HS-raadin vastaukset kysymykseen: Hyödyttääkö Suomen rikkaimpien vaurastuminen kaikkia suomalaisia?

Marraskuun alussa julkaistiin jälleen edellisen vuoden verotiedot. Niistä raportoidessaan lehdistö keskittyy yleensä rikkaimpien ja julkisuudessa näkyvien henkilöiden verotietoihin.

Verotilastoista näkyy, että vuonna 2009 etenkin kaikkein eniten ansainneiden suomalaisten tulot – sekä pääoma- että ansiotulot – olivat selvästi alempia kuin vuonna 2008. Esimerkiksi yli miljoonan euron pääomatuloihin ylsi nyt 208 suomalaista, kun vastaava luku oli edellisenä vuonna 405. Tuhannen eniten ansiotuloja saaneiden palkat, palkkiot, optiot ja bonukset olivat 17 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin: tässä joukossa ansiotulot olivat nyt keskimäärin 472 000 euroa.

Merkittävä syy rikkaimpien tulotason laskuun oli finanssikriisi, jonka seuraukset tulivat selvimmin näkyviin vuoden 2009 tuloissa. Vaikka taantuma on hillinnyt tuloerojen kasvua, tuloerojen odotetaan kasvavan taas suuremmiksi talouden näkymien parannuttua.

Rikkaimpien ansiot ovat parin viime vuosikymmenen aikana kasvaneet prosentuaalisestikin mitattuna selvästi nopeammin. Vuosina 1990–2007 kansalaisten reaalitulot kasvoivat keskimäärin 12,6 prosentin vuosivauhdilla, kun kaikkien veronmaksajien vastaavat tulot kasvoivat keskimäärin 2,3 prosenttia ja köyhimmän kymmenyksen 0,7 prosenttia vuodessa.

Aiemmin verraten tasaisesta tulonjaostaan tunnetussa Suomessa tuloerot ovat kasvaneet etenkin 2000-luvulla nopeammin kuin missään muussa OECD-maassa, mutta kansainvälisessä vertailussa Suomen tuloerot ovat yhä keskimääräistä pienemmät. Tuoreimmassa, vuodelta 2008 peräisin olevassa vertailuaineistossa Suomi on tulonjaoltaan Euroopan yhdeksänneksi tasaisin maa.

Suomessa tuloeroja ovat kasvattaneet muun muassa pääomatulojen verokohteluun tehdyt lievennykset, talouden pitkään jatkuneet nousukaudet sekä tulonsiirtojen ja sosiaaliavustusten reaaliarvon laskeminen.

Tuloeroihin ja rikkaiden varallisuuteen suhtaudutaan suomalaisessa keskustelussa kaksijakoisesti. Yhtäältä muistutetaan siitä, että rikkaat maksavat suurista tuloistaan myös paljon veroja ja ylläpitävät niillä muun muassa julkisia palveluja. Vaikka verotulot tulisivat ansiotuloja kevyemmin verotetuista pääomatuloista, suurista tuloista pienempikin osuus tuo julkiselle sektorille huomattavan verokertymän. Tulojen ja tuloerojen kasvun katsotaan myös kertovan yleisestä vaurastumisesta, joka säteilee tai tihkuu koko yhteiskuntaan. Rikastumisen mahdollisuuden katsotaan kannustavan työntekoon ja yrittämiseen.

Toiset taas pitävät rikkaimpien muuta väestöä selvästi nopeampaa rikastumista yhteiskunnallisena ongelmana, joka vie kasvavaan eriarvoisuuteen, tuloerojen hallitsemattomaan kasvuun ja etenkin pienituloisten köyhtymiseen ja kurjistumiseen. Tämän näkemyksen mukaan tuloerojen kasvu ja vakiintuminen johtaa entistä useammin hyväosaisuuden ja huono-osaisuuden periytymiseen sekä sosiaaliturvan ja tulonsiirtomekanismien asteittaiseen rapautumiseen.

Viikon kysymys:

Hyödyttääkö Suomen rikkaimpien vaurastuminen kaikkia suomalaisia?

KYLLÄ

Juha Sihvola:

Kyllä, periaatteessa ja ehdollisesti, jos rikastuminen kohdistuisi yhteiskuntavastuun kantajille eikä pokerimiljonääreille ja rosvoparoneille.

Rikkaita tarvitaan täsmälleen sikäli kuin he käyttävät resurssejaan yhteiseksi hyväksi investoimalla, yrittämällä ja työllistämällä tai vaikkapa rahoittamalla tiedettä, taidetta ja hyväntekeväisyyttä.

Rikkaiden käyttäytymiseen voidaan ja siihen pitää vaikuttaa poliittisesti. Siksi verotuksen ja tulonsiirtojen kautta on huolehdittava, että kannustamisen ja heikompien auttamisen välillä löydetään oikea tasapaino. Politiikassa on taisteltava ennen kaikkea heikkojen ja syrjäytyneiden puolesta, ylimielisyyttä, aggressiota ja periytyvää huono-osaisuutta vastaan.

Rikkaat erityisesti tarvitsevat moraalia ja yhteiskuntavastuuta. Siksi mikä tahansa tuloerojen kasvu ei ole hyvä asia. Epäilen, että harmaalla rahalla äkkirikastuneiden lisääntyminen hyödyttää yhteiskuntaa ihan yhtä paljon kuin huumekeisarit ja muu järjestynyt rikollisuus.

Aki-Mauri Huhtinen:

Kyllä, jos viranomaiset pitävät huolen, että kaikki omaisuus ja tulot ovat läpinäkyviä ja ovat mukana eri verotusmallien tarkastelussa.

"Piilorikkaat" eli laillisesti verotuksen ulkopuolella olevat henkilöt eivät koidu muiden kansalaisten hyväksi.

Janne Saarikivi:

Anteeksi vain. Olen ilmeisesti syntynyt körttiläistaustaiseen pohjalaiskotiin vuonna 1883, kun en ymmärrä tätä nykyaikaa.

Mielestäni rahasta puhuminen on tahditonta. Rikkaus ja köyhyys täytyy kantaa yhtälailla arvokkaasti kohtaloon tyytyen, lisää himoamatta ja saavutetusta ylpistymättä. Omien tulojen tulisi ihmisen elämässä olla korkeintaan neljänneksi tai viidenneksi tärkein asia.

Haluaisinkin raadin kysymyksen sijaan kysyä, paljonko tulojen ja tuloerojen vatvominen hyödyttää suomalaisia? Rikkaiden kansalaisten tulojen esittely ruokkii ahneutta ja kateutta, joita minä ja eräät muut menneisyyteen jämähtäneet pidämme negatiivisina tunteina. Median elämöinti ihmisten tuloilla edistää tulonjaon tasa-arvon toteutumista ihan yhtä paljon kuin profeetta Muhammedin pedofilialla elämöiminen edistää sananvapautta.

Tietenkin on selvä, että rikkaiden yksityishenkilöiden maksamat verot koituvat kaikkien yhteiseksi hyödyksi. Ja tokihan me kaikki haluamme maksaa veroja, sillä haluamme kantaa huolta heikoimmista astioista.

Emmehän ala kukaan äykyttämään kuten Björn Wahlroos siitä, että jossain on alemmat verot, emmekä tietenkään missään nimessä suunnittele muuttavamme esimerkiksi Monacoon asumaan kuten Kimi Räikkönen, jos meillä on paljon rahaa. Ei toki, sillä meillähän on kaikilla korkea moraali ja arvot kohdallaan ja tunnemme kaikki tätä selkeää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kotomaamme kaikkien erilaisten ihmisten kanssa kun nimittäin ymmärrämme olevamme samassa veneessä.

Eikö niin, sehän nyt tuli selväksi jo rippikoulussa.

Lopuksi totean täältä ahdasmielisestä ja uskonnollissävyisestä menneisyydestä käsin vielä senkin, että mielestäni verotiedot voisivat olla ankaran salaisia kuten muissakin maissa ja yksityishenkilöiden tuloista kahkoamisen tulisi julkisuudessa olla paheksuttua. Moukat voisivat tietenkin edelleen halutessaan kuiskutella skruuvi-illatsuissaan.

Jukka Mallinen:

Kun tietäisi – ainakin toivon niin.

Tasajako ainakaan ei toimi, kuten Pohjois-Korean, Kuuban, entisen Neuvostoliiton tai Albanian kokemus osoittaa.

Jos jotkut saavat yhteisestä kakusta entistä suuremman osan, se ei kai haittaa, jos muidenkin talotaso ja elämänlaatu on kohtuullinen ja kasvaa kohtuullista vauhtia. Tärkeintä on että kakku kasvaa ja osattomista pidetään huolta. On löydettävä tasapaino vaurastumisen halun ja hyvinvointivaltion välillä.

Liian ankarasti tasaava verotus hidastaa yhteisen kakun kasvua, kuten ennen Suomessakin, jossa 1980-luvulle saakka firmojen ja kotitalouksien päätöksiä ohjaili paljolti verojen minimoiminen.

Tommi Uschanov julistaa kirjassaan "Suuri kaalihuijaus" kliseeksi väitteen, että rikkaitten rikastuminen auttaa köyhiäkin rikastumaan. Hän silppuaa tämän väitteen hyvin, mutta vastakkainen mielipide – että rikkaus ei valu rikkailta koko yhteiskuntaan – on murjottu samoilla tilastoilla aivan yhtä taitavasti.

Tämän väitteensä kanssa ristiriitaisesti Uschanov sanoo, että yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi on älyttävä suunnata oikein ihmisissä oleva ahneus ja raadollisuus. Eli tuloeroja ja niiden kasvua on käytettävä hyvinvointivaltion hyväksi.

Jari Sarasvuo:

Tulonsaajista ylin prosentti maksaa enemmän veroja kuin tulonsaajien alempi puolisko yhteensä (http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_tulot.html).

Ylin 1,1 prosenttia maksaa 12,6 prosenttia veroista siinä missä alin 49,6 prosenttia maksaa 11,8 prosenttia veroista. Veronmaksun lisäksi synnytämme työtä ja toimeliaisuutta omilla touhuillamme.

Ja hyvä että maksamme. Saisimme maksaa enemmänkin. Mutta se edellyttäisi nykyistä enemmän ahkeruutta, riskinottoa ja osaamista.

Rikkaitakin enemmän Suomi tarvitsee vaurastuvaa ja asiansa hoitavaa keskiluokkaa. Jos keskiluokka ja rikkaat onnistuisivat vielä enemmän, asiat olisivat paremmin ja meillä olisi välineitä toteuttaa oikeudenmukaisuutta nykyistä paremmin.

Kun katsoo raadin kokonaistuomiota (tämä on kaverit vielä arvaus, mutta lyön kanssanne lounaan vetoa, että raadin konsensus antaa vastaukseksi "ei".), todistuu jälleen kerran se, etteivät tosiasiat ja toiveet asu samassa aivolohkossa. Olen ilomielin väärässä raadin yhteiskuntaopin tasosta.

Kari Enqvist:

Kun rikastumiseen liitetään järkevä tulonjakopolitiikka, hyöty tihkuu, tosin laimentuneena, viime kädessä kaikille.

Tuloerojen valtaisa kasvu ei liene yhteiskunnan koheesion kannalta toivottavaa, vaikka absoluuttinen köyhyys vähenisikin.

En kuitenkaan usko, että Suomesta tulee Onnela vain sillä, että diktaatilla määrätään kaikille täsmälleen samat tulot.

Paula Tuovinen:

Jos tästä talouden dynamiikasta osa siirtyisi kaikkein köyhimmillekin samalla kannustavuuden logiikalla kuin rikkaillekin – eli kansalaispalkka ja sen päälle saisi ansaita pikkukeikoilla vähän tai enemmänkin kenenkään kyyläämättä.

Nykyinen köyhien "kannustamisen" logiikka on se, että yhteiskunta rankaisee pienestäkin aktiivisuudesta ja pakottaa ihmiset loukkuihin, joista ei pääse kipuamaan askel kerrallaan.

Erityisen raivostuttavaa on nykyinen nuorten muka kannustaminen "työharjoittelussa" mutta käytännössä orjina – eli työmarkkinatuella. Logiikka on se, että makoilet sitten kotona tai teet työharjoittelua, tilille kolahtaa sama summa rahaa. En sano, etteikö tuloeroja saisi olla, mutta kannustavuuden tulee olla samanlainen myös köyhille – porkkana eikä piiska.

Pauli Aalto-Setälä:

Suomeen veronsa maksavat ja Suomessa muita työllistävät ovat hyödyksi heillekin, joiden tuloja ja menoja ei lehtien palstoilla seurata.

Se, että näin vauraassa maassa joka kuudes voidaan luokitella köyhäksi tai syrjäytymisvaarassa olevaksi on kansallinen häpeä, ei verotusvirhe.

Markku Ruotsila:

Ylijäämänsä sijoittava kapitalisti on yhteiskuntamme merkittävin palveluammatin harjoittaja. Hän näkee ympärillään olevien ihmisten tarpeet ja sijoittaa tuotantolaitoksiin, joiden uskoo parhaiten tuottavan näitä tarpeita tyydyttäviä hyödykkeitä.

Henkilökohtaisen voiton maksimointi voi olla hänen yllykkeensä, mutta jos kapitalisti kunnolla asiansa hoitaa, loppujen lopuksi hän tyydyttää lähimmäistensä tarpeet. Tämä jos mikä on lähimmäisten palvelemista, ja on oikeus ja kohtuus, että sitä harjoittavat rikastuvat. Ilman heitä kaikki muutkin elävät onnettomampaa elämää.

Toisin sanoen: markkinatalous toimii kyllä, jos sen annetaan olla oikeasti vapaata.

Saila-Mari Kohtala:

Kysymyksenasettelu on nyt kyllä vähän niin ja näin. Tietenkään en haluaisi tukea puusilmäisesti vain yksipuolista tuloerojen kasvua.

Mutta uskon ehdottomasti yrittäjyyteen. Uskon myös siihen, että on todellakin OK motivoitua rahallisesta menestyksestä. Rahasta voi ja saa jopa nauttia. Useimmat menestyjät myös jakavat menestystään työllistäen, riskirahoitusten kautta tai tekemällä hyväntekeväisyyttä.

Yrittämisen kannustaminen ja rahallisen motivaation hyväksyminen tarkoittaa toki usein myös sitä, että silloin se hyvin pieni osa, toisin sanoen "Suomen rikkaimmat" vaurastuvat jatkossakin. Mutta toivon mukaan myös moni muu.

Osmo Rauhala:

Ei kai kenenkään vaurastuminen voi auttaa kaikkia, mutta kokonaisuutena rikkaat hyödyttävät muita enemmän kuin köyhät. He pystyvät maksamaan veroja, harrastamaan hyväntekeväisyyttä, rahoittamaan yritystoimintaa ja jakamaan varallisuuttaan kulutuksen kautta yhteisöön.

Sivistysyhteiskunnassa olennaisinta on köyhyyden aiheuttamien ongelmien poistaminen. Kun heikommassa asemassa elävien elämän laatu paranee absoluuttisilla mittareilla arvioituna, ei pitäisi olla ongelma, vaikka osa väestöstä myös vaurastuu.

Rikkautta on arvioitu bruttotuloilla ja omaisuudella. Yhtälö muuttuu kun terveys, kiireettömyys, hiljaisuus sekä puhdas ravinto, vesi ja ympäristö määrittävät elämän laatua muillakin kuin suoraan rahassa mitattavilla arvoilla.

Jaakko Aspara:

Periaatteessa rikkaiden vaurastuminen kyllä hyödyttää muitakin suomalaisia, erityisesti heidän maksamiensa verojen takia.

Itse asiassa verot ovat usein vieläpä tulonsiirtoa ulkomailta suomalaiseen yhteiskuntaan – esimerkiksi silloin kun pääosin ulkomaalaisomistuksessa olevat pörssiyritykset tai vientiyritykset rikastuttavat suomalaisia johtajiaan tai suomalaisia alihankkijayritysten yrittäjiä.

Mutta vaikka rikkaiden vaurastuminen periaatteessa hyödyttää muitakin muun muassa juuri verokertymän takia, soisin, että suomalaiset rikkaat myös kuluttaisivat rahojaan paljon nykyistä enemmän – erityisesti tietenkin suomalaisiin palveluihin ja tuotteisiin. Kuluttamalla rahojaan rikkaat panisivat rahansa kiertämään ja takaisin kansantalouden ja yhteiskunnan palvelukseen, jolloin palveluiden kysyntä hyödyttäisi muitakin suomalaisia muun muassa bruttokansantuotteen ja työpaikkojen luonnin suhteen (sekä tietysti arvonlisäverokertymän).

Nykyisellään monet suomalaiset miljonäärit ovat pihejä kuin Roope Ankka ja hamstraavat rahojaan omiin tai lastensa sukanvarteen – ja käyvät ehkä toisinaan hieman ulkomailla kuluttamassa rahojaan, kun eivät kehtaa Suomessa kuluttaa. Tähän pitäisi saada muutos.

Hyvät rikkaat ihmiset, kuluttakaa rahojanne! Näin autatte muitakin.

Lotta Backlund:

Tietysti hyödyttää, sehän on ihan yksinkertaista matematiikkaa. Vaikka henkilö vähän kikkailisikin ja nostaisi tulonsa pääomatuloina eikä ansiotuloina, niin jopa 28 prosenttia enemmästä on enemmän kuin 28 prosenttia vähemmästä.

Pienet tuloerot säilyttävät yhteiskuntarauhan ja niin edelleen, mutta rikkaiden rikastuminen ei automaattisesti tarkoita köyhien köyhtymistä.

Tuloeroista itkeminen kuulostaa pikkusieluiselta ja kateelliselta jos se spektrin alempi pää kuitenkin on kohtuullisella tasolla eikä esimerkiksi absoluuttisesti köyhiä.

Risto Ruohonen:

Kansakunnan vaurastuessa vaurastuvat myös rikkaat. Politiikan tulee huolehtia siitä, että tasapaino säilyy. Ei liene esimerkkiä kansakunnasta, jossa köyhimmät vaurastuvat rikkaiden köyhtyessä.

Sampo Terho:

Kaikki verotettava vaurastuminen hyödyttää yhteiskuntaa. Tuloerot ovat moraalisesti täysin hyväksyttäviä silloin, kun toisen rikastuminen ei ole toiselta pois.

Kuitenkin valtion tehtävä on jatkossakin kohtuudella tasoittaa hyvä- ja vähäosaisten rasituksia ja mahdollisuuksia muun muassa progressiivisen verotuksen kautta.

Juha Kuisma:

Kyllä, mutta erinäisin ehdoin.

Ensinnäkin jos rikkaat eivät vaurastuisi, se tarkoittaisi, ettei vaurautta yleensäkään synny, vaan maa olisi köyhtymisen kierteessä.

Toisekseen talous pääomavaltaistuu jatkuvasti – ja sen pitääkin. Siksi pääomatuloja kertyy automaattisesti niille, joilla pääomaa on sijoitettuna. Ratkaisu tähän olisi tavallisten ihmisten laaja osakesäästäminen, mitä pitäisi tietoisesti suosia. Omistamisessa on nimittäin ainakin kolme lajia: pääomasijoittajan puhdas voittomotiivi eli osakesijoittaminen, perheyrittäjän sijoitus omaan yritykseensä sekä kansan osakesäästäminen.

Oli systeemi mikä tahansa, keskiluokka maksaa aina suurimman osan veroista. Niin polarisoitunutta yhteiskuntaa ei voi ollakaan, että rikkaiden ankarammalla verotuksella olisi fiskaalista merkitystä. Oikeudenmukaisuusmerkitys sillä kyllä on.

Siksi rikkaiden pitäisi nyt osallistua vähintään tilapäisesti laman ylimenon kustannusrasitukseen muita kansalaisia enemmän. Muuthan ovat osallistuneet tinkimällä menoistaan tai joutumalla työttömiksi. Elleivät rikkaat näin tee, he osoittavat, etteivät välitä hiljaisesti hyväksytystä yhteiskuntasopimuksesta. Se taas tietää poliittisia vaikeuksia.

Tuomas Enbuske:

Minusta tuloerojen kasvusta ei pitäisi olla huolissaan, vaan köyhien köyhtymisestä. Eivätkä isot tuloerot saa olla tavoite itsessään, mutta ei niitä tarvitse pelätä. Esimerkiksi palkansaajien tuloeroja voisi kasvattaa nykyisestään paljonkin.

Nykyjärjestelmä ei kannusta olemaan hyvä. Hyville pitäisi maksaa paljon parempaa palkkaa kuin huonoille.

Ihan huipputulot ja niiden kasvun syy ovat sitten toinen asia. Nehän eivät yleensä ole palkkatuloa. Mutta kun esimerkiksi 2000-luvun alussa maksettiin paheksuttuja optioita, niin niistä maksetuilla veroilla maksettiin aika paljon myös suomalaista sosiaaliturvaa.

Mutta vastauksena kysymykseen. Kyllä. Elän mieluummin maassa, jossa on paljon rikkaita veronmaksajia kuin maassa, jossa niitä ei ole.

Totta kai on myös maita, joissa rikkaimpien vaurastuminen ei vaikuta köyhien asemaan mitenkään, mutta Suomi ei mielestäni ole sellainen.

Laura Kolbe:

Kyllä hyödyntää – niin kauan kuin rikkaat rikastuessaan todellakin maksavat veronsa Suomeen, eivätkä Monacoon, Cayman-saarille tai muihin veroparatiiseihin. Yllättävää kyllä, muutamaa urheilutähteä lukuun ottamatta suomalaiset huippupalkannauttijat eivät ole joukkopaenneet verovastuutaan ulkomaille.

Rikkaat ovat vapautuneet ankean suomalaisen omavaraistalouden kahleista. He osaavat käyttää palveluita, kuluttaa ja ostaa – vauraiden varassa moni vaateputiikki ja hemmotteluyritys voi hyvin, paremman väen ravintolat kukoistavat, luksusveneosaaminen pysyy kotimaassa ja rakennusbusiness saa työtä saaristossa ja Lapissa. Antiikkiliikkeet ja huutokaupat eivät pysty vastaamaan kysyntään ja niin edelleen.

Suomen vauraimpia voi kiittää myös kulttuuriperinnön vaalimisesta; muutamat vanhat kartanot ovat nousseet kukoistukseen uusien omistajien voimalla. Kansalliset perusarvot uusiutuvat, sillä moni rikas on löytänyt itsestään pienen maanviljelijän tai karjankasvattajan. Me "tavikset" tarvitsemme rikkaita mentaaliseen hyvinvointiimme, kateuden kohteiksi ja kahvihuoneiden keskusteluaiheiksi.

Rikkailla on lisäksi uusi haaste: osoittaa yhteiskuntavastuuta tieteen, taiteen ja muun luovan työn tukijoina. Tämän yhteiskunnan kulttuurivaurauden loivat Sinebrychoffit, Antellit, Wihurit, Huhtamäet, Andersonit ja Tikanojat. Nyt kaivataan samanlaista mesenaattiuden puhdistavaa aaltoa.

Vielä pari vuosikymmentä kurjistuvaa valtiontaloutta ja meillä voi Aalto-yliopiston ohella olla "Handelhögskolan Nalle Wahlroos", "Jorma Ollilan Yliopisto", "Vesa Keskisen Ammattikoulu", "Herlinien Maatalousoppilaitos", vain muutamia tärkeimpiä mainitakseni. Tai "Pentti Kouri -museo" ja "Galleria Antti Piippo"

Seppo Zetterberg:

Eivät vauraat rikkaat ainakaan heikennä suomalaista yhteiskuntaa. Ilman heidän – väliin tosin aika vähäisiä – verojaan yhteiskunnalta jäisivät nekin rahat saamatta.

Ja virkistäväthän suurituloiset yhteiskuntaa antamalla aihetta puheenaiheisiin ja päivittelyyn.

Maria Antas:

Ahh... voisin yhtä hyvin valita ei-vaihtoehdon koska pelkään että yhteiskunnan kasvava ero hyvä- ja huono-osaisten välille synnyttää sosiaalista epävakautta, populismia ja vaikeasti hallittavaa katkeruutta.

Mutta optimisti minussa haluaa uskoa siihen, että demokraattinen selkärankamme on niin vahva että äänestämme niitä, jotka uskaltavat uskoa yhteiseen koulutukseen ja vakaaseen terveydenhuoltoon jotka ovat hyvän yhteiskunnan peruspilarit. Enhän ole turhan optimistinen, enhän?

Antti Ahlava:

Tarvitsemme kulttuurin mesenaatteja. Rikkaat ovat aina rahoittaneet kulttuurirakennusten ja muun taiteen tekemistä.

Virpi Suutari:

Kyllä, mutta pääomatulojen verotuksen tulisi ehdottomasti olla progressiivista.

Markku Jokisipilä:

Rikkaimpien suomalaisten kasvaneet tulot ovat suurimmassa osassa tapauksissa heijastumaa heidän omistamiensa ja/tai johtamiensa liikeyritysten menestyksestä. Enemmän kuin omista tuloistaan maksamiensa verojen kautta rikkaimmat suomalaiset hyödyttävät suomalaista yhteiskuntaa näiden yritysten kautta. Nämä yritykset maksavat veroja, samoin niiden palkkalistoilla olevat työntekijät.

Yritysten menestyminen puolestaan ei ole mikään nollasummapeli, jossa yhden menestyminen olisi toisilta pois, useimmiten päinvastoin yhden menestys ruokkii myös muita ja tuottaa epäsuoria positiivisia vaikutuksia laajemmin ympäröivään yhteisöön. Eli suurituloisten vaurastuminen on merkki siitä, että he ovat näitä hyötyjä jo tuottaneet.

Kaikkein suurituloisimpien veroprosenttia korottamalla ei verokertymän ongelmia ratkaista. Suurin osa valtion tuloverotuotosta tulee keskituloisilta, koska heitä on suurituloisiin verrattuna niin valtavasti enemmän. Mikäli suurituloisimpia ryhdyttäisiin todella suosimaan verotuksessa, toisin sanoen niin, että heiltä nyt tuleva verokertymä siirrettäisiinkin keski- tai pienituloisten maksettavaksi, olisi sillä haitallisia vaikutuksia yhteiskuntamoraalille. Siinä määrin progressio kuitenkin vielä toimii, ettei tätä tarvitse ihan vielä pelätä.

Katja Boxberg:

Kyllä, enimmäkseen. Poikkeuksena valtionyhtiöiden ylisuuret palkkiot tai avokätiset optiojärjestelyt.

Suomessa köyhyys johtuu työttömyydestä, mikä puolestaan johtuu toimimattomista työmarkkinoista. Eli siitä että ihmiset eivät liiku sinne, missä työ on tai siitä, että työllistämisen kynnys on liian korkea.

EI

Osmo Pekonen:

Meillä on noin 8000 asunnotonta, joista 3000 on pitkäaikaisasunnottomia. Tämä on häpeäksi kansakunnalle, rikkaimmille kansalaisille erityisesti.

Melko pienellä panostuksella asunnottomuus ilmiönä voitaisiin poistaa.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Rikkaiden vaurastuminen on pitkälti tulonsiirtoa pois köyhemmiltä. Ei se siitä miksikään muutu.

Umayya Abu-Hanna:

Samalla logiikalla Mark Zuckerbergin rikastuminen tuo demokratian koko maailmalle.

Claes Andersson:

Viime vuosikymmenien alati kasvavat tulo- ja varallisuuserot ovat johtanet köyhien määrän lisääntymiseen sekä köyhyyden syvenemiseen. Tämä kehitys halkaisee yhteiskuntamme ja johtaa, mikäli eroja ei kavenneta, pohjoismaisen hyvinvointimallin romahtamiseen.

Sitä eivät rikkaatkaan halua, koska siinä yhteiskunnassa kenelläkään ei ole hyvä elää.

Se on täynnä jännitteitä, konflikteja, sosiaalisia ongelmia, väkivaltaa ja turvapalveluja.

Nyt elämme hyvin pärjäävän enemmistön diktatuurissa. Yritykset tasata tulo- ja elintasoeroja tyssäävät kunnanvaltuustoissa, eduskunnassa ja maan hallituksessa.

Jukka Relander:

Jos rikkaat investoivat, luovat työpaikkoja ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia, se toki kohentaa taloutta ja luo uutta hyvinvointia, mutta kaikki eivät pääse siitä osallisiksi. Toimeentulotuen varassa elävästä on autuaan yhdentekevää, tienaako Ollila miljoonan vai kymmenen.

Enemmän hyödyttäisi, jos köyhät vaurastuisivat. He kantaisivat lisärahansa lähimpään Siwaan tai vaatekauppaan. Suurin osa tästä rahasta piristäisi paikallista taloutta.

Anne Moilanen:

Se, että joku ansaitsee paljon, ei ole köyhäinapua.

Verotuksen olemassaolo on kestämätön perustelu johtajien ylisuurille palkoille, etenkin, kun rikkaiden verokeplottelu pääomatuloilla on tullut maan tavaksi.

Veroäyrin täytyy kulkea koko poliittisen järjestelmän läpi, minkä jälkeen se ehkä, mahdollisesti, kanavoituu siihen, että otetaan laboratorionäyte tai voi käydä kirjastossa lukemassa lehden. Kaikki ihmiset eivät ole julkisten palveluiden piirissä, vaan osa elää täysin järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella.

Akuliina Saarikoski:

Pienen yläluokan astronomiset tulot eivät hyödytä tavallisia ihmisiä mitenkään, varsinkaan kun samaan aikaan perustoimeentulon takaavia tukia ei koroteta edes vastaamaan yleistä hintatason nousua.

Räikeästä tuloerojen kasvusta syntyvä herraviha on ymmärrettävä ja täysin looginen ilmiö. Konflikti ei laannu, ennen kuin vauraus yhteiskunnassa on jaettu tasaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sekä pääomatulon että ansiotulojen rajua verottamista, palkkakäytäntöjen vinoutumien korjaamista, ja tukien reilua nostamista.

Kari Uusikylä:

Kysykää ruokajonoissa jonottavilta ja köyhiltä eläkeläisiltä ovatko he hyötyneet ökyrikkaiden miljoonista. Onko hernesoppapurkki suurentunut, onko leipä ollut tuoreempaa?

Kiba Lumberg:

Rahalla ei ole isänmaata, ja raha menee aina rahan luo. Tavallinen keskiluokka ja matalapalkkaiset pyörittävät verorahoillaan Suomea.

Joitakin isänmaallisia rikkaita ja yritysten omistajia oletettavasti vielä on, mutta hyvin vähän. Suomessa verotusjärjestelmä on kuitenkin hyödyttänyt rikkaita.

Sivistysmaassa verotus on taannut ilmaiset koulut ja opiskelumahdollisuudet. Kaikilla on ollut mahdollisuus myös jopa kouluttautua ja edetä elämässään ja jopa tulla rikkaaksikin.

Yhteishyvän käsitettä ei ole enää, itsekkyys ja ahneus ovat numero yksi. Kuollessaan rikaskaan ei saa mitään mukaansa. Ahneus ja pohjattomuus eivät jalosta ketään, ei rikasta eikä köyhääkään.

Liialliset tuloerot ja eriarvoisuudet lisäävät väkivaltaa ja kidnappauksia, lunnasrahojen vaatimista rikkailta. Rikkaiden elinolot ja liikkumisturvallisuus kaventuvat, kun nälkäisiä ja köyhiä ihmisiä alkaa olla laumoittain.

Katja Tukiainen:

Entä haittaako Suomenköyhimpien köyhtyminen kaikkia suomalaisia?

Soila Lehtonen:

"Rikkaimpien vaurastumiseen" liittyy aina yhteiskunnallinen eriarvoistuminen, mikä ei ole hyödyksi millekään yhteiskunnalle.

Siteeraan Jukka Relanderia (US:n puheenvuoropalstalta 9.9.): "Pienten tuloerojen yhteiskunnat ovat sosiaalisesti turvallisempia. Niissä on enemmän yhteenkuuluvuutta ja vähemmän väkivaltaa. Siitä kannattaa vauraampienkin maksaa." Allekirjoitan.

Olennaisesti talousjärjestelmäämme nyt liittyvän "rikastumisen" kannustamiseen liittyvä kilpailuttaminen johtaa myös siihen, että kilpailuttaminen on muuttunut synonyymiksi halvimmalle, mikä tietenkin takaa yhä vähemmän. Esimerkiksi rakennuttamisessa (hometalot), vanhustenhuollossa (jossa halvin merkitsee pelkästään ihmisarvon väheksymistä, perusterveydenhuollossa, jota ei pystytä hoitamaan kunnialla kuin vaivoin), nuorisokasvatuksessa ja perhehuollossa (jossa lyhytnäköinen resurssipolitiikka ja PISA-hype merkitsevät lasten, nuorten ja perheiden pahoinvoinnin lisääntymistä).

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kansalaiselle kuuluva, aina kovasti ihailtu perusturva hupenee kuin se pyy maailmanlopun edellä, mikäli rikastumisen vapautta edistävä "kehitys" saa kehittyä edelleen.

Esko Ahon hallitus päätti 1993 pääomatulojen kevennyksestä. Osinkotulojen veroprosentti on pienempi kuin keskituloisen palkansaajan. Faktaa on, että pääomatulojen erottaminen ansiotulojen verotuksesta kasvatti hyvätuloisten osuuksia, ja että eriarvoistumisessa julkisen vallan osuus (verotulojen käyttö) on merkittävä.

Rikkaat voivat muuttaa hoitamaan verottomuuttaan Monacoon ja järjestellä tulojaan pääomapuolelle. Näin heidän "kaikille suomalaisille" tuottamaansa hyötyä on valtiovalta minimoinut.

Kirsi Virtanen:

Rikkaiden rikastuminen hyödyttää vain rikkaita itseään.

Atso Almila:

Se lienee täysin merkityksetöntä. Kateus kyllä kasvaa.

Erkki Tuomioja:

Kysymys on suomalaisversiosta vanhasta "murusia rikkaiden pöydästä" tai "trickle down" -teoriasta, jolle ei ole minkäänlaista kansantaloustieteen näyttöä. Tämä vastaus jo pelkän talouskasvun kannalta katsottuna.

Yhteiskuntapoliittisesti tuloerojen räikeä kasvu tuottaa juuri kysymyksessä mainittuja ei-toivottavia seurauksia.

Martti Koskenniemi:

Kasvava eriarvoisuus ja ilman moraalista oikeutta hankitut jättiomaisuudet luovat itsekkyyden, ahneuden ja kyynisyyden ilmapiiriä, jonka negatiivinen vaikutus on monin verroin tärkeämpi kuin se roponen, joka ehkä siinä sivussa kilahtaa verokirstuun.

Heikki Hiilamo:

Tilastot kertovat selvästi, että köyhimmät ovat jääneet jälkeen rikkaimmista.

Se ei vielä riitä, että rikkaat maksavat veroja (vaikkakin paljon vähemmän kuin ennen). Kyse on siitä, miten verovaroja käytetään. Niitä ei ole käytetty siten, että kaikki olisivat hyötyneet rikkaiden rikastumisesta.

Arno Kotro:

Ei näemmä hyödytä. Rikkaat ovat vaurastuneet rutkasti parin viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta se ei ole auttanut köyhimpiä väestönosia, joiden reaalitulot ovat polkeneet lähes paikallaan. Erityisen vastenmielistä on köyhyyden periytyvyys.

Miljoonatulojen nostaminen kevyesti verotettuna pääomatulona, varallisuusveron poisto, perintöveron pienuus ja monien sosiaalietuuksien reaaliarvon heikkeneminen vakiinnuttavat tehokkaasti suuria ja sukupolvesta toiseen siirtyviä varallisuuseroja.

Palauttamalla varallisuusvero ja nostamalla esimerkiksi pääoma-, kiinteistö- ja perintöveroa voitaisiin helposti kerätä varoja huono-osaisimpien aseman kohentamiseksi.

Annamari Vänskä:

Onpa typerä kysymys. Suomen suurituloisimmat elävät pääasiassa pääomatuloilla, joiden verotusta on jatkuvasti kevennetty. Toisin sanoen suurituloisimmat eivät hyödytä "kaikkia suomalaisia", koska he eivät kustanna verorahoilla kaikille tarkoitettuja yhteisiä palveluita.

Rikkaiden rikastuminen tuottaa hyödyn sijasta eriarvoisuutta – Suomessakin on jo pääomatuloilla elävien ja elämästä vieraantuneiden björnwahlroosien luokka, työtätekevien ja veroja maksavien keskiluokka sekä pitkäaikaistyöttömien ja yhteiskunnasta syrjäytyneiden luokka.

Jani Leinonen:

Totta kai kaikki suomalaiset hyötyvät. Kun rikas vaurastuu Ferrarilla, köyhälle tihkuu siitä sandaalien verran.

Jarmo Papinniemi:

Kaikki hyvä, mitä Suomesta on kerrottavana – mainiot oppimistulokset, joltinenkin onnellisuus, suhteellisen turvallinen ympäristö – on seurausta siitä, että tätä maata on ymmärretty kehittää jokseenkin tasa-arvoisesti. Tuloerot pidettiin pitkään pieninä, vähävaraistenkin lapsilla oli hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa.

Nyt, kun ideologiset tuulet puhaltavat päinvastaiseen suuntaan, eliitin räjähdysmäinen rikastuminen on alkanut kurjistaa kurjimpia. Suomi on liukumassa sääty-yhteiskunnaksi, jossa köyhyys periytyy ja säästöt sattuvat pahimmin niihin, joilla on vähän ennestäänkin.

Atro Kahiluoto:

Suurten tuloerojen maista tiedämme, että suuret tuloerot rapauttavat yhteiskuntaa. Suuret tuloerot lisäävät yhteiskunnallista levottomuutta, korruptiota ja rikollisuutta. Näiden ilmiöiden seuraukset osuvat kaikkiin, mutta pahiten köyhimpiin.

Vakaassa yhteiskunnassa ihmisen tulot ovat suhteessa siihen panokseen, jolla hänen työnsä hyödyttää yhteiskuntaa. Jokainen ymmärtää, että 10 miljoonaa vuodessa tienaava sijoittaja ei hyödytä yhteiskuntaa 500 kertaa enemmän kuin 20 000 euroa ansaitseva lastenhoitaja, vaikka sijoittajan tulot ovat 500 kertaa suuremmat.

Kysymys ei olekaan ansioista, vaan saaliinjakoasemasta, joka sijoittajalla on lastenhoitajaa parempi. Kun lastenhoitajat älyävät, etteivät tulot ole yhteydessä ihmisten tekemään työhön vaan siihen, mitä kukin pystyy yhteisestä kakusta kiskomaan, saattaa lastenhoitajien mieleen tulla esimerkiksi kaapata sijoittajan lapsi ja alkaa kiristää itselleen parempaa ansiota.

Näin yhteiskunta alkaa murentua ja kaikki kärsivät.

Vaula Norrena:

Rikkaimpien rikastumisjaksolla vuosina 1990–2010 ennätysmäärä suomalaisia on pudonnut köyhyysrajan alapuolelle, ennätysmäärä suomalaisia on kärsinyt työttömyydestä ja ennätysmäärä on joutunut ennenaikaiselle eläkkeelle, heistä ennätysmäärä alle 30-vuotiaina masennuksen takia.

Rikkaimpien rikastumisjaksolla 1990–2010 Suomen kunnat ja valtio ovat joutuneet ottamaan kaikkien aikojen ennätysmäärät velkaa maksaakseen kaiken sen sotkun, minkä rikkaimpien rikastuminen on aiheuttanut. Näin rikkaimpien viimeaikainen rikastuminen on maksettu paitsi nykyisten, myös tulevien kansalaisten pussista, kolmanteen ja neljänteen polveen asti.

Rikkaimpien yletön ja nopea vaurastuminen on maksettu työttömien työttömyyskorvauksilla, tehtaiden lopettamisilla ja ihmisten verojen korotuksilla. Näillä veroilla rikkaimpien yrityksille on tarjottu mm. ilmainen infrastruktuuri, halpaa sähköä, edullisia tontteja, valmiiksi koulutettua työvoimaa - ja kaiken päälle vielä yritysverojen alennuksia.

Ja kaikki tämä suunnaton hölmöys siitä huolimatta, että meillä oli omin silmin nähtävissä se huikea menestys, jonka pienet tuloerot olivat Suomelle antaneet.

Se huikea koulutustason nousu, alempien yhteiskuntaluokkien katoaminen tasavertaisuuden tieltä, se yleinen hyvinvointi, rikollisuuden vähäisyys, luottamuksen ilmapiiri ja turvallisuus, joka vallitsi pieneten tuloerojen Suomessa – sitä ei sitten voitu arvostaa, kun piti saada samaa roskaa mitä oli supermarkkinataloudessa.

Nyt sitten kärsitään köyhyydestä, rikollisuudesta, epäluottamuksesta ja turvattomuudesta, jotta rikkaimmat voisivat rikastua rauhassa.

Pilvi Torsti:

Vastaan kysymykseen nimenomaan siitä näkökulmasta, että hyödyttääkö ylimmän promillen vaurastuminen muita. Tutkimuksen valossa on koko lailla selvää, että vauraus ei niin sanotusti tihku (trickle down -efekti) rikkailta muille vaan pysyy ylimmän promillen hallussa.

Miljonäärin 148. miljoona ei hetkauta kulutuskysyntää mihinkään suuntaan.

Verotuksen osalta jaan hyvinvointiyhteiskunnan perusajatuksen siitä, että veroja maksetaan maksukyvyn mukaan. Suuria pääomatuloveroja saavien osalta suhteellinen verorasitus on nykyisellään huomattavasti pienempi kuin hyvä- tai keskituloisella palkansaajalla. Jos tätä epäkohtaa korjattaisiin kuntoon niin, että progressio toimisi paremmin kokonaistulojen kannalta, voisi tietysti ajatella, että rikkaimpien vaurastuminen hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Yrjö Juhani Renvall:

Ei hyödytä, ei ainakaan ennen kuin köyhyyteen sijoittamisesta tehdään niin myyvä konsepti, että kurjakin pääsee osingoille.

Timo Valjakka:

Tuloerojen pysyminen suhteellisen pieninä on yhteiskunnan yhteinen etu, joten pelkästään rikkaimpien vaurastuminen ei hyödytä kaikkia suomalaisia. Yhdeksänneksi tasaisin maa on hyvä saavutus.

Juha Herkman:

Rikkaiden eri muodoissa maksamat verot hyödyttävät kaikkia suomalaisia. Heidän vaurastumisensa hyödyttää heitä itseään.

Risto Volanen:

Monet heistä kyllä hyödyttävät työllään muita, ja hyvä niin, mutta itse heidän hyötymisensä on heidänhyötynsä.

Mikko Lehtonen:

Uskooko kukaan vakavissaan, että entisestään rikastuvat rikkaat käyttäisivät lisäansionsa sellaisten tuotteiden ja palveluiden hankkimiseen, joilla olisi työllistävä tai jotenkin muuten yleistä hyvinvointia kasvattava vaikutus?

Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz on asettanut kyseenalaiseksi teorian, jonka mukaan tuloerot edistäisivät talouskasvua ja talouskasvu hyödyttäisi pienituloisia, koska myös heille valuisi suurituloisilta rahaa. Stiglitzin mukaan talous kasvoi ja rikkaat rikastuivat 1980-luvun Yhdysvalloissa, mutta pienituloisimpien reaalitulot pienenivät.

1700-luvulla kiisteltiin siitä, josko luksus työllistää köyhiä. Adam Smith oli sitä mieltä, että rahanhimo ja hamstrausinto ovat talouskasvun välttämättömiä ehtoja. Hän kuitenkin saattoi päätyä näkemykseensä vain, koska suli talouden piiristä pois moraalin.

Toisenlaista näkemystä edusti John Stuart Mill, jonka mukaan luksukseen käytetyt varat olivat pois tuottavien työläisten terveyden ja muunkin työkyvyn pitämisestä yllä.

Etiikka on korkea aika palauttaa taloutta ja myös tulonjakoa koskevaan keskusteluun. Kyse on siitä, tukeeko tulonjakopolitiikka kuhnureita vai työmehiläisiä.

Leena Lehtolainen:

Rikastuminen hyödyttää välillisesti esimerkiksi palveluntuottajia ja kulutustarvikkeiden myyjiä, mutta verotuksen painopisteen siirtyessä kulutukseen ja sosiaaliavustusten leikkaamiset vain heikentävät kurjimpien asemaa.

On hurskastelua väittää, että tuloerojen kasvu ei muka lisäisi yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Jyrki Kiiskinen:

Kysymys on hassusti asetettu, koska jokainen veroeuro hyödyttää kaikki suomalaisia.

Tulkitsen kysymyksen kuitenkin toisin: hyödyttääkö tuloerojen raju kasvu kaikkia suomalaisia? Vastaukseni on ei.

Kehitys on johtamassa luokkayhteiskunnan paluuseen, kansan kahtiajakautumiseen ja levottomuuteen. Toki varakkaiden ihmisten ostamat palvelut parantavat työllisyyttä ja panevat rahan kiertoon. Mutta suomalaisen vaurauden perinteisiin rahojen levittely ei kuulu.

Varakkuus kätketään, niin ettei se muita hyödytä. Pelkään pahoin, etteivät rikkaat käytä varojaan yhteiskunnan kokonaisetu mielessään, eiväthän niin tee suomalaiset yrityksetkään.

Isänmaallisuudella on rajansa. Siksi kaikkia suomalaisia hyödyttänee parhaiten tasainen tulonjako, jossa työn teko kuitenkin kannattaa, ja suuria pääomatuloja verotetaan tiukasti.

Nykytilanne on sietämätön: että rikkaimman porukan tulot kasvavat yli kymmenen kertaa nopeammin kuin köyhimmän väestönosan. Nykyiset tuloerot riittävät kyllä.

Antti Nylén:

Lystikäs kysymys.

"Edellyttääkö siedettävä, kohtuullinen, reilu yhteiskunta pientä kroisosten klubia?"

Ei edellytä.

Muuten olen sitä mieltä, että rikkaus on häpeä, varsinkin, jos rikkaudet ovat tulleet omien "ansioiden" ja työn seurauksena. Ainoa kunniallinen tapa rikastua on periä paljon rahaa, eikä sekään ole erityisen kunniallista.

Osmo Soininvaara:

Lyhyellä aikavälillä on tietysti parempi, että yritykset tuottavat voittoa ja johtajat saavat isoja bonuksia ja maksavat niistä veroja. Suurimpien tulojen lasku on esimerkiksi saattanut pääkaupunkiseudun kunnat vaikeuksiin. Pelisääntöjen pysyessä ennallaan on parempi, että suuret tulot suhdanneluontoisesti kasvavat kuin että ne pienenevät suhdanneluontoisesti.

Pitkällä aikavälillä tulonjaon kasvu johtuu pelisääntöjen muuttumisesta suurituloisten eduksi ja pienituloisten tappioksi, eikä tämä voi mitenkään olla pienituloisten etu. Se ei ole tavallisten kansan etu edes siinä tapauksessa, että suurten tulojen kasvu ei olisi muilta pois. Sosiaalisten erojen kasvu lisää kaikenlaista onnettomuutta.

Onnellisuustutkimuksista tiedämme, ettei kansakunnan tulotaso juuri korreloi onnellisuuden kanssa, kunhan tulotaso on riittävä – ja teollisuusmaissa se on riittävä. Sen sijaan tulonjaon tasaisuus lisää onnellisuutta ja tuloerot tyytymättömyyttä omaan elämään.

Vaikka rikkaiden rikastuminen ei vähentäisi köyhien käytössä olevaa rahamäärää, se on silti heiltä pois. Maailmassa on asioita, joita ei voi tuottaa lisää – esimerkiksi asuintontit rannassa kaupungin keskustassa. Kun rikkaat rikastuvat, he varaavat kaiken tämän etuoikeutetun kulutuksen omaan käyttöönsä ja muille jää murusia. Vauraus tuo etuoikeuksia ja etuoikeudet ovat aina muilta pois.

Marita Liulia:

Tuloerojen kasvu jyrsii pohjoismaista demokratiaa, joka on syntynyt edellisten sukupolvien työllä.

Rikastuneista kaikkein pahiksimpia ovat veropakolaiset – vai kuvaisiko verokarkuruus näitä "kansallissankareitamme" paremmin.

Risto Pelkonen:

Ei rikkaimpien vaurastuminen auta niitä ruokakuntia, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella ja niitä katastrofitalouksia, joissa terveydenhuollon palvelumaksut ja omavastuuosuudet ylittävät 40 prosenttia ruokakunnan kokonaistulosta. Tässä Suomi kilpailee kärkisijoista EU:n kentällä.

Sosioekonomisen eriarvoisuuden kasvu on vakava kansallinen ongelma. On pelkkää pötypuhetta se, että rikastumisen mahdollisuus kannustaisi köyhää väkeä työntekoon.

Matti Wiberg:

Rikkaiden aseman parantaminen verohelpotuksin ynnä muin keinoin ei välttämättä hyödytä kaikkia. Se hyödyttää rikkaita.

Rikkaiden vaurastuminen ei välttämättä valu varallisuusasteikolla alaspäin.

Ja vaikka osa valuisikin, niin kukaan ei elä pelkillä muruilla.

Kaari Utrio:

Ei tarvitse kauas katsella nähdäkseen, minkälaisia suurten tuloerojen kansakunnat ovat. Varallisuus ei suinkaan valu huipulta alaspäin vaan pikemminkin imetään alhaalta ylöspäin.

Jos joku haluaa elää suurten tuloerojen yhteiskunnassa, terve menoa johonkin Afrikan tai Etelä-Amerikan valtioon. Naapurissakin löytyy näytteitä suurten tuloerojen vaikutuksista.

Harri Hautajärvi:

Siis kysymys tarkoittaa, hyödyttääkö suomalaisia se että rikkaat rikastuvat entisestään ja samalla köyhät köyhtyvät entisestään. On itsekkyyttä suosivalle ajallemme tyypillistä, että tällaista pohditaan, ilman että ymmärrettäisiin tulo- ja varallisuuserojen jyrkentymisen väistämättä luovan epätasa-arvoista yhteiskuntaa ja monenlaisia ongelmia.

Monet viime vuosien tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisten onnellisuus tai tyytyväisyys elämäänsä on suurinta niissä maissa, joissa on pienet tuloerot ja progressiivisella verotuksella ylläpidettävä hyvä koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmä.

Jotkut naiivit toimittajat ovat viime päivinä hehkuttaneet, että katsokaa miten monta tuhatta lihapulla-annosta Jorma Ollilan maksamilla veroilla Espoon lapsiraukoille onkaan saatu, aivan kuin Ollila olisi joku hyväntekijä kotikunnalleen, kun on jopa verojakin maksanut. Minusta Jorma Ollilan veroprosentti on aivan liian pieni, sillä ei kukaan oikeasti tarvitse 526 000 euron kuukausipalkkaa, josta Ollilalle verojen jälkeen on jäänyt puhtaana käteen melkein 300 000 euroa kuukaudessa (Ollilan vuositulot olivat 6,3 miljoonaa), ja silti Ollilasta on nyt puhuttu ikään kuin hyväntekijänä, kun hän on siis maksanut veroja tuloistaan. Höh!

Vuosien ajan olen monien muiden suomalaisten tavoin maksanut suhteellisen pienehköstä, muutaman tuhannen euron kulttuurityöläisen palkastani suurempaa veroprosenttia kuin vaikkapa miljoonia tienaava Björn Wahlroos (Wahlroosin tulot olivat viime vuonna 6,9 miljoonaa, ja veroprosentti 31).

Veroprosenttini jotakuinkin keskivertopalkastani on ollut yli kymmenen vuoden ajan suurempi kuin Suomen rikkaimmalla miehellä Aatos Erkolla, joka tämän vuoden 16,54 miljoonan euron tuloistaan maksaa veroa vain 28 prosenttia. Minä olen siis pienehköstä palkastani maksanut enemmän veroja kuin mitä Suomen rikkaimmat miljardöörit ja multimiljonäärit, siis veroprosentin mukaan.

Miten tällainen epäoikeudenmukainen järjestelmä muka hyödyttää suomalaisia, siis muita kuin kaikkein rikkaimpia? Pääomatulojen hölläkätinen verotus on luonut Suomeen lisääntyvää eriarvoisuutta ja verotuksella keinottelua, ja meiltä tavallisilta palkansaajilta on kiskottu suhteettoman paljon veroja verrattuna etenkin niihin suurituloisiin, jotka ovat järjestäneet ansionsa muodostumaan pääomatuloista.

Maksavat rikkaatkin siis toki veroa, mutta suhteettoman vähän, ja epäkohta on siinä, että verotuksen progressiivisuus on alkanut menettää merkitystään ja verotusta on hivutettu tasaveron suuntaan. Samalla syrjäytyneiden ja köyhien määrä on lisääntynyt ja sitä kautta monenlainen pahoinvointi. Valovuosien kuilu Åminnen ja Toivonojan kartanoiden saleista lähiöiden ja katujen syrjätyneiden kurjuuteen on kasvanut entisestään.

Eilina Gusatinsky:

Ei enää. Tuloerojen kasvusta koko yhteiskunnalle koituu ongelmia, mutta puhuminen niistä vaiennetaan ja puhujat syytetään väittämällä, että he ovat kateellisia rikkaille.

Maria Pettersson:

Progressiivisen verotuksen ansiosta korkeaa palkkaa nostavat kustantavat yhteiskunnan yhteisiä menoja sekä suhteellisesti että konkreettisesti enemmän kuin keski- ja pienituloiset. Pääomatuloja tulisi toki myös verottaa progressiivisesti – se olisi keino valjastaa rikkaiden rikastuminen koko yhteiskunnan eduksi.Tutkimusten valossa on epäselvää, missä määrin rikkaiden rikastuminen hyödyttää köyhiä. Talouskriisi iskee pahimmin rikkaisiin, mutta ainakin Yhdysvalloissa talouskasvu vastaavasti hyödyttää eniten juuri varakkaita. Tilastot eivät välttämättä ole suoraan verrattavissa Euroopan tilanteeseen, mutta esimerkiksi Saksassa mediaanipalkat pienentyivät talouskasvun aikanakin.

Rikkaiden rikastuminen ei välttämättä johdu köyhien konkreettiseen köyhtymiseen, mutta tuloerojen kasvun takia köyhistä tulee suhteellisesti köyhempiä. Eriarvoisuudesta puolestaan seuraa usein vähäosaisuuden periytyminen. Suomella ei ole varaa hidastaa sosiaalista nousua siten, että kaikkea lahjakkuutta ei hyödynnetä. Rikkaiden rikastuminen hyödyttää koko Suomea jossain määrin lyhyellä tähtäimellä, köyhien rikastuminen taas hyödyttää kaikkia suomalaisia pitkällä tähtäimellä.

Kaarina Kaikkonen:

Rikkaimpien rikastuminen ei tosiaankaan hyödytä kaikkia suomalaisia. Se hyödyttää kaikkia vain, jos verokertymä kasvaa ja poliitikot pitävät heikompiosaisten puolta miettiessään mihin rahoja käytetään.

Tällä hetkellä uutisten mukaan esimerkiksi syrjäseutujen asukkaat uhkaavat jäädä muita vähemmälle, siellä palveluita halutaan heikentää. Vaikka ankkalammikoilla katujakin kalliisti harakoille lämmitetään, niin samaan aikaan pörsänmäkeläisten tai kiteeläisten teiden ylläpitoa ja postipalveluita vähennetään.

Jos haluaisimme jatkossakin ostaa kaupasta puhdasta suomalaista luomuruokaa jonka tuotantoa voimme itse valvoa, olisi maaseudun palveluista pidettävä huolta. Norjan ja Tanskan tapaan sen tulisi olla ihan kaikkien puolueiden päämäärä. Tasa-arvon ja työllistymisen vuoksi myös ruuantuottajan lapsien tulisi voida asua kotonaan ja päästä bussilla aurattua tietä turvallisesti kotoa kouluun, kauppaan, postiin, terveyskeskukseen ja vaikkapa elokuviin, uimahalliin, kirjastoon, taidenäyttelyyn, teatteriin tai jäähalliin eikä matka saa olla ylivoimaisen pitkä.

Nälkä se on kaupunkilaisellakin joten potunsyöjän ja potunkasvattajan etu lienee yhteinen. Kiinassahan maitojauheeseenkin lisätään myrkkyjä, joten ruuan halpatuonti pelottaa, vaikka se kuinka edullista tarjoustavaraa olisi.

Teivo Teivainen:

Vaurauden tuoma valta ei hyödytä köyhiä.

EN OTA KANTAA

Matti Kalliokoski:

Suomalaisten yhteenlaskettu vauraus on luultavasti sitä korkeampi, mitä paremmin rikkaat menestyvät, koska huiput kertovat onnistumisesta kansainvälisessä kilpailussa. Jos poliittisilla päätöksillä vaurautta tasataan, yhteenlaskettu vauraus todennäköisesti laskee mutta muu tavoiteltu hyvä, kuten kokemus oikeudenmukaisuudesta, lisääntyy. Suomessa kannattaa siis tavoitella taloudellisen tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden optimaalista yhdistelmää. Nykyään tehokkuus painottuu liikaa. Todennäköisesti tasapaino ei kuitenkaan löydy 1980-luvun tulonjaosta, sillä globalisaation uusi kierros muutti toimintaympäristön. Lyhyesti: entiseen tulonjakoon ei voi palata, mutta nykyinen suunta vie liikaan eriarvoisuuteen.

Pirjo Hiidenmaa:

Rahaa voi käyttää niin monella tavalla. Jos verotus on kohdallaan, ei tuloeroista ole haittaa. Veroilla maksetaan hyvinvointia ja tasataan eroja. Näyttää siltä, että hyvätuloisista on hyötyä ainakin lehdistölle, joka voi seurata milloin verotilastoja, milloin pukujuhlia. Varmaan myös pukujen suunnittelijat ja valmistajat sekä juhlien järjestäjät ja monet muut käsityöläiset saavat osansa hyvätuloisten vaurastumisesta.

En tunne rahan kiertokulkua mutta onnellisimmillaan sillä kai luodaan uutta vaurautta ja uusia työpaikkoja. En jaksa huolestua rikkaiden rikastumisesta. Isompi huoli on se, että vailla kunnon toimeentuloa on niin moni. Tuskin rikkaiden kuihtuminen parantaisi köyhien asemaa. Verotuksesta en osaa sanoa mitään, kun siitä eivät pääse selvyyteen asiantuntijatkaan.

Antti Alanen:

Kyllä Suomen rikkaimpien vaurastuminen hyödyttää kaikkia suomalaisia. Monet rikkaat ovat iloisia veronmaksajia ja tukevat hyviä asioita. Vakavampaa on tuloerojen nousu.

Miksi Suomi sijoittuu korkealle elintason, onnellisuuden ja koulutuksen tilastoissa, miksi Newsweekin mukaan Suomi on maailman paras maa ja Tyler Brûlé hehkuttaa Suomea Financial Timesissä? Se johtuu hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisesta, jossa on etsitty vapauden ja turvallisuuden tasapainoa ja näköjään oltu oikealla tiellä. Tuloerojen nousu uhkaa sitä.

Parasta suomalaista perinnettä on, että kaveria ei jätetä, jokaisesta pidetään huolta ja hyväosaisuus velvoittaa. Vahvimpia ovat ne, jotka auttavat eniten heikompia.

Olen asunut vuoden Los Angelesissa, ja vaikka en ole varakas, asuin piikkilankamuurin ympäröimällä asuinalueella, jonne pääsi vain aseistetun vartijan ohi. Kuulin, että lapsia ei voi jättää yksin hetkeksikään.

Jyrkät tuloerot vievät vapauden kaikilta.

Riikka Ala-Harja:

Hyvätuloisten määrän pieneneminen vuoden 2009 verotiedoista johtuu myös siitä, että heidän tulonsa häviävät maasta – ei pelkästään siitä, että tuloerot olisivat faktisesti tasoittuneet.

Antti Arjava:

Vaikea sanoa, kuinka paljon hyödyttää, mutta tuskin kovin paljon konkreettisesti haittaakaan paitsi siinä mielessä, että ihminen kokee itsensä köyhemmäksi, kun joku on vielä rikkaampi. Nythän suunta joka tapauksessa hetkellisesti kääntyi taantuman takia, joten olisi hyvä tilaisuus mitata, paraniko joku asia Suomessa tasaisemman tulonjaon myötä.

Itse kokisin tasaisemman tulonjaon eettisesti paremmaksi, mutta sen vastapainoksi on mietittävä, kuinka paljon repressiota olemme valmiit hyväksymään estääksemme joidenkin ihmisten liiallisen vaurastumisen, kun se kuitenkin perustuu vapaisiin sopimuksiin. Globalisaatiokin tekee yhä vaikeammaksi vetää asiassa muusta maailmasta poikkeavaa linjaa. Toisin sanoen maailman yleinen valtava epätasa-arvo jakautuu vähitellen maantieteellisesti yhä tasaisemmin.

Tommi Uschanov:

Jos kysymys on sanasta sanaan "Hyödyttääkö Suomen rikkaimpien vaurastuminen kaikkia suomalaisia?", siihen voi vastata myöntävästi. Mutta jos kysytään, hyödyttääkö se kaikkia suomalaisia yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisessa suhteessa, vastaus muuttuu heti monimutkaisemmaksi.

Usein esitetään, että rikkaiden rikastuminen on paitsi yhteiskuntaa hyödyttävää, myös moraalisesti oikein. Ilman heidän verojaan ei olisi hyvinvointivaltiota, joten heitä ei sovi arvostella.

Käytän tässä yhteydessä niin kutsuttua Hitler-korttia, jonka pelaaminen yhteiskunnallisessa keskustelussa on aina hieman arveluttavaa, mutta menköön tämän kerran, kun kyse on itse historiallisesta Hitleristä eikä muiden asioiden rinnastamisesta häneen.

Hyvinvointivaltiota ei olisi myöskään ilman natsi-Saksaa, joka aloitti toisen maailmansodan ja pakotti Euroopan hallitukset vaatimaan kansoiltaan niin suuria uhrauksia, että niistä jälkikäteen sodan päätyttyä peritty moraalinen ja poliittinen hinta osoittautui kattavaksi hyvinvointivaltioksi.

Hyvinvointivaltiota ei olisi myöskään ilman Neuvostoliittoa, jonka läntiselle järjestelmälle tarjoaman vaihtoehdon houkuttelevaksi tulon aiheuttama pelko pakotti valtaeliitit jakamaan talouden myllyjen jauhamaa aineellista hyvää entistä tasaisemmin kylmän sodan vuosikymmeninä.

Sen, että ilman rikkaiden maksamia veroja ei olisi hyvinvointivaltiota, voidaan kyllä argumentoida todistavan nämä rikkaat moraalisesti aplodeerattaviksi. Mutta samalla argumentilla sellaisiksi tullaan epähuomiossa todistaneeksi myös muun muassa Hitler ja Stalin. Hyvinvointivaltiota kun ei olisi ilman heitäkään.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi