Eero Tarasti: Strukturalismin isä toi villin ajattelun tieteeseen

Filosofi ja antropologi Lévi-Strauss täyttää tänään sata vuotta

Jos on nimettävä ajattelija, jonka vaikutus on syvin koko 1900-lukuun ja jatkuu yhä edelleen, tulee mieleen Claude Lévi-Strauss, yksi Ranskan Akatemian "kuolemattomia".

Hän ei kuitenkaan pitänyt itseään filosofina vaan nimenomaan antropologina ja etnologina, jonka työ alkoi Brasilian Mato Grossosta, mutta laajeni lähes kaikkiin maailman kulttuureihin ja lopulta teorioihin yhteiskunnan ja ihmisen perimmäisestä luonteesta.

Lévi-Straussin luetuin teos on epäilemättä Tristes tropiques ( Tropiikin kasvot 1955, suom. Ville Keynäs 1997), jossa hän kertoo kuinka tullaan etnologiksi. Matkakirjallisuuden klassikko alkaa toteamuksella: vihaan matkustamista.

Se vie vuoteen 1935, jolloin nuori sosiaalitieteiden, matematiikan, ja filosofian opiskelija Pariisista otti vastaan työn São Paulon yliopistossa sosiologian dosenttina.

Siihen saakka Lévi-Straussin kolme "rakastettua" olivat olleet geologia, psykoanalyysi ja marxilaisuus; ne kaikki opettivat, että todellisuus koostui kerrostumista, joista päällimmäisin ei ollut suinkaan todellisin.

Brasiliassa hänellä oli mahdollisuus perehtyä gê-kieltä puhuvien intiaanien, caduveojen, nambikwarojen ja bororoiden elämään kenttätyömatkoilla.

Ne eivät tosin milloinkaan kestäneet niin kauan, että hän olisi ehtinyt kokea jokaisen antropologin väistämättömän turhautumisen, kun ensimmäinen teoreettinen malli romahtaa käytännön kokemusten myötä - mistä häntä sittemmin arvosteltiin.

Mutta Lévi-Straussia eivät kiinnostaneetkaan yksittäisen alkuasukkaan tai heimon maailmat - mikä oli Bronislaw Malinowskille tärkeintä - vaan ne ihmishengen ajattelun struktuurit, jotka käyttivät yksilöitä välineenään.

Palattuaan Ranskaan hän joutui pian emigroitumaan sodan takia, kun Vichyn hallitus erotti hänet opettajan paikasta.

Hän onnistui pakenemaan New Yorkin kuuluisaan New School for Social Research -laitokseen, joka vilisi emigranttioppineita. Siellä hän tutustui toiseen vuosisadan legendaariseen tiedemieheen, lingvisti Roman Jakobsoniin, joka opetti hänelle strukturaalikielitiedettä ja de Saussuren keksintöjä.

Lévi-Strauss päätteli, että ihmistieteet saattoivat tavoittaa saman eksaktiuden kuin luonnontieteet olettamalla, että kaikki merkkijärjestelmät olivat kielenkaltaisia (väite, jonka semiotiikka on sittemmin hylännyt).

Yhdysvalloissa hän joutui muuttamaan nimensä Cl.L.Straussiksi, koska oikea nimi assosioi sopimattomasti farkkuihin. Vielä 70-luvulla Kaliforniassa ravintolan hovimestari kysyi häneltä: Pants or books (housuja vai kirjoja)?

Aika oli kypsä strukturalismille vasta 60-luvun vaihteessa, kun hän julkaisi teoksensa La pensée sauvage (Villi ajattelu) 1962. Se oli Jean-Paul Sartren vastailmestyneen Dialektisen järjen kritiikin kritiikki. Eksistentialismi muotifilosofiana sai väistyä.

Lévi-Strauss osoitti, ettei villi ajattelu edeltänyt meidän "tieteellistä ajatteluamme, vaan että meissäkin asui bricoleur, askartelija, joka tekee kulttuuria siitä, mitä on käsillä, kuten sademetsän intiaani. Tätä toimintaa hän kutsui "konkreettisen logiikaksi".

Kirjan Anthropologie structurale (1958) otsake on oireellinen: kaikesta oli tullut strukturaalista. Jo väitöskirjassaan Lévi-Strauss oli pohtinut siirtymistä luonnosta kulttuuriin ja soveltanut matematiikan joukkoteoriaa. Mutta siinäkin hän puhui arkaaisuuden illuusiosta, eli siitä harhasta, että vertaamme alkuasukkaita oman kulttuurimme lasten infantiilin ajatteluun.

Länsimainen tiede oli pikemminkin kesyä ajattelua, joka oli kesytetty tuottamaan voittoa.

Radikaalisti uutta oli tapa lähestyä todellisuutta kylmän objektiivisesti rakenteina, systeemeinä, ja pitää ihmistä vain tietyn hetken tiedon hahmona, kuten toinen kauden strukturalisti Michel Foucault totesi teoksessaan Les mots et les choses (Sanat ja asiat, 1966).

Strukturalismi oli antihumanistinen oppi siirtäessään ihmisen pois keskipisteestä.

Mutta asian voi nähdä toisinkin. Kyseessä oli laajempi ihmisnäkemys, joka otti huomioon maapallon kaikki kulttuuriset variaatiot. Ne olivat kaikki yhtä arvokkaita ja oikeutettuja olemassaoloon.

Ihmishengen toiminta oli samanlaista intiaanien jaguaarimyytissä ja Ravelin Bolerossa.

Lévi-Straussin tuotannon huippu on 70-luvulla päättynyt neliosainen sarja Mythologiques, eräänlainen Wagnerin tetralogian vastine, jossa hän tarkasteli koko Etelä-Amerikan intiaanien mytologiaa yhtenä suurena ajattelun järjestelmänä.

Häntä ei kiinnostanut, miten ihmiset ajattelevat myyteillä, vaan miten myytit ajatteluttavat ihmistä. Sellaiset kouriintuntuvat kvaliteetit kuin hunaja ja tuhka saivat merkin luonteen symboloidessaan joko ihmiskunnan onnentilaa tai rappiota. Näin saavutettiin semiologian taso.

Koko teoksen innoituksena oli musiikki.

Lévi-Strauss kertoi myöhemmin halunneensa ryhtyä säveltäjäksi, mutta tyytyneensä tekemään myyteistä samaa kuin muusikot sävelistään.

Hän vaikuttikin myös taiteisiin, ja strukturalismista tuli avantgarde-taiteen tekniikkaa kirjallisuudessa, maalauksessa, teatterissa, musiikissa ja elokuvassa. Umberto Eco tosin kiisti ajatuksen, että struktuurit olisivat todella olemassa ihmismielessä ja ehdotti, että ne olivat malleja, menetelmiä joita voitiin korjata.

Lévi-Strauss oli "antropologi sankarina", kuten Susan Sonntag hänestä kirjoitti. Silti, kun 70-luvun puolivälissä seurasin hänen luentojaan Collège de Francessa, kuulijoita oli enää kourallinen. Foucault taas veti radikaaleilla aiheillaan salit täyteen.

Lévi-Strauss kertoi minulle 1974 arvostavansa erityisesti suomalaista kollegaansa Elli-Kaija Köngas-Marandaa, joka yhdessä miehensä Pierre Marandan kanssa oli kehittänyt eteenpäin hänen myyttisen ajattelun algebraansa.

Arvelin, että Suomen kaltaisten pienten maiden strukturalismi saattoi olla vain heijastusta suurista keskuksista kuten Pariisi, mutta tämän Lévi-Strauss kiisti jyrkästi: "Ei, keskus on aina siellä, missä olette itse."

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston professori ja semiotiikan maailmanjärjestön IASS/AIS:n puheenjohtaja. Hän opiskeli Lévi-Straussin johdolla Pariisissa 1972-75.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi