maanantai 28.7.2014 | Atso  Onnittele e-kortilla

Eron jälkeen

1.4.2009 3:00

Odotin rautatieasemalla lipunostovuoroani ja kuulin nuoren tytön puhuvan puhelimessa erostaan. Hän puhui selvästi jollekulle läheiselle ihmiselle, jonka myötätuntoon ja ymmärryskykyyn hän luotti.

Tyttö kertoi eronsa olevan nyt varma. Takaisin ei ollut palaamista. Ja hän sanoi myös, että se oli oikeastaan melkein helpottavaa. Tunsin oloni hiukan likaiseksi salakuunnellessani vieraan ihmisen puhetta tämän elämän tärkeimmistä ja vaikeimmista asioista.

Pian tyttö sanoi virkkeen, joka sai minut ymmärtämään hänen tilanteensa niin täysin kuin satunnaisen ohikulkijan asioita voi ymmärtää. Hänen sanansa pyyhkivät pois asemahallin keskipäiväisen hälinän ja avasivat näkymän huoneeseen, jossa on autiota ja aivan liian hiljaista:

"Mut mä en tiedä, mitä mä tekisin iltaisin."

Vilkaisin häntä. Hän istui kovamuovisen matkalaukkunsa päällä ja riiputti päätään niin inhimillisen näköisenä, että keneltä tahansa täytyi olla suunnaton ja korjaamaton virhe erota hänestä. Hänen kätensä olivat kalpeat ja sirot. Laukku oli suuri ja musta, kuten sen tulikin olla, sillä tyttö oli matkalla päättyneiden rakkauksien maahan.

Nousin junaan ja istuin paikalleni iloisena siitä, ettei minulla ollut taakkanani tuon tytön tämänhetkisiä kantamuksia. Katselin kevättalvisia maisemia ja ajattelin vastikään uudelleen lukemaani Raymond Carverin Why Don't You Dance? -nimistä novellia. Se on kenties paras lukemani erokertomus, vaikkei siinä puhuta erosta sanaakaan.

Carverin novellissa keski-ikäinen mies kauppaa talonsa pihatielle kasaamiaan huonekaluja. Paikalle saapuvat nuori poika ja tyttö, jotka ovat ilmeisen rakastuneita ja onnellisia toisistaan. Mies myy heille vuoteen ja television halvalla. Hän tarjoaa heille viskiä, laittaa äänilevyn soittimeen ja pyytää nuorta paria tanssimaan.

Poika ja tyttö tanssivat, ja mies katselee heitä. Myös mies tanssii tytön kanssa yhden tanssin ja sanoo:

"Toivottavasti te pidätte vuoteestanne."

Carverin novellin hienous on siinä, että kuka tahansa kerran tärkeästä ihmisestä eronnut ymmärtää, mistä novellissa puhutaan, vaikkei siinä kuvata etääntymistä ja epäsopua lainkaan. Riittää, että lukijalle kuvataan kaupan olevien huonekalujensa keskellä istuva yksinäinen mies, joka ei enää halua edes neuvotella turhiksi käyneistä tavaroistaan täyttä hintaa.

"Mut mä en tiedä, mitä mä tekisin iltaisin." Tytön sanat ovat jääneet mieleeni kuin viisaan kertomuksen painavimmat rivit. Kenties meistä tulee eron jälkeen joksikin aikaa muukalaisia ja ohikulkijoita itsellemmekin. Tavat ja tottumukset on opeteltava uudestaan, tunnit täytettävä teoilla ja toiminnalla, jotka eivät muistuta liikaa siitä lähteneestä ihmisestä. Ja silti – lohdullista kai – aina jostain ilmestyvät nuo uudet nuoret parit, jotka aloittavat tanssin ja perivät vanhan käytetyn vuoteen.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>