6.9.2009 6:45
Kun Kuulustelu -elokuva tulee teattereihin syyskuussa, on Jörn Donnerin edellisestä teatteriensi-illasta kulunut 25 vuotta.
Jörn Donner, 76, on hyvävoimaisen oloinen ja hyväntuulinen.
Eläkkeellä oleva intellektuelli – niin Donner Donneria kuvaa – on toipunut leikkauksesta, kirjoittanut kirjan ja ohjannut elokuvan neuvostovakooja Kerttu Nuortevasta.
Donnerin kirjastohuoneessa Kuulustelu-elokuvan työryhmä piti lukuharjoituksia. Ne olivat paluun tekevästä ohjaajasta välttämättömiä. Näyttelijät oppivat läksynsä. Luotiin ryhmähenki.
Kuulustelu kertoo kommunisti Kerttu Nuortevan (1912–1963) kuulusteluista sen jälkeen kun hänet oli pidätetty 1942 desanttina.
Neuvosto-Karjalan presidentin tytär oli pudotettu laskuvarjolla Suomeen vakoilutehtäviin Helsinkiin. Donneria kiinnosti aiheessa jatkosota ja vasemmistolaisuus, Suomen demokraattinen paradoksi Suur-Saksan rinnalla.
Kerttu Nuortevan tarina on psykologisesti kiinnostava, Donner sanoo.
"Kaikessa minimalistisuudessaan se kuvaa Suomea, lojaalisuutta ja asioiden kyseenalaistamista. Kastari ainakin ymmärsi omituisen sotamme."
Kerttua näyttelee Minna Haapkylä. Mainittu Paavo Kastari – kuulustelija ja valtiollisen poliisin tuleva pomo, jota näyttelee Marcus Groth – on yhtä tärkeä. Kastarin metodeilla Nuorteva murtuu ja lähtee yhteistyöhön. Tärkeä linkki on tapaaminen suomalaiskommunisti Arvo Poika Tuomisen kanssa.
Kuulustelussa kamera ei liiku, ei zoomaa. Reaktiokuvia on vähän.
"Olen vastarannan kiiski. Suomalaisessa elokuvassa kameraa heilutetaan ja tehdään kaikkia helvetin hullutuksia luulossa että laatu paranee keplotteluja harrastamalla."
Muistelma-kirjaansa Donner puolestaan kuvailee jäähyväisiksi sekä Ingmar Bergmanin että Ruotsin suhteen. Kirja oli laadittava, koska "saamarin Bergman alkoi vaivata".
Kirja, elokuva ja Donnerin toipuminen syöpäleikkauksesta liittyvät yhteen.
Jörn Donnerin haastattelu ja Donnerin Bergman: muistelma -kirjan arvio kokonaisuudessaan sunnuntain lehden kulttuurisivuilla
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi