torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Folklandia-risteily täytti Silja Europan 15. kerran

9.1.2010 11:25 | Päivitetty: 9.1.2010 11:34

Turku/Tukholma. Matkustaja-alus Silja Europa kääntyi lauantaiaamuna paluumatkalleen Tukholmasta Turkuun poikkeuksellisissa merkeissä.

Laivasta jäi Tukholman päässä pois vain yhden käden sormin laskettava joukko ja sinne nousi vain muutama uusi matkustaja, kaikilla jokin soitinkotelo kainalossaan.

Laiva oli loppuunmyyty, lastattu pelimanneilla ja kansantanssijoilla. Väkeä laivalla on yhteensä kolme tuhatta, joista kolmasosa on esiintyjiä.

Jamit jatkuivat täyttä päätä laivan eri tiloissa aluksen saapuessa Tukholmaan aamulla puoli seitsemältä Suomen aikaa.

Tänään lauantaina illalla Turkuun palaavalla laivalla on kansanmusiikkiväen suurin talvikauden tapahtuma Folklandia-risteily.

Folklandia-risteily myydään noin vuotta aikaisemmin loppuun muutamassa tunnissa.

Laivalla esiintyivät viime yönä muun muassa Paratiisin Pojat eli J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää, hulvaton skiffle-yhtye Werner Bros., Tsuumi Sound System sekä euroviisukarsintoihin osallistuva Kuunkuiskaajat-duo, jossa musisoivat Värttinästä tutut Susan Aho ja Johanna Virtanen.

Ruotsalainen Hoven Droven aloitti folkrock-keikkansa kahdelta viime yönä, ja vielä paremmaksi pani ikiomaa bordurialaista kansanmusiikkia tarjoava Orkestar Bordurka; sen keikka alkoi vartin yli kolme ja päättyi neljän maissa.

Folklandian rituaaleihin kuuluu Vuoden Wäinön julkistus. Tänä vuonna alan tunnustuksen sai Pirkko-Liisa Rausmaa, joka on tehnyt elämäntyönsä kansanperinteen tutkimuksen parissa pääalueinaan kansansadut, kansantanssi ja laululeikit.

Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus julkisti vuoden 2010 teemansa risteilyllä. Se on Kalevala.


Folklandia-meiningistä lisää sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.