HS-raadin kaikki vastaukset kysymykseen: Onko nykyisen kaltaisella ay-liikkeellä tulevaisuutta?

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK valitsi itselleen uuden puheenjohtajan torstaina valtuustonsa kevätkokouksessa. Järjestöä vuodesta 1990 johtaneen Lauri Ihalaisen seuraajaksi olivat ehdolla SAK:n edunvalvontaosaston johtaja Lauri Lyly ja Paperiliiton liittosihteeri Petri Vanhala, joiden kannatuksen arvioitiin jakautuvan vaalissa lähes tasan. Kolmas ehdolle asettunut puheenjohtajakandidaatti oli Outokummun Tornion-tehtaiden entinen pääluottamusmies ja nykyinen työnhakija Jorma Jurmu.

Vahvojen teollisuusliittojen hallitsema SAK on suurin ammatillinen keskusjärjestö, jolla on noin 1 050 000 jäsentä. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:hon kuuluu noin 640 000 jäsentä ja korkeasti koulutettuja edustavaan Akavaan hieman alle 540 000 jäsentä.

Suomessa ammatillinen järjestäytymisaste on yhä maailman huippua, vaikka järjestäytymättömien työntekijöiden määrä on kasvanut. Nykyisin 74 prosenttia suomalaisista palkansaajista kuuluu ammattiliittoon, kun heidän osuutensa oli 1990-luvun alussa 84 prosenttia.

Ammattiliittojen jäsenmäärää on vähentänyt etenkin Yleinen työttömyyskassa YTK, joka tarjoaa työttömille jäsenilleen ansiosidonnaista päivärahaa sekä ansiosidonnaista koulutustukea, koulutuspäivärahaa ja vuorottelukorvausta, muttei ammattiliittojen tapaista edunvalvontaa. Loimaan kassaksikin kutsuttuun YTK:hon kuuluu nyt noin kymmenen prosenttia palkansaajista.

Ammatillisilla keskusjärjestöillä on ollut keskeinen rooli tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa, joissa työntekijäliitot ovat sopineet työehdoista ja niihin liittyvistä toimenpiteistä yhdessä työnantajien ja hallituksen kanssa. Keskitetty tupomalli tuli kuitenkin ainakin toistaiseksi tiensä päähän viime vuonna, kun työnantajia edustava Elinkeinoelämän Keskusliitto irtautui järjestelmästä ja ilmoitti tavoittelevansa toimialakohtaisesti neuvoteltuja työehtosopimuksia, joissa päätösvaltaa pyritään siirtämään mahdollisimman paljon työpaikoille.

Ammattiliittojen edunvalvonnan, työehtoneuvottelujen sekä eläke- ja työttömyysturvajärjestelmän lähtökohtana ovat perinteisesti olleet vakinaiset työsuhteet ja pitkät yhdellä alalla tehtävät työurat. Nykyisin yhä useammat tekevät kuitenkin työtä epätyypillisiksi kutsutuissa työsuhteissa, joissa työnantajat ja toimialatkin voivat vaihtua nopeasti. Monia määrä- tai osa-aikaista työtä, vuokratyötä tai keikkatyötä tekeviä yhdistää matala palkka, heikko sosiaaliturva ja epävarmuus töiden jatkumisesta.

Työnantajat puhuvat mielellään työelämän joustoista, mutta käsitteellä on pohjaa myös työntekijöiden keskuudessa. Monet haluavat muokata työehtoja yksilöllisesti oman elämäntilanteensa mukaisesti.

Ammattiliittojen ja etenkin niiden muodostamien keskusjärjestöjen vaikutusvalta on perustunut joukkovoimalle, jossa järjestöt edustavat jäsentensä yhteisiä intressejä. Epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen ja työntekijöiden intressien eriytyminen synnyttävät monia vähemmistöjä, joiden yhteisesti muodostaman enemmistön etujen hahmottaminen ja ajaminen on ammattiyhdistysliikkeelle entistä vaikeampaa.

Viikon kysymys:

Onko nykyisen kaltaisella ay-liikkeellä tulevaisuutta?

KYLLÄ

Leena-Maija Rossi:

Ammatillinen järjestäytyminen on aivan olennainen asia myös tulevaisuudessa, nimenomaan "epätyypillisten" työsuhteiden lisääntymisen vuoksi.

Ay-liikkeen on tietenkin seurattava aikaansa ja liitoissa on varmasti suuria sisäisen uudistumisen paineita.

Ay-liikkeellä on valtava haaste siinä, etteivät pätkätyöt muutu tyypillisiksi ja vakituiset työsuhteet katoa kokonaan. Liikettä siis tarvitaan, kuten myös työntekijöiden välistä solidaarisuutta, jotta vakituisissa työsuhteissa olevat tunnistaisivat pätkätöissä määräaikaisina työskentelevien ongelmat ja olisivat myötävaikuttamassa niiden poistamiseksi.

Kimmo Rentola:

Vastaus riippuu siitä, miten tiukasti tulkitaan "nykyisen kaltainen".

Järjestömuotojen muutokset ovat Suomessa vuosia 1905–1907 lukuun ottamatta olleet melko hitaita, joten voi arvioida, että nykyisen kaltaisilla ammattiyhdistyksillä on vielä pitkäkin tulevaisuus.

Jos nykyisen kaltainen tulkitaan tiukemmin, näyttää siltä, että 60-luvulla alkanut keskusjärjestöjen voiman kausi on kulkunsa kulkenut ja esiin nousee uusia puitteita. Keskinäisen turvan hakemisen idea ei ole ehtynyt.

Atso Almila:

Vauhti on ollut markkinavoimilla kova – niin kova, että EU-vaalikoneissakin ehdokkaat toppuuttelevat menoa. Koen aikamoisen vastarinnan piilevän kohta tuossa pinnan alla. Taantuma tuo sitä esiin.

"Nykyisen kaltaisella?" Sehän olemme kuitenkin me. Kaikki kehittyy, muuttuu ja muokkaantuu; millaiseksi, siitä pystymme vielä päättämään itse.

Ehkä nykyisen kaltainen ay-liike kuoriutuu toiminnallisesti kuorestaan, mutta sisällöltään se perustuu tutuille oikeudenmukaisuuden periaatteille – raaentuvassa markkinamaailmassa se on erityisesti tarpeen.

Matti Kalliokoski:

Ammattiyhdistystoimintaa tarvitaan jatkossakin sen perustehtävään eli tasapainottamaan työnantajan ja työntekijän välisen suhteen rakenteellista epätasapainoa.

Hoidettuaan perustehtävänsä ay-liike on kuitenkin muuttunut yhdeksi erityisetujen lobbaajaksi muiden joukossa. Se ei ole enää heikoimman osapuolen asialla. Pätkätyöläiset, työttömät tai kokonaan työelämän ulkopuolella olevat eivät ole edunvalvonnan asialistan kärjessä.

Ongelma ei ole kuitenkaan ay-liikkeessä itsessään. Hallinto ja poliittinen järjestelmä ovat nykyään liian vastaanottavaisia erityisetujen lobbaajille, myös ay-liikkeelle. Vahvojen ääni kuuluu, heikkojen ei. Parlamentaarinen demokratia olisi tasapuolisempi tapa tehdä yhteiskunnallisia linjapäätöksiä.

Antti Alanen:

1) Ammatillinen järjestäytyminen on välttämätöntä, jotta työntekijät voivat tehokkaasti puolustaa oikeuksiaan.

2) Perinteisellä ay-liikkeellä on tulevaisuutta niin kauan kuin on perinteisiä työpaikkojakin.

3) Työelämän nykyistä kehitystä kiteyttää ajatuksia herättävästi Antti Blåfield (HS 13.5.2009) arvioidessaan Anna-Reetta Korhosen, Jukka Peltokosken ja Miika Saukkosen kirjaa Paskaduunista barrikadille.

"Epätyypilliset työsuhteet ovat osa-aikatyötä, määräaikaista työtä, töihin tarvittaessa -työtä, vuokratyötä, yrittäjämuotoon puettua keikkatyötä. Työtä, jolle ovat ominaisia huonosti kertyvä tai olematon sosiaaliturva, huono palkka ja jatkuva epävarmuus."

Ei pelkästään ay-liike vaan koko suomalainen yhteiskunta rakentuu odotukselle koko työiän kestävästä vakituisten työsuhteiden sarjasta.

Kun monella tuota perustaa ei ole, tulisi myös työntekijöiden oikeuksien puolustamiseksi kehittää uusia keinoja ja perustaa uuden ajan edunvalvontajärjestöjä.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Ay-liikettä tarvitaan nykyään enemmän kuin koskaan, kun hillikkeetön markkinaliberalismi on saanut voimaa eikä sille tunnu löytyvän poliittisista puolueista vastavoimaa.

Juha Sihvola:

Vastauksessani ilmaisen pientä toiveajattelua: toivoisin, että ammattiyhdistysliikkeellä olisi tulevaisuus. Mutta jotta sillä olisi tulevaisuus, sen on ehkä radikaalistikin uudistuttava, muun muassa ottamalla huomioon työelämän dramaattiset muutokset, joihin sisältyvä lisääntyvä joustavuuden vaatimus ei ole pelkästään työelämän huononemista, mitä tahansa kollega Juha Siltala sanoo, vaikka siihen toki voi sisältyä myös huononemista.

Olisin toki voinut sanoa myös niin, että juuri nykyisen kaltaisella ay-liikkeellä ei ole tulevaisuutta. Monet ay-liikkeen käyttämistä taisteluinstrumenteista ja menettelytavoista vaikuttavat vanhentuneilta jäänteiltä savupiipputeollisuuden ja sosialistisen työväenliikkeen valtakaudelta. Jos olisin vastannut niin, olisin tavallaan kuitenkin implikoinut, että ammattiyhdistysliikkeellä ylipäänsä ei ole tulevaisuutta.

Kuitenkin, mitä tahansa työnantajat ja pidäkkeettömän markkinatalouden ihailijat sanovat, reilu neuvotteluasetelma työntekijöiden ja työnantajien välillä edellyttää myös työntekijäpuolen jonkinlaista järjestäytymistä. Siinä mielessä ammattiyhdistysliikkeen synty on demokratian ja oikeusvaltion luovuttamaton voitto, jonka täydellinen häviäminen olisi suureksi vahingoksi meille kaikille.

Ilona Anhava:

Työnantajat pitävät kyllä huolen itsestään, joten ay-liikettä tarvitaan ehdottomasti.

Ay-liikkeen pitäisi tiedostaa miten työelämä on muuttunut ja alkaa puolustaa myös pätkätyöläisten ynnä muiden etuja. Työväenliikettä tarvitaan!

Risto Volanen:

Tietenkin riippuu siitä, kuinka tiukasti "nykyisen kaltainen" ymmärretään.

Erkki Tuomioja:

On, ja sillä pitääkin olla.

Vaikka ay-liike on menettänyt näkyvää vaikutusvaltaansa jaeikä kaikissa suhteissa ole riittävästi osannut ajan mukana uudistua, voi vain kysyä, kuinka paljon huonommin asiat olisivat ja millaista mielivaltaa työpaikoilla pahimmillaan harjoitettaisiin, jos ay-liikettä ei olisi. Siitä hyötyvät myös monet niistä vapaamatkustajista, jotka itse katsovat ettei heidän tarvitse järjestäytyä.

Jarmo Papinniemi:

Ay-liikettä tarvitaan, koska työn ja pääoman ristiriita ei ole kadonnut maailmasta minnekään. Yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut yhä enemmän sellaiseksi, että firmojen etu asetetaan kaiken muun edelle. Sitä kehitystä vastustamaan tarvitaan työntekijöiden yhteenliittymiä.

Mutta tietenkin ay-liikkeen on muututtava työelämän muutoksen mukana ja lakattava kutsumasta pätkä- ja väliaikaistöitä "epätyypillisiksi". Ne ovat nykyään tyypillisiä, ja sen täytyisi näkyä myös edunvalvonnassa.

Juha-Pekka Hotinen:

Kyllä, sillä vähäpätöisellä edellytyksellä että liitot päivittävät ajatteluaan ja henkilöstöään.

Tuomas Kyrö:

Pekkaspäivät, sunnuntailisät, iltalisät, pyhäkorvaukset, lomarahat, lomarahat vapaina, työsuhdeterveydenhoito, lounassetelit, ikälisät, lisät työvuosien mukaan, irtisanomisturva, irtisanomissuoja, inflaatiokorotukset, palkankorotukset, pitkäaikaiset työsuhteet, sapattivapaa, ansiosidonnainen työttömyysturva, työttömyysturva ylipäätään, työeläke.

Oisivat eri kivoja etuja ja puolustuksia ja reiluuksia, jos SAK tarkoittaisi Suomen ammattikirjailijoita.

Saadaan me jonkin verranilmaista alkoholia. Olen myös saavuttanut etuisuuksina kuula- ja mustekyniä, kolme olkalaukkua, huomattavan määrän kotimaista nykyproosaa ja erinäisten tapahtumain logolla varustettuja t-paitoja. Unohtamatta kahvikuppeja, niissä ei kuulkaa kulttuurialalla pihtailla, ei sitten yhtään, het Arabiaa ovat.

Suuret ammattiyhdistysliikkeet ovat pätkien tekijälle kaukaisia ja megalomaanisia, Lauri Ihalainen on semifiktio kuin Jimmy Hoffa ja toivonkin, että jos ei Oliver Stone tee hänestä elokuvaa niin Timo Koivusalo tekee. Toisesta maailmasta, toisesta ajasta.

Kirjailijaliitto on kirjailijalle sopivan pieni, sopimuksissa neuvova, tyhmää henkilökohtaisesti auttava edunvalvoja. Mustekynä riittää saavutetuksi eduksi, sillä täytyy kirjoittaa tai piirtää itselleen työttömyysturva, eläke-etuudet ja vapaapäivät.

Jaana Airaksinen:

Työelämä ja -markkinat ovat kuitenkin perustavasti muuttuneet ja ay-liikkeen on selvitäkseen kyettävä radikaalisti muuttumaan. Pysyäkseen varteenotettavana ihmisten suojana jatkossakin, ay-liikkeen on entistä vahvemmin huomioitava prekaarit työsuhteet, myös pätkätyöläisyys.

Pätkätyöläisyyteen kuuluvat olennaisina myös työttömyysjaksot ja työ eri aloilla. Ay-liikkeen on oltava mukana kehittämässä nykyistä parempaa perusturvaa myös perinteisen työelämän ulkopuolella toimiville ihmisille.

Heikki Hiilamo:

Työn ja pääoman ristiriita on tosiasia, joka on itse asiassa korostunut pääomaliikkeiden vapauttamisen ja talouden globalisoitumisen jälkeen. Ilman joukkovoimaa palkansaajilla ei ole mahdollisuuksia puolustaa osuuttaan työnsä hedelmistä. Yhdysvaltojen esimerkki osoittaa, että työväenluokan ja keskiluokan palkkataso voi jäädä jopa vuosikymmeniksi polkemaan paikallaan saamaan aikaan, kun paremmissa asemissa olevien tulot moninkertaistuvat.

Järjestäytyminen on erityisen tärkeää pienipalkkaisilla aloilla, jossa nettopalkassa on kysymys selviytymisestä eikä ylimääräisestä. Jos ay-liike ei onnistu puolustamaan sellaista palkkaa, joka takaa täysipäiväisestä työstä toimeentulon, syntyy työssäkäyvien köyhien lohduton joukko. Tämä joukko ei kykene järjestäytymään eikä käyttämään joukkovoimaa siitä syystä, että markkinat ovat lyöneet sen hajalle. Työstä tulee yhä sirpaleisempaa, yhä epävarmempaa ja yhä kehnommin palkattua.

Jos syy-seuraus -suhde tulkitaan toisella tavalla, peli on menetetty. Silpputöiden synty ei romuta ay-liikettä, mutta ay-liikkeen romuttuminen voi johtaa pienipalkkaisen työn dramaattiseen kurjistumiseen. Ay-liike muodostaa myös tärkeän vastapainon muutoin elinkeinoelämän toimijoiden hallitsemassa etujärjestöjen maailmassa.

Jyrki Kiiskinen:

Yksilön kauneus, viisaus ja erinomaisuus ei ole missään päin maailmaa riittänyt neuvotteluaseeksi työoloista, vain joukkovoima on tehonnut kovapintaisiin työnantajiin. Yksilöille on aina tarjolla heittopussin rooli.

Mutta ay-liikkeen on tietenkin uudistuttava pysyäkseen kärryillä. Jos se hylkää pätkätyöläiset, epätyypillistä paskaduunia tai muuten vain hohdokasta hommaa tekevät ihmiset, se menettää otteensa muuttuvasta yhteiskunnasta. Tarvitaan suuri sateenvarjo, jonka alla työntekijöiden oikeuksia voidaan puolustaa laajemmin kuin omissa nurkissa, ammattialoittain järjestäytyneiden, vakinaisten palkollisten leireissä.

Siinä on varmaan miettimistä SAK:n uudelle puheenjohtajalle. Jos työelämä sirpaloituu, pitää liittojen yhdistyä puolustamaan kaikkia työntekijöitä.

Anna-Leena Siikala:

Kysymys on tietenkin vähän veijarimaisesti asetettu. Kaikki muuttuu maailmassa, nykyisen kaltaisena ay-liike tuskin säilyy.

Sillä on kuitenkin ollut tärkeä rooli pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa. Ilman ay-liikettä palkansaajat ovat entistä vaikeammassa asemassa.

Totta kai ay-liikettä tarvitaan finanssipääoman kovien intressien tasapainottamiseen.

Kiba Lumberg:

Tietysti muutosta tapahtuu väkisinkin, mutta perusajatus on kuitenkin, että ihmisten SAK ja muut liitot, kuten JHL, johon itsekin kuulun, pyrkivät ajamaan työntekijöiden etuja ja joustavuutta työaikoihin. Muutenkin työn kuva on jo muuttunut ja muuttuu.

SAK ja muutkin liitot ajavat sitä, ettei tulisi paarialuokkaa niin että ulkomailta rahdataan työvoimaa ja huomattavasti huonommilla palkoilla. Eli työtä ja palkkaa koskeva lainsäädäntö koskisi kaikkia.

Ja etenkin nykytilanteessa, jossa ollaan viemässä tehdastyötä suurina kokonaisuuksina muihin maihin, niin kyllä siinä on haastetta eri liitoille. Miten tästä eteenpäin, mitä ylipäätään suurtyöttömyydelle pitäisi tehdä ja kuka tai ketkä investoivat Suomeen?

Kaikilla liitoilla on hyvin haasteelliset ajat. Perimmäinen asia kuitenkin on, että palkansaajien oikeuksista ja sopimuksista on pidettävä kiinni, niin ettei Suomessa ala rehottaa raskas työ ja ihmisorjakauppa. Meidän on yhdessä pyrittävä pitämään Suomea pystyssä ja siinä on tärkeää, että jokainen työ on arvokasta.

Leena Lehtolainen:

Joukkovoimaa tarvitaan yhä, mutta samaan aikaan perinteisen ay-liikkeen on kyettävä avautumaan myös epätyypillisten työsuhteiden tekijöiden edunvalvojaksi.

Kari Enqvist:

Kyllä järjestäytynyt edunvalvonta varmastikin tulee jatkumaan koko lailla nykyisessä muodossa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Tosin ammattiyhdistyskenttä voi traditionaalisen tehdastyöväestön vähenemisen myötä sirpaloitua, ja tässä katsannossa sen painostusvoima voi heiketä.

Nykyinen rajat ylittävä työ, joka ei ole sidottu yksittäiseen maahan tai kansaan, haastaa sekin ammattiyhdistystoiminnan. Konservatiivisena liikkeenä se on ollut hyvin hidas laiva kääntymään.

Minna Tawast:

Sanon, että on, koska villit, vapaat ja jumalanomaiset markkinavoimat tarvitsevat vastavoimia enkä näe sellaisia voimia muualla. Pelkkä työelämän vaativuuden ja työntekijöiden pompottamisen paheksunta ei näytä tuottavan mitään tulosta. "Nykyisen kaltaisella" tarkoitan joukkovoimaan ja vahvaan sitoutumiseen perustuvaa ay-liikettä. On silti selvää, että aivan nykyisellään ay-liike ei voi säilyä. Jo Tupon purkautuminen saattoi sen tilanteeseen, jossa voimaa on haettava uusista toimintatavoista.

Ay-liikkeen on myös nähtävä "työntekijöiden etu" nykyistä monipuolisemmin. Niiden työntekijöiden määrä vähenee, joilla edut ovat yhteiset siksi, että työpaikka on yhteinen. On silti sinisilmäistä luulla, että yksilölliset työsopimukset olisivat paras ratkaisu.

Petri Merenlahti:

Lisäksi työntekijöiden järjestäytymisen ja keskinäisen solidaarisuuden tulisi toteutua myös globaalisti. Pitkällä tähtäimellä se, että työntekijät kaikkialla kokevat edunvalvontamahdollisuutensa oikeudenmukaisiksi, kohtuullisiksi ja riittäviksi on kaikkien – myös työnantajien – etu.

Yrjö Juhani Renvall:

Ei kai suuriltakaan ammattiliitoilta silti ole uudistumista kielletty. Samalla kun työnantajien rehvastelu ja omistajien palvominen lisääntyy, tarvitaan vakautta ja huolenpitoa arkisen työn ja toimeentulon tasolla. Miljoona ihmistä tuskin on tässäkään väärässä. Ennustan "internationaalin" paluuta.

Teivo Teivainen:

Kaltaisuus on hankala termi. Työntekijöitä yhdistävien tavoitteiden ajamiseksi tarvitaan joukkovoimaa jatkossakin. Toki ay-liikkeen on myös muututtava, monin paikoin radikaalisti.

Kapitalismin laajeneminen ei merkitse, että kaikki työ muuttuisi viralliseksi palkkatyöksi. Ay-liikkeen on löydettävä keinoja toimia maailmassa, jonka työsuhteiden moninaisuus ei ole vain jäänne menneisyydestä.

Mikä yhdistää orjan lailla työskentelevää nuorta kotiapulaisnaista ja vailla verokorttia rehkivää rakennusmiestä? Jos ay-liike ei löydä tähän minkäänlaisia vastauksia, sen tulevaisuus on lohduton.

EI

Jukka Mallinen:

Työntekijöiden järjestäytymistä tarvitaan tietysti aina. Mutta nykyinen ay-liike tuntuu monessa mielessä takertuvan menneeseen maailmaan, joten se tuntuu auringonlaskun liikkeeltä. Työn maailma menee yhä enemmän jossain muualla.

Sen pitäisi löytää uudestaan eettisyytensä, heikompien puolustaminen. Sen maailmankuvan pitäisi uudistua vastaamaan nykymaailmaan, uusia ryhmiä ja nykyajan sorrettujen tarpeita.

Nyt se tuntuu jääneen ajopuuksi vinhasti muuttuvassa nykyajassa – tarraavan saavutettuihin etuihin, vahvoihin perittyihin rakenteisiin ja eturyhmiin, vanhentuneeseen valtapolitiikkaan ja työväenliikkeen byrokratiaa palvelevaan retoriikkaan.

Juha Seppälä:

Nykymuotoinen ay-liike on iltaruskon instituutio, joka ajaa lähinnä hyvin toimeentulevien, usein vakinaisessa työsuhteessa olevien ihmisten etuja, ja kuten todettu, juuri toisenlaisten työntekijöiden määrä on rajusti kasvanut.

Olisin halunnut Oiva Lohtanderin sijasta nähdä Jouko Ahosen mässäilevän pöydässä ja muutaman nälistyneen prekaarin vieressä nieleskelemässä tyhjää – siitä huolimatta että prekaarius on monelle myös mieluisa valinta, ei tyly kohtalo.

Räikeimmillään ay-liikkeen mahti ja toiminnan tarkoitusperät ovat ilmaisseet itsensä vaikkapa amerikkalaisessa autoteollisuudessa, jossa kaikki on useimpiin muihin aloihin ja koulutukseen nähden ollut ylisuurta: autot, palkat, eläkkeet ja muut edut. Tiedämme, mikä kohtalo odottaa amerikkalaista autoteollisuutta, ja myös suomalainen paperiteollisuus on tullut realiteettien äärelle.

Max Arhippainen:

Eri työntekijäryhmillä on tulevaisuudessakin niin paljon yhteisiä intressejä suhteessa työnantajiin (ja julkiseen valtaan), että järjestäytyminen ja yhteistoiminta tulee aina kannattamaan.

Sen sijaan ay-liike ei välttämättä tule olemaan "nykyisen kaltainen". Kun kokonaisratkaisujen aika näyttää olevan ohi, keskusjärjestöjen merkitys varmasti heikkenee ja eri alojen liittojen kasvaa – jolloin työntekijäryhmien välinen solidaarisuus myös heikkenee.

Harri Haanpää:

Ei nykyisen kaltaisella. Ei, vaikka tunnustan olevani Suomen Journalistiliiton jäsen, "vanhaa liittoa".

Paitsi niin sanotut epätyypilliset työsuhteet, myös globalisaatioksi kutsuttu kolmas maailmansota – tai toinen kylmä – on nykyisen kaltaiselle ay-liikkeelle ylivoimaiselta tuntuva haaste.

Kaari Utrio:

Ay-liike on ehdottoman välttämätön demokraattisessa maassa. Siksi sen täytyy seurata työelämän muutoksia ja sopeutua niihin ajamalla myös muun kuin hyväosaisen työväestön asemaa. Muuten joukot sulavat alta pois.

Yhä laajenevaa prekariaattityövoimaa ei puolusta kukaan. Työväen jakautuminen porvaristotyöläisiin ja köyhälistötyöläisiin on vain työnantajan edun mukaista, jos senkään.

Prekariaatti ei sitoudu työnantajaan eikä ay-liikkeeseen.

Timo Harakka:

Ei, mutta:

Nykymuotoisella ay-liikkeellä ei ole tulevaisuutta, ei myöskään nykymuotoisella työnantajaliikkeellä. Hakaniemen bunkkerit voidaan räjäyttää vain samalla, kun Eteläranta vapautetaan kokonaan virkistyskäyttöön. Koko epädemokraattinen tupo-juntta joutaa hautaan, ja sen valta siirrettäköön kansan valitsemalle eduskunnalle ja eduskunnan luottamusta nauttivalle hallitukselle.

Juntan piti alun perin tehdä vain tulosopimuksia eli tupoja, mutta palkkojen lisäksi se alkoi sopia myös veroista ja sosiaalieduista. Juntta on vahingoksi kansanvallalle – ja Suomelle.

Se edustaa savupiipputeollisuutta, jonka taloudellinen ja työllistävä merkitys on menneisyyttä. Digityön ja palvelualojen, pätkätyöläisten, opiskelijoiden, vanhusten, lasten, työttömien ja köyhien ääntä ei kuulla – suomalaisten enemmistöä.

Se puolustaa saavutettuja etuja, jotka on jo menetetty.

Systeemiä on kutsuttu "kolmikannaksi" sen takia, että Lauri Ihalaisen ja Leif Fagernäsin kalliit sopimukset tarvitsevat maksumiehen. Ja silloin tarvitaan valtiota. Veronmaksajat kustantavat työnantajien puolesta palkankorotukset, jotka annetaankin veronalennuksina. Tulevaisuuden veronmaksajat huhkivat kustantaakseen nyt sovitut ylimitoitetut eläkkeet.

SAK on suostunut suurtyöttömyyteen, kunhan ansiosidonnainen turva on korkea: teollisuus on siirtänyt satoja tuhansia työntekijöitä huokeasti valtion elätettäväksi.

Jo riittää!

Mikko Lehtonen:

Kyse ei ole siitä, että edunvalvontatehtävät olisivat jotenkin vanhentuneet. Kyse on siitä, kuinka ammatilliset järjestöt hahmottavat maailmaa, Suomea ja työelämää – siis jäsentensä etuja.

Työssäkäyvien ansiotason turvaamisen lisäksi järjestöjen esityslistalla tulisi olla nykyistä vahvemmin asioita, jotka liittyvät esimerkiksi tuotannon ympäristövaikutuksiin, globaaliin solidaarisuuteen ja työhyvinvointiin.

Minun on esimerkiksi kohtalaisen hankala ymmärtää, että oma ammattiliittoni Professoriliitto on pitänyt hyvää huolta jäsenistönsä pakkatason turvaamisesta yliopistojen palkkausjärjestelmää uusittaessa, mutta kiinnittänyt vain minimaalisesti huomiota säännöllisten tutkimusvapaiden ajamiseen, mikä kuitenkin on avainasemassa työssä jaksamisen ja yliopistojen tutkimustyön uusiutumisen kannalta.

A.W. Yrjänä:

Ammattiyhdistysliike on mielikuvatasolla ajautunut hyvin toimeentulevien keski-ikäisten elintasonkohotusautomaatiksi, joka ei piittaa resurssien rajallisuudesta tai maailmantaloudesta, vaan huutaa aina lisää, oli jaettavaa tai ei.

Raskaan teollisuuden kadotessa maasta vahvimpien liittojen painopiste tulee siirtymään palveluiden ja terveydenhuollon alueelle.

Johanna Korhonen:

On vain ajan kysymys, milloin ay-liikkeen jäsenet – etenkin ne lyhytaikaisissa työsuhteissa, keikoilla tai muka-yrittäjinä toimivat – havahtuvat kysymään, onko keisarilla vaatteita ensinkään.

Silloin rytisee – mutta kriisin jäljiltä tuloksena on toivottavasti entistä ehompi ay-liike, joka kykenee muuntumaan jäsentensä työelämää palvelevaksi toimijaksi.

Martti Koskenniemi:

Mutta kysymyksen ydin on siinä, mitä tarkoitetaan "nykyisen kaltaisella".

Ammatillinen järjestäytyminen on tärkeää, samoin kyky joukkovoiman käyttöön. Tämän tulisi tapahtua kansainvälisellä tasolla, ylikansallisia, ei paikallisia etuja ajamalla.

Tavoitteena tulisi olla työväestön hyvinvoinnin ja olosuhteiden kokonaisuuden – ei vain palkkaetujen – huomioiminen. Ja "työväestö" -käsitteeseen pitäisi sisällyttää myös syrjässä oleva ja esimerkiksi muun kansalaisuuden omaava, mutta heikosti toimeentuleva väestö.

"Solidaarisuuden" ja "hyväksikäytön" termit ovat yhtä ajankohtaisia kuin ennen, mutta niiden muodot muuttuvat.

Silja Rantanen:

Millään politiikan tai kulttuurin instituutiolla ei ole tulevaisuutta nykyisen kaltaisena. Ammattiyhdistysliikkeellä on tulevaisuutta, koska palkkatyöläiset tulevat pakon edessä keksimään uusia keinoja sen funktion täyttämiseksi. Työnantajat eivät tule vapaaehtoisesti pitämään huolta työehtojen kohtuullisuudesta eivätkä oikeistolaiset hallituksetkaan tule sitä tekemään.

Oikeistolaisen suhdanteen vaikutuksesta työnantajien katsotaan edustavan tervettä järkeä, vaikka he edustavat työmarkkinaneuvotteluissa vain itseään ja omia etujaan, kuten työntekijätkin. Jos työmarkkinaneuvotteluja ei olisi, olisimme työnantajien talouden kautta tapahtuvan yksipuolisen edunvalvonnan armoilla.

Työelämän nykytilanteelta puuttuu helppotajuinen kokonaisteoria. Palkkatyöläiset eivät kykene epätyypillisten työsuhteidensa läpi näkemään työelämän kokonaisrakennetta. Siksi he tulkitsevat pääoman ja palkkatyön vastakkaisuudenkin muuttuneen jollain oudon radikaalilla tavalla. Niinhän ei ole käynyt.

Alan uusi retoriikka on työnantajapuolen luomaa. Työsuhteen epätyypillisyys ja jousto ovat myönteisiä ilmauksia kielteisille asioille. Epätyypillisyys kuulostaa siltä kuin työläisen viimeinen oljenkorsi olisi individualistin ylpeys.

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Ympäröivän yhteiskunnan muuttuessa myös työelämään vaikuttavien toimijoiden on muututtava. Petteri Kilpinen viittaa johtamistaitoa koskevassa kirjassaan luonnontieteistä lainattuun käsitteeseen: "kun ympäristön muutosvauhti ylittää muutosvauhdin organismin sisällä, organismin elinolot ehtyvät".

Ellei ay-liike muutu muuttuvan ympäristön myötä, on mahdollista, että sen elinolot ehtyvät.

Atro Kahiluoto:

Ay-liikkeen on uudistuttava, jos se haluaa, että myös nuoret lähtevät mukaan sen toimintaan ja jos se haluaa olla tulevaisuudessakin merkittävä yhteiskunnallinen voima.

Ensinnäkin ay-liikkeen pitää kehittyä aidoksi solidaarisuusjärjestöksi nykyisen kapean oman edun tavoittelun sijasta. Ay-liikkeen pitää asettaa toimintansa keskiöön työttömät ja ne, joiden palkka ja työolot ovat heikoimmat.

Nuoret liittyvät ammattiyhdistykseen, jotta he saisivat apua työelämän ongelmiin ja solidaarista tukea hädän hetkellä; eivät siksi, että saisivat ennestäänkin hyvän palkan päälle vielä pari prosenttia lisää. Nuorilla on aitoa idealismia ja halua tukea heikompia, ay-liike voisi olla heille väline solidaariseen yhteiskunnalliseen toimintaan. Nykyisellään ay-liike sen sijaan estää esim. palkkaerojen kaventamisen.

Toiseksi ay-liikkeen tulisi panostaa yhteisöllisyyteen: pätkä- ja vuokratyöläisyyden yksi suurimmista ongelmista on työyhteisön katoaminen. Ay-liike voisi tarjota korvaavan rakenteen, jossa ihmiset voisivat kohdata oman ammattikuntansa edustajia ja kollegoita, ja ay-liike voisi tarjota ammatillista yhteyttä ja huolenpitoa samaan tapaan kuin keskiajan killat niitä tarjosivat yksinäistä työtä tekeville käsityöläisille.

Kolmanneksi ay-liikkeen on pyrittävä eroon sidoksistaan puoluepolitiikkaan ja pyrittävä siihen, että ammattiyhdistysliike ja puolueet toimivat, ajattelevat ja vaikuttavat itsenäisesti ja toisistaan riippumatta. Puoluepolitiikan ja ammattiyhdistysliikkeen epäpyhä liitto halvauttaa molempia.

Mirkka Lappalainen:

Paperiteollisuuden palkankorotusväännöt tuskin herättävät nuorissa pätkätyöläisissä solidaarisuuden tunnetta.

Markku Ruotsila:

Nykymuotoisella ay-liikkeellä ei ole tulevaisuutta, sillä siitä on muodostunut jäykkä, vanhoihin asenteisiin ja katoamassa oleviin yhteiskuntarakenteisiin itsepintaisesti tarraava byrokraattinen toimitsija, joka estää suomalaista yhteiskuntaa sopeutumasta ympäröivän todellisuuden muutoksiin. Se elää menneessä maailmassa, jota ei enää ole olemassa.

Ay-liike on myös syvästi epädemokraattinen toimitsija uskotellessaan, että se edustaa suomalaisten todellisia etuja ja haluja, vaikka sen johtajat eivät koskaan ole suomalaisilta kysyneet, mitä nämä oikeasti haluavat. Sitä ohjaa ideologinen olettama siitä, mitä suomalaisten tulisi haluta, jos olisivat yhtä viisaita, so. yhtä materialistisia, itsekkäitä ja vain pienen ryhmän välitöntä yksittäistä etua hapuilevia, kuin sen johtoeliitti.

Mitä nopeammin ay-liike näivettyy pois, sitä paremmin voi suomalainen demokratia, talous ja jokainen omaa vapauttaan ja päätäntävaltaansa arvostava yksilö.

Iivi Anna Masso:

Liike, jonka rooli on muuttunut heikommissa asemassa olevien puolustajasta tietyn ryhmän saavutettujen etuoikeuksien puolustajaksi, on aikansa elänyt. Nykyisellä ay-liikkeellä ei ole mitään tarjottavaa nyt heikoimmissa asemassa oleville, pätkä- ja silpputyöläisille.

Elina Hirvonen:

Ay-liikettä tarvitaan jatkossakin sekä kotimaisena että globaalina liikkeenä. Mutta sen täytyy pystyä uudistumaan työelämässä tapahtuneen murroksen mukana, ja huomioimaan myös epätyypillisissä työsuhteissa sekä tahtomattaan että vapaaehtoisesti olevien ihmisten tarpeet.

Muuten aikanaan hieno liike jähmettyy menneen yhteiskunnan surulliseksi dinosaurukseksi, jonka yhteiskunnallinen merkitys hiljalleen kuivuu, ja jolla ei ole mitään annettavaa ihmisille, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Seppo Zetterberg:

Jos ei muutu ajan mukana ja tunnista realiteetteja, on loppu häämöttämässä.

Matti Wiberg:

Nykyinen ay-liike ei hoida tehtäviään.

Niin kauan kuin on työntekijöitä ja työnantajia, työn ja pääoman ristiriita säilyy. Muun luulottelu on haihattelua.

Markkinatalous on alituisessa muutoksessa. Se heijastuu myös edunvalvonnan organisoitumiseen.

Menestyäkseen ay-liikkeen pitää päivittää itsensä. Ay-liikettä tarvitaan aina jossakin muodossa, edes vastapainoksi. Toiset liitot menestyvät ja toiset näivettyvät.

Lääkäriliitto on aggressiivinen ja edunvalvonnassaan häpeämätön, väkevä liitto. Joku Professoriliitto puolestaan on pelkkä nysvärikerho vailla edunvalvontatahtoa saati kykyä.

Ay-liike on heikoissa kantimissa ja työnantajasanelu on työpaikkojen arkipäivää.

Järjestäytymisaste on Ranskassa alle 20 prosenttia, mutta siellä ay-liike lamauttaa maan militanteilla aktioillaan tuon tuostakin. Kuka sellaista haluaa?

Meillä maltillinen ay-liike on asiallisella toiminnallaan tuottanut kestävää yhteiskuntarauhaa, hyvin halvalla. Kansakunnan etu on, että meillä on ponteva ay-liike, joka estää työläisten kyykyttämisen. Näin ennaltaehkäistään sosiaalisia levottomuuksia. Ne vasta kalliiksi tulevat.

Nyt voimansa tunnossa pullistelevien työnantajapiirien kannattaa laskea myös sille hinta, mitä työtaistelut todella maksaisivat. Ei työrauha ikuista ole.

Vaikka meillä ei ole nähty pomojensieppauksia ja yritysjohtajien kotien häirintää, niin säpinämaakareita löytyy kyllä herkästi meiltäkin. Paljonko esimerkiksi Björn Wahlroos, yksi etevimmistä kapitalisteistamme, on valmis maksamaan siitä, että hänkin voi rauhassa ja häiriöttä kävellä Baltic Jazzissa Taalintehtaalla? Mahtaako ymmärtää rauhansa todellista arvoa?

Kaarina Kaikkonen:

Vaikka nykyisen kaltainen ammattiyhdistysliike on tähän saakka saanut hyvää aikaan rakentaessaan suomalaista yhteiskuntaa, jossa ei ole hyvin suuria tulo-eroja, taitaa se nyt kuitenkin olla suuren muutoksen edessä. EU:n ja talouden vapaan liikkuvuuden myötä maailma on muuttunut.

Kuvitellessaan ajavansa palkansaajan etua ammattiyhdistysliike toimii Suomen etua ja myös palkansaajan etua vastaan, sillä selviytyäkseen yritykset joutuvat teettämään työnsä muualla halvemmalla ja työttömyys lisääntyy. Verovarojen vähentymisestä kärsivät ensimmäisinä juuri heikoimmassa asemassa olevat, joiden auttamiseen ei ole varaa esimerkiksi korkeiden palkkamenojen vuoksi. Solidaarisuus on unohtunut.

Joten tässä ei nyt sitten enää tiedä, kuka kenenkin lauluja laulaa. Vanhakantaisen vastakkainasettelun sijaan työntekijän ja työnantajan pitäisi yhdistää voimansa ja ymmärtää, että työn jatkuminen kotimaassa on yhteinen etu ainakin tänään. Kunnes joskus tulevaisuudessa talouden vapaasta liikkuvuudesta luovutaan ja palataan takaisin valtioiden itsenäisyyteen. Tai päinvastoin, EU vahvistuu suurvaltioksi ja Suomi periferisoituu köyhäksi takamaaksi niin kuin ennen kuuluessaan Ruotsiin.

Samaan tapaan historian saatossa ovat kaikkien suurvaltioiden syrjäseudut kurjistuneet, niistä haetaan itsekkäästi vain raaka-aineet ja työvoima suurten metropolien kukoistuksen kohottamiseen. Ilman väkivaltaa ei suurvallasta hevin itsenäistytä, ellei valtio Neuvostoliiton tapaan lahoa itsekseen.

Lotta Wennäkoski:

Näkisin ongelman ytimessä erityisesti kysymyksen sosiaaliturvasta, joka on tähän asti kytkeytynyt työsuhteeseen. Työelämän pirstaloiduttua moinen malli ei tule toimimaan – eikä se toimi enää nytkään.

Mikäli nykyisen kaltainen "demokraattinen hyvinvointivaltio" aikoo säilyä, on sosiaaliturva ratkaistava ilman työsuhdekytkyä. Tällöin ay-liike menettää (ainakin terävimmän) merkityksensä.

Nanna Susi:

Ay-liikkeellä on hieno historia ja hienot saavutukset, mutta nykyisellään sillä ei ole tulevaisuutta. Pitäytyessään puolustamassa jäsenistönsä – pienenevän ja vanhenevan ja suhteellisen hyväpalkatun perinteisen teollisuustyöväestön etuja – se vieraannuttaa nuorison ja nuoret aikuiset toiminnastaan.

Mitä annettavaa suomalaisella ay- liikkeellä on ihmisille, jotka ovat kasvaneet epätyypillisiin työsuhteisiin - osa pakon sanelemina, osa täysin vapaasta tahdostaan?

Sivumennen sanoen sama kohtalohan on koskenut jo osittain SDP:tä.

Lisäksi ay-liikkeen nykyinen etujen valvonta ei ainoastaan vieraannuta osaa nuorempaa väestöä sen toiminnasta vaan myös näyttää ainakin toistaiseksi myös jarruttavan sosiaaliturvan kehittämistä vastaamaan nyky-yhteiskunnan tarpeita.

Raoul Grünstein:

Ammattiyhdistysliike on osa sitä korporaatioiden valtakuntaa, joka jähmettää työelämää. Ammattiyhdistysliike ei ole osoittanut talouden kehittymisen ymmärrystä saati kykyä innovatiivisiin aloitteisiin.

Työelämä on pirstaloitunut monin tavoin ja muuttunut yhä aineettomammaksi. Luovan talouden kasvualueilla yhä harvemmin työntekijöistä voi puhua entisin teollisin termein. Hiipuvien teollisien toimialojen avainryhmät käyttävät turhan isoa valtaa ajaessaan toimialoja alas etujensa maksimoinnissa. Työntekijöiden joukkovoimalla on merkitystä, mutta edustustehtävän kilpailuttaminen voisi tuoda parempiakin vaihtoehtoja.

Vaula Norrena:

Nykyinen ammattiyhdistysliike on unohtanut työttömät, naiset ja pätkätyöläiset. Kun valtaosa työntekijöistä kuuluu johonkin näistä kolmesta "vähemmistöstä", on selvää, ettei heitä kiinnosta maksaa jäsenmaksua ammattijärjestölle, joka ei edes yritä pitää heidän puoliaan.

Työntekijöiden joukkovoimaa tarvitaan kuitenkin jatkossakin. Kuinka villiksi työelämä menisikään, jos työntekijäpuolella ei olisi mitään isompaa yksikköä toppuuttelemassa työnantajien loputtomia jousto- ja palkanalennusvaatimuksia.

Ay-liikkeen pitäisi nyt vain palata juurilleen, ottaa solidaarisuus käteen ja lähteä parantamaan pätkätyöläisten, naisten ja työttömien asemaa.

Minna Lindgren:

Vastakkainasettelu riistäjiin ja orjiin on aikansa elänyttä. Suomalaisten olisi vähitellen opittava kiikkumaan samassa veneessä, niin hyviä kuin huonoina aikoina.

Veera Luoma-aho:

Ammattiyhdistysliike on tärkeä tulevaisuudessakin, sillä en usko hetkeäkään yksilön mahdollisuuksiin puolustaa yksin oikeuksiaan työelämässä. Menestyjät pystyvät ehkä neuvottelemaan itselleen hyvän palkan, joustavat työajat ja kivan työilmapiirin, mutta silti suurin osa työntekijöistä tarvitsee tulevaisuudessakin järjestäytymistä ja keskitettyä edunvalvontaa.

Ostammehan me reilun kaupan banaanejakin muun muassa siksi, että niiden viljelijöillä on takuulla oikeus järjestäytyä.

Toinen juttu on, että ay-liikkeen on muututtava. Tällä hetkellä ay-liikkeellä on kaksi perustavanlaatuista ongelmaa: kykenemättömyys tunnistaa työn muutosta ja haluttomuus parantaa perusturvaa. Ay-liikkeessä halutaan ansioturvan ja perusturvan välisen eron pysyvän suurena.

Esimerkiksi sosiaalitupossa työmarkkinajärjestöt sopivat, että perusturvaa saa nostaa vain, jos samalla nostetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Suomeksi sanottuna: perusturvan nostamisesta tehtiin mahdottoman kallista eli mahdotonta. Globalisaation ajan paradokseja on, että ay-liike löytää itsensä yhä useammin EK:n kainalosta.

Jos ammattiyhdistys ei kykene muuttumaan suhteessa näihin kahteen asiaan, se ei kykene olemaan uskottava eikä hyödyllinen pätkätyösukupolven eikä työelämässä kaikkein heikoimmalla olevien silmissä.

Markku Valkonen:

Monet nykyiset ja tulevat etutaistelut käydään rintamilla, jotka eivät oikein istu perinteiseen ammattiliittomalliin. Yksi esimerkki on tekijänoikeuksien määrittely. Toinen on kiinteiden työurien ja pysyvien työpaikkojen pirstoutuminen. Jos alituisesta joustosta ja muutoksesta tulee sääntö, jäsenkriteerit menettävät merkityksensä.

Alexis Kouros:

Säilyäkseen hengissä ammattiliittojen tulee kehittyä joustavimmiksi ja reagoida muutoksiin nopeammin. Nykyisessä muodossaan ammattiliitot usein sahaavat oksaa, jossa istuvat, ja vahingoittavat siten ensisijaisesti jäseniään ja toiseksi yhteiskuntaa. Työntekijän ja työnantajan vastakkainasettelu on molemmille haitallista ja epätoimiva malli, eikä nykymaailmassa voi enää lakkojen avulla pakottaa työehtoja. Myös yleissitovat työehtosopimukset ovat menneisyyden fossiileja, jotka varmasti häviävät nykyisessä globaalimaailmassa. Tulevaisuuden ammattiliitto voisi olla "työvoimanvuokrausliitto", joka itse huolehtii jäsenistään kokonaan, solmii niiden kanssa työsuhteita, ja myy tai vuokraa niiden työvoimaa joustavasti työnantajille.

Pirjo Hiidenmaa:

Kyllä työntekijöiden järjestäytymisellä on edelleen merkitystä. Mutta ei ay-liikkeellä kuulu olla niin vankkoja poliittisia kytköksiä kuin tähän asti.

Ay-liikkeet keskittyvät omiin tyypillisiin jäseniinsä, joten yhä useammat epätyypilliset jäävät ulkopuolelle. Tarvitaan uudenlaisia yhteistyömuotoja.

EN OTA KANTAA

Maija Vilkkumaa:

Ulkopuolisen näkökulmasta ay-liikkeen toiminta tuntuu jähmeältä ja vanhanaikaiselta – tuntuu, että työntekijät eivät enää halua samoja asioita kuin ennen, niitä asioita mitä ay-liike ajaa.

Liikkeen historiallinen merkitys on kuitenkin kiistaton, ja työläisten täytyy toki pitää puolensa jatkossakin. Missä muodossa se tapahtuu, sitä en tiedä.

Olli Jalonen:

Ammattiyhdistykset eivät voi olla suljettuja etuoikeutettujen klubeja. Jos niiden johto ja rivijäsenet unohtavat, että solidaarisuus tarkoittaa vastuunkantamista niin omista kuin varsinkin huono-osaisemmista, ei ay-liikkeelle voi povata kaunista tulevaisuutta.

Koska nähdään sellainen ihme, että ay-liike nostaa yleislakon lipun liehumaan pätkä- ja silpputyöläisten köyhyyden ja kyykyttämisen lopettamiseksi?

Antti Nylén:

Tässäpä aihe, josta en ymmärrä mitään.

Soila Lehtonen:

En usko, että ammattiyhdistysliikettä ei tarvittaisi. Takana on universaali, valtava yhteiskunnan kehittämistyö. Ja jotenkin sitä haluaisi naiivisti uskoa yhä suomalaisenkin ay-liikkeen puhaltavan yhteiseen hiileen, jossa kytee palkkatyöläisten keskinäinen solidaarisuus, yhteiskunnan terveen kehittämisen ja vähäosaisten puolustus.

Mutta miksihän onkin syntynyt toistuvia mielikuvia siitä, että esimerkiksi SAK:n traditionaalisesti miesvaltainen johto vahtii tiukimmin parhaimmassa asemassa olevien jäsenten rahallisia etuja, ay-liikkeessä puoluepolitikoidaan politikoinnin vuoksi, takerrutaan vanhoihin kaavoihin. Ay-liike tasa-arvokamppaili edistyksen eturintamassa liukuhihnateollisuuden valtakaudella. Kun nykyisin ei voi ilman camp-asennetta vappunakaan laulaa

"Työn orjat, sorron yöstä nouskaa....", on osaksi linnoittauduttu vanhoihin asemiin. Kun rakenteet muuttuvat, strategioiden pitää muuttua kautta linjan.

"Saavutettu etukaan" ei valitettavasti nykyään ole ihan niin itsestään selvä hyvyys kuin mitä ay-liike haluaa uskoa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi