9.1.2007 10:50
Levy-yhtiöt ja äänitealan kauppiaat aloittavat äänitteiden alennusmyynnin keskiviikkona 10. tammikuuta. Kyse on alan ensimmäisestä yhteistoimin järjestetystä alennusmyynnistä.
Levyalessa on mukana yhteensä 222 äänitteiden myyntipistettä ympäri Suomea tavarataloketjuista alan erikoisliikkeisiin.
Alennustuotteita on tarjolla keskimäärin 300–500 nimikettä kauppiaasta riippuen. Mukana on myös useita viime syksynä julkaistuja levyjä. Tarjolla on musiikkia koti- ja ulkomaisesta rockista aina iskelmän kautta jazziin ja klassiseen musiikkiin.
Alennuslevyissä on monta hintaluokkaa. Keskimäärin alennukset vaihtelevat 30–70 prosenttiin.
"Levyalen tavoitteena on saada uusia asiakkaita ääniteostoille ja aktivoida alan kauppaa muuten hiljaisena vuodenaikana. Nyt oli sopiva ajankohta saada kauppiaat ja levy-yhtiöt toteuttamaan yhteistä kampanjaa", sanoo apulaisjohtaja Tommi Kyyrä Suomen Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ÄKT ry:stä.
Uuden suomalaisen levyalen malli on otettu Ruotsista, jossa vastaavasta toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia jo kymmenen vuoden ajalta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi