Forsythen tanssijat tuntevat kehonsa

tanssi/sivuaskel

Sivuaskel-festivaalin avausnumerona nähtiin

Talal Al-Muhannan kooste

William Forsythen entisen ryhmän Ballett Frankfurtin ohjelmistosta 16 vuoden ajalta. Kuusi teosta tarjosi mainion läpileikkauksen paitsi ryhmän koreografisesta ajattelusta myös upeiden tanssijoiden totaalisesta kehonhallinnasta.

Abstraktia nykytanssia katsookin mieluiten tällaisina tiiviinä, maksimissaan vartin mittaisina pätkinä.

Forsythelta itseltään nähtiin pari katkelmaa, jotka edustavat hieman erilaisia puolia koreografissa.

The Vile Parody of Address on niistä varhaisempi ja omasta mielestäni mielenkiintoisempi. Naisen ja miehen duetto on tasaveroinen - mies ei vain kantele ja nostele naista, vaan on itse myös vahva subjekti. Teos on hyvin sisällä

J. S. Bachin musiikissa ja intensiteetiltään yhtä virittynyt kuin

Glenn Gouldin tulkinta

Wohltemperiertes Klavierista.

Dana Caspersenin ja Forsythen koreografia, naisduetto

The The, etäännyttää tanssin kaikesta katsojaa miellyttävästä estetiikasta. Se on pikemminkin tanssijoiden tutkimusmatka ja kehonsa uudelleen löytämisen elämys.

Christine Bürkle ja

Jone San Martin virittävät kehonsa mahdottomiin jännitystiloihin ja kietoutuvat toisiinsa oman ruumiinsa ääriviivoja jäljittäessään. Teoksessa on myös huumoria; oman vartalonsa löytäessään he tarjoavat sitä hämmentyneinä myös katsojille. Tässä on rintani, tässä reisilihakseni!

Huikein illan teoksista oli ehdottomasti

Michael Klien koreografia

Einem... twelve minutes of her mind, jonka

Nicole Peisl tanssii niin ääriherkästi, että luonnottomimmatkin asennot tuntuvat täysin luontevilta.

Volkmar Klienin minimalistisen geigermittarimusiikin ja tanssijan välillä tuntuu mahdottomuudestaan huolimatta olevan tiukka side. Loppukohtauksen Peisl tanssii lattiatasossa niin intensiivisen riivattuna, että pahaa tekee.

Georg Reischlin duetossa

Four parasta on oikeastaan videolta nähtävät jättimäiset tanssijoiden kasvot, jotka demonstroivat hämmästyttävästi ihmisen lukemattomien kasvolihasten ilmaisuvoiman moninaisuutta. Tanssiahan sekin on.

Jussi Tossavainen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi