30.3.2009 14:58
Jamie Moore käytti Redboxin DVD-automaattia Cincinnatissa Yhdysvalloissa heinäkuussa 2007.
Dvd-elokuvia vuokraavien automaattien suosio kasvaa kohisten Yhdysvalloissa. Punaisia Redbox-automaattikioskeja on jo tuhansissa amerikkalaisissa kaupoissa, kioskeissa ja ravintoloissa. Automaattien suosion salaisuus on hinta: yhden videon vuokraus maksaa vain dollarin eli noin 0,75 euroa.
Los Angeles Timesin mukaan Redboxien suosio huolestuttaa Hollywoodin filmiyhtiöitä. Yhtiöt pelkäävät automaattien suosion kuten myös nettikaupan vähentävän etenkin uutuusfilmien myyntiä.
Myös Suomessa on kokeiltu elokuva-automaatteja, mutta ne eivät ole ainakaan toistaiseksi menestyneet.
Yhdysvalloissa Redbox-automaatteja on jo 12 900, mikä on huomattavasti enemmän kuin maan suosituimmalla videovuokraajalla Blockbusterilla on liikkeitä. Redbox suunnittelee tuovansa markkinoille yli 7 000 automaattia vielä tämän vuoden loppuun mennessä, Los Angeles Times kirjoittaa.
Automaattien suosio kasvaa niin hurjaa vauhtia, että myös Blockbuster toi viime kesänä omia automaattejaan kauppoihin. Toistaiseksi Blockbusterilla on 600 automaattia, mutta yhtiö suunnittelee hankkivansa lähiaikoina vielä 4 000 automaattia lisää.
Automaatit toimivat luotto- ja pankkikorteilla. Jos elokuvaa ei palauta 24 tuntiin, kone perii lisämaksun myöhästymisestä. Järjestely on taannut sen, että automaatit ovat myös tuottaneet erittäin hyvin halvoista hinnoista huolimatta.
McDonald`s omisti aikaisemmin Redbox-automaatit, mutta se myi ne Coinstar-yhtiölle. Yhtiö teki Redboxeilla ja pienemmillä DVDXpress-automaateillaan viime vuonna 55 miljoonan euron voiton 290 miljoonan euron liikevaihdolla. Yhtiö uskoo, että sen myynti kaksinkertaistuu tänä vuonna.
Filmiyhtiöiden huoli ei ole aiheeton, sillä viime vuoden viimeisen neljänneksen aikana dvd-elokuvien myynti väheni 13 prosenttia. Nyt studiot pelkäävät, että taloudellinen taantuma vähentää edelleen uutuusfilmien ostoa, koska vuokrauksesta on tullut niin halpaa.
Universal-yhtiö ehdotti Coinstarille, että se laittaisi uudet elokuvat vuokralle vasta 45 päivää niiden julkaisun jälkeen. Yhtiö ei suostunut, joten Universal käski tukkukauppiaita lopettamaan myynnin vuokrayhtiölle. Coinstar on haastanut Universalin oikeuteen yrityksestä estää kaupantekoa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi