14.4.2009 11:47
Faith No More -yhtye esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1997. Vasemmalla laulaja Mike Patton.
Pitkältä keikkatauolta palaavan Faith No More -yhtyeen kesäkuun keikka Helsingin keskustassa sijaitsevassa Kaisaniemen puistossa on varmistunut.
Yhdysvaltalaisyhtye esiintyy Tuska-festivaalia edeltävänä keskiviikkona 24. kesäkuuta.
Kaliforniasta kotoisin oleva Faith No More toimi aktiivisesti vuodet 1982–1998, ja on nyt palaamassa esiintymislavoille.
Faith No Moren nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Mike Patton, basisti Billy Gould, rumpali Mike Bordin, kosketinsoittaja Roddy Bottum ja kitaristi Jon Hudson. Paluukiertueellaan yhtye esiintyy Kaisaniemen lisäksi Euroopan suurimmilla rockfestivaaleilla.
Faith No Moren Kaisaniemen konsertin lämmittelijät julkistetaan myöhemmin.
Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 20. huhtikuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi