Bedouin Soundclash, joka yhdistelee dubia punkiin tavalla, josta tulee ensimmäiseksi mieleen Clash. Joe Strummer on myös laulajana selvästi ollut esikuva vokalisti Jay Malinowskille.

Yhtyeen viimeinen kappale oli fantastinen reggaeversio U2:en New Year's Daysta, jonka sisään mahtui vielä tribuuttina Clashille pätkä Guns of Brixtonia.

Kaapelitehtaasta keikkapaikkana ei voi kuin todeta, että siellä pitäisi järjestää vain akustisia konsertteja, jos niitäkään. Ei teollisuushalli muutu konserttitilaksi sillä, että sinne myydään lippuja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi