19.1.2008 12:43
Emeritusarkkipiispa John Vikström tuomitsee Ylen kuolemaa käsittelevän ohjelman.
Emeritusarkkipiispa John Vikström tuomitsee Ylen TV2:lle suunnitellun Viimeiset sanani -ohjelman. Hänen mielestään aie kuvata kuutta kuolevaa ihmistä likaa Ylen arvovaltaa ja mainetta. Hän toivoo, ettei Yle esittäisi ohjelmaa lainkaan. Vikström kertoo kantansa ohjelmaan Kotimaa-lehden verkkosivulla.
"Viihde kaappaa yhä suuremman osan ihmisen yksityisyydestä. Voiko tätä pidemmälle mennä tällä tiellä, jolla ihmisen yksityisyys ja integriteetti tallataan", Vikström sanoo.
TV2:n mukaan ohjelmassa ei ole kyse tosi-tv-formaatista. Se, että ohjelma aiotaan tehdä dokumentaarisella otteella, ei Vikströmin mielestä kuitenkaan poista "sitä suurta eettistä ongelmaa, että kuolemisestakin tehdään viihdettä".
Vikström sanoo olevansa pettynyt myös siihen, että ohjelma on tulossa Ylen tv-kanavalle. Hän sanoo kuvitelleensa, että asialla olisi kaupallinen kanava, kun kuuli ensi kerran hollantilaisformaattiin perustuvasta tv-sarjasta.
Tuotantoyhtiö Susamurun Ylelle tuottama ohjelma on herättänyt keskustelua jo vuosi ennen suunniteltua esittämisaikaa.
Ohjelmaa on puolustettu muun muassa sillä, että sairaaloihin työnnetty ja vaiettu kuolema nousee keskustelun kohteeksi ja tulee jälleen luonnolliseksi. Ohjelmaan on myös jo ilmoittautunut useampi henkilö.
"Nyt on kyse kuoleman pyhyydestä. Kun ihminen on heikoimmillaan, niin heikko kuin olla voi, ei ole sivistynyttä ja humaania, että hänet asetetaan koko kansalle näytteille", Vikström kuitenkin katsoo.
Jo kolme halukasta kuolema-sarjaan 18.1.2008
Syntymä ja kuolema kuohuttavat Hollannin televisiossa 19.1.2008
KOMMENTTIKuolema televisiossa 18.1.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi