Julkaistu: 15.6.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri
Levyt. Elifantree edusti kaksi vuotta sitten Suomea nuorten jazzmuusikkojen pohjoismaisessa yhtyekilpailussa, mutta voiton vei islantilainen perinteinen pianotrio, jonka musiikkia tuomaristo kiitteli muun muassa "hienostuneisuudesta" ja "kypsyydestä".
Voiton sattuessa Elifantree olisikin pakottanut keksimään uuden patenttiperustelun, sillä se edustaa päinvastaisia arvoja, ja ennen kaikkea myönteisessä mielessä. Sen jazz on rosoista, räiskyvää ja riemastuttavaa - jos yleisimmässä mielessä laisinkaan jazzia. Laulaja-sellisti Anni Elif Egecioglu, saksofonisti Pauli Lyytinen ja rumpali Tatu Rönkkö ovatkin kuvailleet tyyliään osuvasti "akustiseksi jazzpopiksi punkasenteella".
Runsaasti keikkailevan trion ensimmäinen levy on koottu enimmäkseen Egecioglun säveltämistä ja sanoittamista kaksikielisistä (ruotsi tai englanti) kappaleista, joista osaa kuljettaa kulmikas, Lyytisen saksofoneillaan komppaama groove. Solistisia suorituksia oleellisempi onkin kokoonpanon kokonaissointi, vaikka vahvasti vokalisoiva Egecioglu venyy tarpeen tulleen myös irtiottoihin levykannen pastellisesta maailmasta.
Lyytinen ja Rönkkö ovat myös kaksi kolmannesta triosta Skalle & Sharon, jossa on Elifantreen kaltaista raikasta piittaamattomuutta vielä ilkikurisemmalla oksat pois -asenteella. Trion ensilevyn sävellykset ovat Lyytisen ja kosketinsoittaja Tuomas Turusen.
Elifantree-trio tiistaina ja keskiviikkona klo 20 Birdland-klubilla
(Mannerheimintie 6).
Elifantree: Love & Trees. Eclipse Music. 20 e.
Skalle & Sharon: Mainio matka. Eclipse Music. 20 e.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi