perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Goottihipin esikoiskirja tuo satuhahmot nykyaikaan

26.9.2008 20:53

Hannes Heikura / HS

Mike Pohjola on ehtinyt kirjoittaa fiktiota monessa lajissa ennen esikoisromaaninsa ilmestymistä.

Mike Pohjola on ehtinyt kirjoittaa fiktiota monessa lajissa ennen esikoisromaaninsa ilmestymistä.

Mike Pohjolan esikoisromaani Kadonneet kyyneleet ilmestyi juuri, ja kohta tulee toinen Sanaleikkikirja. Talven tullessa alkavat Pohjolan käsikirjoittamat Hurjaruuthin Talvisirkus Valon esitykset.

Huhtikuussa hän kävi Cannesissa pokkaamassa Emmy-palkinnon. Sen sai hänen perustamansa Company P, joka teki SVT:n kanssa tv:lle vuorovaikutteisen teoksen Sanningen om Marika.

Pohjola (s. 1978) opiskelee Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella. Ja kampanjoi innovaatioyliopistoa vastaan. Ja on kirjoittanut näytelmiä. Ja istuu Helsingin kaupunginorkesterin johtokunnassa.

Monessa mukana tämä Pohjola. Goottihipiksi etenkin.

Silti nimi Mike Pohjola on ennen tätä syksyä tunnettu parhaiten roolipelipiireissä. Pohjola on ollut pohjoismaisen taiteellisen roolipelaamisen edelläkävijöitä jo vuosikymmenen ajan.

"Halusin että roolipelit hyväksyttäisiin taiteen kentällä. Nythän ne on oikeastaan jo hyväksytty", hän sanoo.

Pohjolan esikoisromaanissa seikkaillaan nykyajassa ja satumaailmassa.

"Nuorten ja aikuisten kirjallisuuden väliin mahtuu aina fantasianmentävä aukko, ja siihen Mike Pohjolan romaanikin solahtaa", Suvi Ahola kirjoittaa arviossaan.

"Kahdessa maailmassa vuorottelevan tarinan voi lukea onnettomissa olosuhteissa skitsofreniansa kanssa kamppailevan tytön sairaskertomuksena. Tai sitten reilusti kahtena eri tarinana."

Yhdessä ollaan viiltävässä nykyhetkessä, jossa murrosikäinen huoltaa äitiään, viiltelee itseään ja hallusinoi, koska on niin yksinäinen. Toisessa omenoiden, kukkien ja sienten henget käyvät sotaa maailmansa herruudesta ja ystävystyvät yli rintamalinjojen.


Mike Pohjolan haastattelu sekä arvio hänen esikoisromaanistaan lauantain Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.