lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla
ARVIO

Faith No More vakuutti – Mike Patton lauloi, rääkyi, murisi ja sylki

24.6.2009 23:03

Olli Häkämies / lehtikuva

Solistin Mike Pattonin kiero huumori väritti Faith No Moren Kaisaniemen-konserttia viimeiseen kappaleeseen asti. Vasemmalla basisti Billy Gould.

Solistin Mike Pattonin kiero huumori väritti Faith No Moren Kaisaniemen-konserttia viimeiseen kappaleeseen asti. Vasemmalla basisti Billy Gould.

Kaksitoista vuotta sitten hajonnut yhtye. Olennaiset levyt tehty vuosina 1989 ja 1992. Kukaan jäsenistä ei rehellisesti sanoen mitään maata järisyttävää ole sen jälkeen tehnyt.

Ja kun he sitten lähtevät uudelleenlämmittelykiertueelle, Helsingin Kaisaniemeen myydään 13 000 lippua loppuun kolmessa tunnissa.

Ilmiön nimi on Faith No More, ja sen yhä jatkuvaan suosioon taitaa olla kaksi syytä.

Yhtye on nykyaikaisen raskaan rockin ja metallin keskeinen edelläkävijä ja vaikuttaja. Toisekseen keulamies Mike Patton on ainutlaatuisen hillitön lavaesiintyjä ja vokalisti, joka venyttää äänensä aivan kaikkialle.

Yleisö söi Pattonin kädestä, kun hän kummisetämäisin elkein hiippaili keikan alussa lavalle. Päällä oli hopean värinen puku, kädessä kävelykeppi, toisessa lasillinen valkoviiniä. Hän lauloi Peaches & Herbin niljakkaan sokerisoul-viisun Reunited.

Ja hän lauloi sen erinomaisesti.

Seuraavan puolentoista tunnin aikana Patton lauloi, huusi, rääkyi, murisi, puhisi, huohotti, sylki, puhui, nauroi, teki kaikkea mitä ihmisäänellä ylipäätään voi tehdä.

Konsertti ei muutenkaan ollut mitään vanhojen muistelua. Vaikka biisit olivat niitä vanhoja ja toivottuja, vuoden 1997 kokoonpanollaan soittanut yhtye esiintyi kuin uransa kovimmassa vedossa oleva nuori ja nälkäinen bändi.

Eniten kappaleita kuultiin 1992 ilmestyneeltä Angel Dust -levyltä. Midlife Crisis -hitin aikana bändi sai pitää kunnon tauonkin, kun yleisö hoiti laulamisen.

Pattonin kiero huumori pysyi yllä loppuun asti.

Kuka muu voi laulaa vuonna 2009 Bee Geesin I Started A Joke -kappaleen onnistuen kuulostamaan samaan aikaan pelleltä ja vakavalta?


Faith No Moren konsertin arvio julkaistaan kokonaisuudessaan perjantain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.