Filosofi Tuomas Nevanlinna etsii kristinuskon radikaalia puolta

Maallisena ajattelijana tunnettu filosofi Tuomas Nevanlinna on päättänyt selvittää miten uskonnon voisi ottaa vakavasti. "Sillä olisi naurettavaa väittää, että uskonto on naurettavaa", hän kirjoittaa kirjassa Kuninkaista ja narreista (2006).

Kristillisiin kirjoihin erikoistunut Kirjapaja on hiljattain julkaissut kaksi hänen teostaan.

Koska Nevanlinnalla ei ole kodin perintöä kristinuskosta, hän sanoo, että olisi mahdotonta olla tapakristitty. "Mulle ainoat vaihtoehdot on olla joko maallistunut, tai se mitä nyt olen – aktiivinen lähestyjä, pikemminkin tutkijan kuin etsijän mielessä."

Siis jonkin sortin agnostikko? Ei.

"Agnostikko sanoo, että koska ei voi tietää, niin hän ei voi tätä asiaa ratkaista. Se vaikuttaa viisaalta, mutta on ihan paska argumentti. Tämä on vain tapa väistää kysymys. Ei-tieto on juuri uskon idea."

Nevanlinna ei myöskään anna lupaa lepsusti heittää syrjään koko aihetta. Samoin kuin tapauskovainen luulee olevansa uskonnollisempi kuin on, maallistunut luulee olevansa vähemmän uskonnollinen kuin on.

"Ei tätä kysymystä voi psykologisesti ratkaista sanomalla, että kirkon hommat eivät kiinnosta. Se on vähän kuin sanoisi, että poliittiset hommat ei kiinnosta, joten en ole yhtään poliittinen", Nevanlinna sanoo.

Kelpo filosofin tapaan Nevanlinna kääntää monia totuttuja käsityksiä päälaelleen. "Olen pyrkinyt löytämään kristinuskosta sen oudon ja radikaalin puolen, joka siinä oli kun se syntyi. Sehän oli kreikkalaisen filosofian kannalta ihan skandaali."

"Se oli ajatuksellisesti kehnoa, köyhien ja kouluttamattomien liike, jossa väitettiin että jumala – siis maailmanjärjestys – ruumiillistui yhdessä ihmisessä, kävelemässä Jerusalemissa. Haloo?"

Nevanlinna muistuttaa, että Apostolien teoissa kerrotaan kuinka nimenomaan filosofien Ateenassa Paavalille naurettiin.

Samalla kun luterilaiset hakeutuvat ortodoksisen kirkon tarjoaman sisäisyyden kokemuksen pariin, Nevanlinna lyö pöytään teesin, että nimenomaan protestanttisuudessa on säilynyt olennaisin ja radikaalein kristillisyys.

Mitä protestanttisuus sitten on? "Sitä että sä et ole koskaan saletissa. Pitää kilvoitella, koko ajan miettiä, samaan aikaan tietäen, että se miettiminen on mahdotonta, se ei johda mihinkään ja on sinällään jo syntiä."

Tämä tapauskovaisuuden kanssa ristiriidassa oleva asenne kristallisoituu körttiläisyydessä, joka elää Suomen luterilaisen kirkon sisällä vahvana. "Mahdottomuudessa pyöriskely on hyvin uljas ja sympaattinen puoli körttiläisyydessä. Pystyn hyvin samaistumaan siihen, olen muista syistä hyvin samanlainen ihminen."

Tuomas Nevanlinna puhuu myös perisynnistä sekä psykoanalyysin ja uskonnon suhteesta haastattelussa sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi