perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Dokumentti selittää hevi-Suomea

7.7.2008 22:06

Laura Oja/HS

1970-luvun hevibändi Sarcofaguksesta tunnettu Kimmo Kuusniemi kuvaa dokumenttiryhmänsä kanssa Tomi "Lordi" Putaansuuta tulevaan heviaiheiseen dokumenttiinsa.

1970-luvun hevibändi Sarcofaguksesta tunnettu Kimmo Kuusniemi kuvaa dokumenttiryhmänsä kanssa Tomi "Lordi" Putaansuuta tulevaan heviaiheiseen dokumenttiinsa.

Suomi on täynnä heviä, se tiedetään. Silti hevin määrä häkellytti tuottaja Kimmo Kuusniemen, kun hän saapui kuudentoista Britannian-vuoden jälkeen Suomeen kuvaamaan aiheesta dokumenttia.

"Kebab-ravintolassa soi turkkilainen musiikki. Se on ollut ainoita paikkoja täällä, missä ei jollain tavalla kuulu hevi."

Dokumentti, Promised Land of Heavy Metal, on Kuusniemen kuvaus heviin hurahtaneesta kansasta. Elokuvassa hän kiertää ryhmänsä kanssa haastattelemassa alan kotimaisia tekijöitä, faneja ja tutkijoita.

"Kysymme, miksi juuri Suomessa seottiin heviin."

Kuusniemi on hevimies itsekin. Hän oli 1970-luvun lopulla mukana perustamassa Sarcofagus-yhtyettä. Yhtye oli suomalaisen hevirockin pioneereja, mutta osin aikaansa edellä. Sen kotimaiset seuraajat imivät vaikutteensa enemmänkin ulkomailta.

Ajatus elokuvasta syntyi, kun Kuusniemi huomasi Suomi-hevin alkavan saada mainetta jopa Britannian valtavirtamediassa. Viimeistään vuoden 2006 voitokkaat euroviisut niittasivat raskaan soinnin ja suomalaisuuden yhteen.

"Nyt siellä tunnetaan Lordi, sauna ja joulupukki. Tässä järjestyksessä."

Dokumentissa ajatuksiaan hevistä kertovat niin Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu kuin psykiatri Kari Pylkkänen.

Kesäkuussa ryhmä taltioi hevikulttuuria muun muassa Tuska-festivaalilla Helsingissä. Kohokohtiin kuului myös Enochian Crescent -yhtyeen haastattelu öisellä hautausmaalla.

Dokumentin kuvaukset ovat loppusuoralla, ja sen pitäisi valmistua syksyllä. Sitä tarjotaan myös kansainvälisille markkinoille. Kiinnostuneita tv-yhtiöitä on Kuusniemen mukaan ainakin Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Britanniassa. Suomessa elokuvan on ostanut Ylen TV2.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.