15.6.2008 22:59
Foo Fighters esiintyi energisesti tämän vuoden Provinssirockissa.
Ei voi mitään. On pakko yhtyä kertosäkeeseen, on pakko hyppiä tahtia. Tuhannet käsiparit taputtivat tahtia Foo Fightersin solistin Dave Grohlin mukana.
Provinssirockin viimeisen päivän pääesiintyjä otti enneätyssuuren, arviolta yli 20 000 hengen yleisönsä kuin loistava rockyhtye ikään.
Tämä oli tavallaan yllättävää, sillä Grohlin vuodesta 1995 pyörittämä Foo Fighters ei varsinaisesti ole loistava yhtye. Sen levyiltä ei löydy suuria ideoita tai ajatuksia. Vaikka yhtyeellä on kosolti hittejä, ei niistä ole muodostunut klassikoita.
Keikkabändinä yhtye oli silti ensiluokkainen. Vaikka yhtyeen tempuista kaikki on tehty ennenkin, ei niitä paljoa tämän paremmin voi tehdä.
Leijonanosa ansiosta kuuluu Grohlille, jonka hyväntuulinen esiintyminen ja voimakkaat vokaalit olivat konsertin moottori.
Levyllä suoraviivaisemmin soittetuja kappaleita maustettiin dynamiikan vaihdoksilla ja välillä sekaan ujutettiin jopa AC/DC-henkistä bluesjytää ja Stairway to Heavenin intro.
Osansa konsertin toimivuudessa oli myös huumorilla, joka oli aidosti hauskaa. Esitellessään parhaimmillaan yhdeksänmiehiseksi paisuneen yhtyeensä Grohl yllytti perkussionistinsa astumaan esiin ja soittamaan triangelisoolon.
"Kuinka monella muulla yhtyeellä täällä on ollut oma triangelinsoittaja", hän uteli yleisöltä.
Reiluun meininkiin kuului myös pitkä, yli 20 kappaleen setti, joka venyi puolisen tuntia yli festivaalin virallisen päätöksen.
Vaikka temppu saattoi sotkea monen aikataulut, epäilen että harva valitti bändin tempauksesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi