Espoolaisnuoret tekivät näytelmän kiusaamisesta ja kouluampumisista

Nätti 17-vuotias tyttö ottaa Charlien enkeleistä tuttuja ampuma-asentoja ja osoittelee aidonnäköisellä pistoolilla ensin yleisöä, sitten näyttämön reunassa istuvia hahmoja, jotka mulkoilevat häntä.

"Ainakin sussa on samanlaista sankaruuden tavoittelua kuin Matti Saaressa."

"Kyllä kouluammunnan täytyy olla paljon henkilökohtaisempaa. Mun mielestä sä et ole kärsinyt vielä tarpeeksi."

"Mä näkisin mielelläni vaihteeksi tytön voittamassa Vuoden kouluampujatittelin. Jatkoon."

Saako tälle nauraa? Vai pitäisikö itkeä?

Ainakaan ei kannata tuomita – sillä jos tässä jotakuta osoitetaan syystä sormella, syntipukkeja olemme me aikuiset ja jokainen, joka ummistaa silmänsä pahalta ja vaikealta.

Espoossa 15 vuotta toimineen Psykkis-teatterin Himo kiusata -esityksen nimi viittaa koulukiusaamiseen ja muihin saman kokoluokan ongelmiin nuorten välisissä suhteissa.

Siksi se, että näyttämöllä nähdään muun muassa Pekka Eric Auvinen eli pitkään mustaan nahkatakkiin pukeutunut ja käsiaseella itsensä varustanut hahmo, joka puhuu luonnonvalinnasta – "Ketään ei saa säästää" –, tulee katsojalle järkytyksenä.

Aivan näin yksinkertaisena ei kiusaamisen ja koston syy-seuraus-suhdetta ole tavattu esittää, mutta juuri näin paljaana se näille nuorille näyttäytyy. "Tää ei oo mikään Dome Karukosken ohjaama lähiösarja", näytelmässä todetaan. "Täällä pahoinvointikansa leikkii hyvinvointiyhteiskuntaa. Ja vittu millasia ihmisiä siitä sikiää!"

Neljän 16- ja 17-vuotiaan tytön kirjoittama ja esittämä Himo kiusata on raju lähtö Koulurauhavuoteen 2009.

Ilman lavasteita ja lähes ilman rekvisiittaa esitetty 50-minuuttinen näytelmä ei ehkä ole suurinta taidetta, mutta suora ja ravistava puheenvuoro nuorilta nuorille. Viesti ei jää epäselväksi: väkivalta on aina väärin, kiusaamiseen pitää puuttua heti. Viesti kohdistetaan muiden vastuullisten ohessa myös tasavallan presidentille, joka vakuuttaa ääninauhalla, että "Suomi on turvallinen maa".

Tässä turvan tyyssijassa kiusatut ja muita kiusanneet nuoret pohtivat, mitä jäisivät kaipaamaan elämän päättyessä.

Puhelinkeskusteluita kavereiden kanssa, kirjan lukemista aamuyöhön, poikien iskemistä, koiran kävelyttämistä, äidin makaronilaatikkoa ja sitä, että saa nauraa niin että silmät vuotavat. Tällaisia nuoriako me aikuiset pelkäämme niin, että jätämme heidät yhä enemmän yksin ajatustensa kanssa?

Esityksen tehneet tytöt vaikuttavat fiksuilta ja kilteiltä, ja samalla oikeasti vihaisilta. He seisovat asiansa takana tukevassa haara-asennossa. "Me pelätään olla toisillemme tärkeitä", sanotaan näyttämöllä.

"Mä välitän susta. Mä oikeesti tarviin sua" – ja sen jälkeen pahoinpidellään kaveri hengiltä. Potkiminen näyttää pahalta, vaikka ei osu, teatteripuukon iskut vielä pahemmilta. Yleisö taputtaa ilmeisen hämmentyneenä.

Psykkis-teatterin elokuussa alkaneessa tiiviissä työpajassa on tutkittu kiusaamisen ja väkivallan syitä ja seurauksia lukioikäisten omista tarpeista ja näkökulmista lähtien.

Himo kiusata -esityksen tehneistä tytöistä kaksi on entisiä kiusaajia, kaksi kiusattuja. Omakohtaisten kokemusten ja keskustelujen lisäksi he ovat haastatelleet ihmisiä, tehneet erilaisia mielikuvaharjoituksia ja lukeneet paljon kiusaamista käsittelevää materiaalia.

Esityksen ohjaaja, Psykkis-teatteria vetävä Helena Pavloff myöntää, että aihe on rankka: "Nuoret joutuvat näkemään myös aikuisten hädän ja avuttomuuden esimerkiksi koulu-uhkaustilanteissa, jollaisesta yhdellä näistä tytöistä on aika tuore kokemus. Mutta juuri siksi, että asia on arka ja vaikea, sitä pitää käsitellä yhdessä." Seuraavaksi esitys lähtee kiertämään pääkaupunkiseudun kouluja. Alle 14-vuotiailta kiellettyjä esityksiä seuraa aina keskustelu ja työpaja, jossa käsitellään kiusaamista ja sen ehkäisemistä oppilaiden valitsemilla esimerkeillä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi