HS 26.8.1997: Popin kuninkaan sirpaleinen spektaakkeli

Neljä ruusua -yhtye nimesi toistaiseksi viimeisen suomenkielisen albuminsa Pop-uskonnoksi. Yhtye oli levyn ilmestymisen aikaan kovassa suosiossa, mutta nimi oli silkkaa liioittelua. Vain Michael Jackson olisi voinut tehdä saman kuulostamatta humoristilta. Oikeastaan kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmestyneet Michael Jacksonin levyt ja kiertueet voisivat olla nimeltään Pop-uskontoja.

Jacksonin ensimmäinen Helsingin konsertti ei muistuttanut mitään aikaisemmin Olympiastadionilla nähtyä rocktapahtumaa. Michael Jackson ei pelaa samassa sarjassa U2:n tai Rolling Stonesin kanssa. Hän on tehnyt Stonesin tai U2:n tavoin valtavasti hienoa popmusiikkia, mutta kun Stonesista tai U2:sta pidetään tai ei pidetä niin Jacksoniin uskotaan tai ollaan uskomatta. Faneille Jackson on täydellinen ja hyväsydäminen, epäuskoisille silikonista tehty ja mieleltään kieroutunut. Molemmat saattavat silti pitää hänen hiteistään.

Tyhjää lavaa ja videokoosteita

Michael Jacksonin nykyinen HIStory-kiertue on ohjelmaltaan läpileikkaus tähden urasta. Hänelle vanhojen penkominen sopii, sillä uusin tuotanto ei ole yltänyt 70- ja 80-luvun neronleimausten tasolle. Mutta jos stadionille lähti sunnuntai-iltana kuuntelemaan Jacksonin musiikkia, ei voinut olla tuntematta ainakin pientä pettymystä.

Tähti esitti toki jättihittejään, mutta lavalta tarjottiin myös tavattoman paljon välisoittomaisia paloja, ja kovin usein 50 000 ihmistä sai katsoa tyhjää lavaa ja videokankailla pyöriviä Jackson-videokoosteita.

Lavalla ollessaan Jackson jähmettyi usein pitkiksi ajoiksi paikalleen, vieläpä kesken kappaleen. Kun show alkoi päästä vauhtiin, hän katosi taas lavalta ja ohjelmassa seurasi lisää videoita. Fanit jäivät hakkaamaan käsiään ja epäilijät alkoivat sorvata uusia kaskuja tauon aikana suoritettavista huoltotoimenpiteistä.

Koreografia ja musikaalimainen show on aina ollut olennainen osa Jacksonin konsertteja. Hän on edelleen ilmiömäinen tanssija, ja hänen moonwalk-askeleensa ovat yhtä legendaarisia kuin vaikkapa sateessa tanssivan Gene Kellyn kuviot.

Visuaalisesti konsertti oli ylitsepursuava; pommit ja raketit räiskyivät läpi illan ja tanssijat singahtelivat näyttävästi lavan alta nostolavojen ja luukkujen kautta. Hienoin yksittäinen numero oli jo klassikoksi muodostunut Billie Jean, jota varten Jackson veti käteensä vanhan hopeakäsineensä ja sysäsi otsalleen tutun lierihatun. Kappale rullasi uljaasti, ja Jackson liukui pitkin lavaa valokeilassa.

Maine solmussa, ääni soi maagisesti

Musiikin osalta konsertin huippuhetki muodostuikin Billie Jeanista ja sen perään kuulluista Thrilleristä ja Beat Itista. Jacksonin maine voi olla monessa solmussa, mutta hänen äänensä soi yhä maagisesti. Taka-alalla piilotelleen yhtyeen tulkinnat olivat ensisijaisesti tarkan ajoituksen ja efektien käytön oppitunteja.

Konsertti huipentui Earth Songiin ja Heal The Worldiin, joiden aikana lavalla nähdyt lapsijoukot, sotilaat ja panssarivaunu antoivat uuden ulottuvuuden sanalle "pateettinen". Michael Jackson poistui stadionilta lentokentälle ja Ranskan-linnaansa tarjottuaan suuren, mutta sirpaleisen show'n. Hän jätti esittämättä useita popmusiikin historiaan kuuluvia, mestarillisia pophittejä. Kenties ne eivät kuulu hänen historiaansa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi