23.5.2006 11:00 | Päivitetty: 23.5.2006 20:02
Suomessa järjestettävien Euroviisujen juontajapari on yhä haussa.
MTV3 ehti tiistaina kertoa, että juontajiksi olisi valittu Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen. Paasonen oli kertonut MTV3:n Viihdeuutisille, että pesti on jo luvattu heille.
Yle kumosi tiedon perättömänä. Sen mukaan Euroviisujen valmistelutyö on vasta aloitettu eikä mitään päätöksiä ole vielä tehty.
Juontajien lisäksi Ylen on valittava Euroviisuille paikka ja selvitettävä tapahtuman budjetti kuukauden sisällä.
Suomen Euroviisuhankkeen toisen vetäjän Olli-Pekka Heinosen mukaan paikkaa ei ole vielä ratkaistu. Ensiksi pohditaan tilan reunaehtoja kuten vaadittavaa korkeutta, leveyttä ja ilmastointia. Euroviisut ovat Heinosen mukaan haastava tuotanto, joten oikean tilan löytäminen vaatii ennakkotyötä.
Tilan koko liittyy myös tapahtuman budjettiin, koska se vaikuttaa pääsylipputuloihin. Yle käy seuraavaksi neuvotteluja budjetista Euroopan yleisradioliiton kanssa.
Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner nimitti tiistaina Euroviisuhankkeen vetäjiksi Ylen televisiotoiminnan johtajan Olli-Pekka Heinosen ja Yle Radio Suomen ohjelmajohtajan Ville Vilénin.
Heinonen luottaa siihen, että tapahtumasta tulee onnistunut. ”Uskon, että kykenemme tekemään erittäin laadukkaan ja suomalaisen näköisen juhlan”, hän sanoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi