28.7.2010 23:08
Elektran lavastuselementtinä toimi yksinkertainen verenpunainen seinä. Kuva kenraaliharjoituksesta sunnuntailta.
SAVONLINNA. Richard Straussin ekspressionistinen Elektra-ooppera huutaa ja myrskyää kaksi tuntia kostonhimoa, pelkoa ja ahdistusta. Patrick Ringborgin johtamassa Tukholman Kuninkaallisen oopperan esityksessä oli korkeajännite, joka piti Olavinlinnan yleisön herpaantumattomasti vallassaan loppuun asti.
Yleisön innostus oli vieläkin suurempi kuin ruotsalaisten ensimmäisessä ensi-illassa, Mozartin eroottisessa komediassa Figaron häissä.
Ruotsalaisen Staffan Valdemar Holmin ohjauksessa on toimintaa minimaalisen vähän, mutta emotionaalinen lataus on sitä suurempi ja rajumpi. Lavastuselementtinä on suuri, yksinkertainen verenpunainen seinä, joka on ollut helppo asettaa Olavinlinnan lavalle.
Orkesterin jäsenet hikoilivat syvennyksessään, mutta jaksoivat antaa Straussin musiikin pauhata ja kuohua milloin brutaalin karmivasti, milloin romanttisen hehkuvasti.
Nimiosan esitti dramaattinen sopraano Katarina Dalayman, jonka väkevä laulu ja tulkinta saivat yleisön suurimmat suosionosoitukset.
Emma Vetterin Krysothemis oli säteilevä-ääninen naisellinen valohahmo ja elämänmyönteinen kontrasti synkälle, kostonhalun riivaamalle Elektralle.
Marianne Eklöfin Klytaimnestra-äiti oli turmeltunut yhdistelmä vihaa ja pelkoa.
Järeä-ääninen, suurikokoinen basso Marcus Jupither oli omiaan koston välikappaleeksi ja veritöiden toteuttajaksi.
Kauhu ja sääli sekoittuvat esityksessä toisiinsa katarttiseksi elämykseksi, kuten Sofokleen tragediaan perustuvassa Straussin ja Hugo von Hofmannstahlin oopperadraamassa kuuluu tapahtuakin Aristoteleen draamaoppien mukaisesti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi