2.6.2008 8:56
Bob Dylanilla on ikiaikainen paikka rockin historiassa, eikä hän ole menneisyyden haamu vieläkään: Dylanin kolme viimeisintä albumia kuuluvat hänen parhaimpiinsa. Mutta live-Dylan onkin sitten jo toinen tapaus.
Sunnuntaina Helsinki-areenassa nähty Dylan ja hänen viisimiehinen bändinsä aloittivat ilman minkäänlaisia seremonioita, ja välispiikkejä kuultiin vasta konsertin lopussa Dylanin esitellessä yhtyeen jäsenet. Muuten meininki oli suoraviivaista paahtoa.
Dylanin konsertit tunnetaan kahdesta seikasta: hän ei pahemmin juttele yleisölle, ja hän esittää vanhoja kappaleitaan usein lähes tunnistamattomina versioina. Areenan sunnuntaisessa konsertissa Dylan oli taas kerran maineensa mukainen.
Dylan tarjosi eräänlaisen läpileikkauksen urastaan 1960-luvun puolivälistä tuoreimpaan albumiin Modern Times (2006). Suurin osa kappaleista jyrättiin läpi suoraviivaisesti ja todellakin lähes tunnistamattomina, konsertin aloittaneesta Leopard-Skin Pill-Box Hatista sen päättäneeseen Like a Rolling Stoneen. Siinä välillä Dylan kumppaneineen murjoi kasaan sellaisia klassikkoja kuin Tangled Up in Blue, It's Allright Ma, I'm Only Bleeding ja Highway 61 Revisited.
Oikeastaan vain Every Grain of Sand ja Spirit on the Water saivat osakseen hieman sävykkäämmät tulkinnat.
Bändi teki koko konsertin ajan tiukkaa työtä, ja vaikka Dylan tunnetaan kelpo kitaristina, hän heilui koskettimien parissa aivan kuten edelliselläkin Helsingin-keikallaan viitisen vuotta sitten. Sen homman hän saisi kyllä jättää jollekin taitavammalle.
En tiedä pitäisikö Dylania kiittää tinkimättömästä rock-asenteesta vai moittia siitä, että levyihin verrattuna hänen konserttiensa anti tuppaa jäämään vivahteettomaksi ja yksitoikkoiseksi hienojen laulujen jyräämiseksi ja läpijuoksuksi.
Areenaan oli myyty noin 7300 lippua, ja yleisön ikäjakautuma oli melkoinen. Dylan tuntuu kiinnostavan yhä sekä nuoria että reilusti keski-ikäisiä. Suurin osa taisi myös olla perillä siitä, ettei maestrolta kannata odottaa juuri minkäänlaista huomiota yleisön suuntaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi