HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko medialla Suomessa liikaa valtaa?

Osana Suomen Akatemian "Media, kansalaisuus ja vallan piirit" -tutkimushanketta TNS Gallup toteutti viime marraskuussa mielipidekyselyn, joka kartoitti suomalaisten näkemyksiä suomalaisesta mediasta. Helsingin yliopisto tiedotti kyselytutkimuksen tuloksista maanantaina.

Tutkimuksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista uskoo, että medialla on suuri valta tavallisten ihmisten mielipiteisiin. 81 prosenttia katsoo median vallan lisääntyneen viime aikoina, ja lähes puolet – 49 prosenttia – vastaajista katsoi, että medialla on liikaa valtaa.

Tutkimuksessa havaittiin, että vastaajan ikä korreloi selvästi kriittisen suhtautumisen kanssa. Yli 60-vuotiaista 62 prosenttia uskoo medialla olevan liikaa valtaa, kun alle 25-vuotiaiden ikäryhmässä vain 36 prosenttia ajattelee niin.

Kyselyssä vastaajat arvioivat myös, kuinka paljon eri tahoilla on valtaa siihen, mitä suomalaisessa mediassa kerrotaan. Vaikutusvaltaisimpina pidettiin mediayhtiöiden omistajia, suuryrityksiä ja mainostajia. Vähiten vaikutusvaltaa uskottiin olevan lukijoilla, katsojilla ja kuuntelijoilla.

Toisaalta 87 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa suomalaisen median laatuun vähintään melko tyytyväinen. Erittäin tyytymättömiä oli vain yksi prosentti. 70 prosenttia uskoi toimituksissa toteutuvan periaatteen, ettei valtaa luovuteta toimituksen ulkopuolelle.

Viikon kysymys:

Onko medialla Suomessa liikaa valtaa?

KYLLÄ

Taru Mäkelä:

On liikaa valtaa. Varsinkin nykyään, kun tiedotusvälineet ovat vain muutaman konsernin omistuksessa.

Juha Vakkuri:

Vastaukseeni, ja mielipiteeseeni vaikuttaa ennen kaikkea se, että suomalaisen median luonne on viime vuosina muuttunut: enemmän alaa ovat saaneet sensaatiohakuiset tiedotusvälineet, joiden journalistinen taso ja etiikka eivät aina ole sillä tasolla, jota vastuullinen ja totuudellinen tiedonvälitys edellyttäisi.

Osittain tämä johtuu kaupallisista syistä: uutisten myyvää puolta korostetaan melkein vaistomaisesti, usein totuuden kustannuksella. Osittain se myös johtuu joidenkin toimittajien nöyryyden puutteesta: he ilmeisesti mieltävät itsensä enemmän tuomareiksi kuin totuudellisen tiedon välittäjiksi.

Juha Kuisma:

Perustelu ei ole päämedioitten kannalta miellyttävä. Ongelma ei ole median suuressa osuudessa elämäntavassamme. Ongelma on median tajunnallisessa keskittymisessä, joka on osittain seurausta maan pienuudesta. Toisin sanoen ongelmaa ei olisi, jos meillä olisi kolme Hesaria ja kolme YLEä. STT on pudonnut alasarjaan.

Koko maan ongelma on, että mitä ei ole Helsingin Sanomissa, sitä ei ole olemassa.

Vanajaveden takaa näkee, miten suppea maailmankuva kaikesta huolimatta HS:llä tai TV 1:n ajankohtaistekijöillä on. Enkä nyt puhu primitiivisestä salaliitosta tai jostain omistajavallasta, vaan journalistisen horisontin käytännöistä.

Toinen asia on median kaikkinainen viihteellistyminen, mutta onneksi iltalehdet ovat muihin maihin verrattuna vielä sivistyneitä ja tasapuolisia: draamaa kun näet tapahtuu Suomen kaikilla alueilla!.

Jos haluaa pysyä ajan tasalla, on Hesarin rinnalla luettava HBL:ää ja Maaseudun Tulevaisuutta. (Tämän verran suolaa kai Hesari kestää.)

A.W.Yrjänä:

Media hallitsee kansalaisten ajankäyttöä, ja koska media itse on viihteellistynyt voimakkaasti, se ei enää tehokkaasti täytä tehtäväänsä tiedon välittämisessä eikä tarjoa mielekkäitä aineksia maailmankuvan rakentamiselle.

Toisin sanoen media on täynnä roskaa, jota on yhä vaikeampi suodattaa vetäytymättä kokonaan joukkotiedotuksen piiristä.

Monika Fagerholm:

Medialla yleensä, siis ei pelkästään Suomessa, on liikaa valtaa. Myös medioiden paljous ja samankaltaisuus on ongelma: samat jutut kaikkialla, samat aiheet – ja kun pelkästään niiden kahlaamiseen tai vain niihin suhtautumiseen menee hirvittävästi aikaa ei riitä jaksamista "ulkopuoliseen", "oman tiedon & kokemuksen etsimiseen" jne. ja siten myös sen ulkopuolisen ulkopuolisuus ja marginalisointi lisääntyy.

Antti Tuuri:

Montakin perustelua voisi löytää. Yksi esimerkki on tuomioistuimen rooli, jonka lehdistö on ottanut.

Kristiina Rikman:

Suomalaisten usko painettuun sanaan on luja: niin se on, jos se lehdessä seisoo. Ja kyllähän media vaikuttaa mielipiteisiin, vaikka niihin yrittäisi suhtautua kriittisestikin.

Ajatellaan nyt vaikka vaalien ovensuukyselyjen uutisointeja, ohjailuahan se on. Tai median välittämiä väkivaltaideoita. Jokelan tapauksellakin oli yksi yhteen esimerkkinsä rapakon takana.

Iltapäivälehtien "valta" ja niiden vallankäyttö taas on osoitus lukijoiden medialukutaidottomuudesta.

Mikko Lehtonen:

Heti perään on kuitenkin kysyttävä, mitä tai mikä "media" on. "Media" on latinan sanan "medium" monikko, suomeksi siis "mediumit". "Medium" puolestaan merkitsee välittävää tahoa. Se siis rakentaa suhteita ihmisten välille, toimittaa tiettyä välitystehtävää. Tässä mielessä media ei ole olio, vaan suhde, eikä medialla siksi voi olla liikaa tai liian vähän valtaa.

Jos kuitenkin "median" ajatellaan olevan yhtä kuin mediayhtiöiden omistajat tai mainostajat, heillä todellakin on liikaa valtaa. Media on Suomessakin hyvin keskittynyttä. Sanoma-WSOY:n liikevaihto oli vuonna 2005 peräti 2 622 milj. euroa, ja se oli levittäytynyt sanoma- ja aikakauslehtien julkaisemisen, kirjojen kustantamisen, radion ja television alueille.

Kärkikuusikon muut (yhteensä noin 1 500 milj.euroa) olivat julkisen palvelun YLE (375 milj. euroa), TS-yhtymä (309 milj. euroa), Alma-Media (286 milj. euroa), Otava-Kuvalehdet (233 milj. euroa) ja MTV Media (195 milj. euroa).

Yksityisomistuksessa olevan median ylisuuri vaikutus näkyy muun muassa siinä, että se on pakottanut Ylen (lupamaksujen keruun oikeuttaakseen) kilpailuun katsojista. Tämän seurauksena Yle ei täytä kyllin tehokkaasti julkiseen palveluun kuuluvaa erityisryhmien palvelutehtävää, vaan tuottaa samaa jauhomakkaraa kuin kaupalliset kilpailijansa.

Atro Kahiluoto:

Medialla on ilman muuta todella paljon valtaa. Lähes kaikki tapahtuu median ehdoilla. Jos media ei noteeraa jotakin, sitä ei ole olemassa.

Media tekee maailmankuvamme. Ei ihme, että vanhin ikäpolvi pitää median valtaa liiallisimpana.

Saa elää aika pitkään, että alkaa tajuta median todellisuudesta luoman mielikuvan ja todellisen todellisuuden välisen ristiriidan – niin syvällä me elämme median luomassa mielikuvassa.

Mutta varsinaisesti median valtaa ei tee liian suureksi median vallan määrä vaan sen laatu. Suurin osa mediasta tyytyy pinnalliseen, muilta lainattuun ja mahdollisimman vähän vaivaa vaativaan tiedon välittämiseen. Se välittää meille pinnallista ja ohutta maailmankuvaa.

Pirjo Hiidenmaa:

Medialla on hyvin paljon valtaa. Tekisi mieli sanoa: liikaa valtaa.

Esimerkiksi suuret lehdet voivat ohjata päätöksentekoa ja käytännön ratkaisuja monin tavoin. Hyvä esimerkki kerronnan voimasta oli, kun suuri sanomalehti esitteli ensin asunnottoman henkilön, ja seuraavalla viikolla kertoi, että kunnan sosiaalitoimi on nyt järjestänyt tämän nimenomaisen ihmisen asiat kuntoon.

Hyvä tälle henkilölle. Huonoa se, että sosiaalitoimi ei ollut aikaisemmin hoitanut, jos kerran asia oli hoidettavissa. Koko jutusta ei saatu tietää, tapahtuiko oikeus, ohittiko lehdessä esitelty jonkun vielä suuremmassa pulassa olevan, muuttuiko käsittely julkisuuden vuoksi jne.

Ainakin se kävi selväksi, että lehdistön paine on suurempi kuin asiakkaan tai paikallisten päättäjien.

Mielipiteen muokkauksessa usein yksittäisten tapausten esittely on tehokkaampaa kuin tilastojen analyysi. Journalistinen kerronta ohjaa ajatuksia enemmän kuin tutkimustieto ja tilastot.

Tiedotusvälineet voivat nostaa esiin minkä aiheen tahansa, värittää ja painottaa sitä haluamallaan tavalla, valita siihen asiantuntijat haluamillaan kriteereillä. Monissa asioissa tiedotusvälineet ovat ensisijainen ja jopa ainoa tietolähde.

Tiedotusvälineiden valtaa – oletettua tai oikeaa – kuvastaa sekin, kuinka suuria ponnistuksia eri tahot ovat valmiita tekemään saadakseen näkyvyyttä mediassa asioilleen ja itselleen.

Jos tiedotusvälineet käyttävät valtaa, kuka sitä silloin käyttää? Minusta kiinnostavin vallankäytön kannalta on toimittaja, joka kirjoittaa, ja toimitus, joka ottaa jutun. Tässä päätetään, mistä näkökulmasta juttu tehdään ("Kolmannes suomalaisista liikkuu liian vähän" vai "Kaksi kolmannesta suomalaisista liikkuu terveellisesti") ja kuinka paljon sille annetaan tilaa.

Kulttuuritoimitus voi valita, mistä kirjoista tehdään arviot ja keiltä ne pyydetään.

Onneksi on monenlaisia lehtiä (päivälehtiä, harrastuslehtiä, ammattilehtiä, tieteellisiä lehtiä) ja monenlaista julkisuutta. Ei siis ole olemassa yhtä maailmaa ja yhtä ajattelutapaa, jota tiedotusvälineet yksissä tuumin ajaisivat.

Paula Tuovinen:

Medialla on enemmän valtaa kuin se itse suostuu myöntämään. Median valta on myös lisääntynyt, välillä sairaalloisen suureksi.

Medialla on tehtävänsä tuoda yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita näkyväksi ja keskusteluun. Tärkeät asiat erottuvat huonosti lässyttävien juontajien, sivistymättömien "toimittajien", ääliömäisten visailuohjelmien, minuutin asiantuntijahaastatteluiden ja poliitikkojen ihmissuhdesotkujen seasta.

Ihmisten tyhmistäminen sillä perusteella, että "tätä kansa haluaa ostaa", on valtaa. Lehtijutut latistuvat ja pinnallistuvat. Teksti yhdenmukaistuu, kun kaikki toimitetaan "saavutettaviksi" kolmen sanan lauseiksi, jotta koko kansa varmasti ymmärtää.

Suuri joukko ihmisiä voidaan manipuloida olemaan mitä mieltä tahansa tai toisaalta esimerkiksi yksittäinen taideteos/taiteilija voidaan tuomita ikuiseen näkymättömyyteen yhdellä välinpitämättömällä lauseella.

Eero-Tapio Vuori:

Media muodostaa lähes täysin ihmisten todellisuuskäsityksen ja siten todellisuuden havaitsemisen reunaehdot tänä päivänä. Siksi sillä voidaan katsoa olevan aivan liikaa valtaa suhteessa sen harrastamaan itsereflektioon tai kansalaisten medialukutaitoon. Varsinkin uutiset, jotka ovat voimakkaita, mieleen tunkeutuvia suggestioita.

Uutiset ovat uskonnollista harjoittamista missä päivän epistolaa toistetaan ja toistetaan. Ja se mitä toistetaan, muuttuu vääjäämättä todeksi.

Tämän tietävät kaikki diktaattorit oikein hyvin. Sana tulee lihaksi. Me uskomme uutisiin ja mediaan. Kyse on uskosta, ei tiedosta, saati hyvin perustellusta uskomuksesta.

Erkki Tuomioja:

Tämä tosin vaatii oikein ymmärtämistä: tarkoitan tätä vähän samassa merkityksessä kuin Englannin pääministeri Stanley Baldwin, kun hän 30-luvulla sanoi eräässä puheessaan sanomalehtien omistajien vallasta, että se edusti "Power without responsibility – the prerogative of the harlot through ages" (Valta ilman vastuuta – huoran etuoikeus kautta historian. Tämän kohdan hän sai puheeseen serkultaan Rudyard Kiplingiltä).

Korjaukseksi en kuitenkaan esitä vallan poisottoa enkä median kontrolloimista, vaan sen vastuullisempaa käyttöä.

Riitta Nikula:

Medialla on liikaa valtaa Suomessa siinä mielessä, että jokaisen ihmisen ja hankkeen ensisijainen tavoite on olla mediaseksikäs. Koko elämän arvo on nyt useimpien ihmisten mielestä esitettävissä palstamillien ja tv-sekuntien määrinä.

Niistä taistellaan, ei enää sisällöistä sinänsä. Kriittinen medianlukutaito on myös totisesti hakusessa kaikissa ikäluokissa.

Erik Söderblom:

Ongelma ei ole median valta sinällään, vaan mediakentän monopolisoituminen. Suomi on aina ollut yhden totuuden maa. Nyt se on sitä enemmän kuin koskaan.

Kirsi Piha:

On toki vaikea määritellä mikä on liikaa ja jos medialla liikaa valtaa, mistä se sitten on pois? Missä sen pitäisi sen sijaan olla? Entä kenen vika se on, jos medialla on liikaa valtaa? Yksi syypää ovat vallankäyttäjät, jotka juoksevat median ehdoilla. Jotka pyrkivät miellyttämään vallankäytön sijaan.

Totuus kai lienee nykyään, että jos media ei noteeraa jotakin asiaa, siitä voi melkein sanoa, ettei sitä ole olemassakaan. Siinä mielessä on hyvä asia, että media pirstaloituu, että internetin kautta meistäkin on tullut median tuottajia, tiedon vertailukin on helpompaa. "Totuutta" on tavallaan vaikeampi (paljon infoa) mutta tavallaan helpompi (vertailun mahdollisuus maailmanlaajuisesti) lähestyä.

Media on viimekädessä myyjä. Se myy lehteä, kanavaa, ohjelmaa... Jotta media saa tuotteensa myytyä, sen pitää kärjistää, sillä on pyrkimys luoda kriisiytymisen kuva silloinkin kun asiat eivät välttämättä ole kriisiytyneitä.

Media ei kuitenkaan ole yksi yksikkö eikä sitä tule sellaisena tuomita tai palkitakaan. Osa mediasta on perässäjuoksijoita, jotka haluavat miellyttää lukijaa, olla samaa mieltä ns. yleisen mielipiteen kanssa. Silloin media on laiska ja käyttää valtaansa väärin. Onneksi Suomessa medialla vielä on jollakin tavalla tolkkua. Tai sitten media on käyttänyt valtaansa vakuuttaakseen minut siitä, totta tai ei.

Kansalaiset ovat oikeassa siinä, että omistajat käyttävät median valtaa. Eivät toki siten, että kävisivät toimituksissa kertomassa mitä mieltä ollaan. Vaan siten, että median on tuotettava voittoa. Siksi sen pitää viihteellistyä, kärjistyä ja mielipidesoitua. Miellyttää.

Silja Rantanen:

Kaikki mikä on ajattelun tiellä on liiallista vallankäyttöä.

Median valta-asema korruptoi ajatteluamme salakavalasti esimerkiksi kielenkäytön kautta. Televisio-ohjelmien kieli ei perustu ajatteluun, vaan tuttujen asioiden houkuttelevaan toistoon. Valitsemme sanamme, muodostamme lauseemme ja määräämme puheemme rakenteen huomaamattamme niin, että ne muistuttavat televisiossa kuulemaamme tai lehdistä lukemaamme puhetta, ja tietyistä kielen rakenteista voi seurata vain tietynlaista ajattelua.

Puhekielemme ja sen myötä ajattelumme vapaaehtoinen rajoittuneisuus on todiste siitä, että medialla on liikaa valtaa.

Internetin keskustelupalstojen kielellinen kaavamaisuus on hyvä esimerkki median vallalle alistumisesta. Nettikeskustelua pidetään riippumattomana kommunikaation muotona, mutta nimettöminäkin ihmiset noudattavat puheenvuoroissaan median maneereja. Joko he muotoilevat sanottavansa viihdyttävän sekavasti kuin reportterin kadulta poimimat objektit tai suostuttelevat ja manipuloivat journalistisen toimijan tyyliin.

Mediataide käyttää omasta tahdostaan itsestään samaa termiä jota käytetään lehdistöstä, radiosta ja televisiosta. Se käyttää niiden kanssa yhteisiä välineitä, vaikka kuuluu erityislaadustaan tietoiseen ja kriittiseen elämänalueeseen. Tämä jos mikä on osoitus median valta-asemasta.

Harri Haanpää:

Medialla on, journalismilla ei. Los Angeles Timesin ex-editori John S. Carrollin mukaan markkinatalouskapitalismi ei toimi sanomalehtibisneksessä, vaan tuhoaa sen. Mediaan sijoittavien arvot & missio & intohimo ovat yksi sama eikä se ole demokratian toimivuuden valpas vahtiminen. "Mitä uudet omistajat haluavat lehdiltään?" Carroll kysyy ja vastaa: "Rahaa. Siinä kaikki."

Muuta missiota heillä ei ole.

Niin muualla ja niin myös meillä. Ns. neljäs valtiomahti on viides kolonna. Ns. vallan vahtikoira on vallan pitävässä talutushihnassa. Ei se ole demokratiaa valvova, räksyttävä rakki vaan tuottoa kehräävä rukki. Kun kuluja leikataan, leikataan journalismista journalismi. Toimittajiksi

kutsutaan nykyisin asiakaslähtöisiä pillupoliiseja, joiden työkaluksi riittää 2 megapikselin kameralla ja 160 merkin tekstiviestiominaisuudella varustettu matkapuhelin.

Nuoria journalismi ei tavoita. Kun heitä tarvitaan lehden tilaajiksi, ettei lehti kokonaan kuolisi, journalismi joko jätetään journalistia leikkivien käsiin tai sitten yksi värjää valkoisen tukkansa, toinen peittää kaljunsa tekokuontalolla, kolmas lainaa tekohampaat vaikkapa lähimmäiseltä sukulaiseltaan sialta (Erasmus Rotterdamilainen) eli keski-ikäinen keskimahan lihavuudesta kärsivä toimitus taantuu kollektiivisesti tavoittelemaan Jyrki Hämäläisen perintöä, maan vanhimman teini-ikäisen titteliä.

Ja muuta missiota heillä ei enää ole.

Journalismilla ei ole valtaa, eikä journalisteilla. Mediapersoonilla sitä on – henkilöillä, joille Neil Henryn American Carnival: Journalism Under Siege in an Age of New Media -teoksen mukaan maksetaan kohtuullisesti siitä, että he pitävät säännöllisesti melua televisiossa, todistavat epäillyn syylliseksi ja vaativat tälle maksimituomiota ennen kuin tämän asia on ehtinyt oikeuteen, ovat Pentagonin puhetorvia ja poliittisten kampanjoitten käsikirjoittajia tai monimiljonäärin palkkaa nauttivia tv-tähtiä, jotka ovat luomileikkauksen, hiussiirron ja Botox-töötin tarpeessa ollakseen uskottavan nuorekkaita teeskentelemään, että he ymmärtävät päähänpotkittujen ongelmia.

(Carrollin ja Henryn ajatukset olen lainannut The New York Times Review of Booksissa ilmestyneestä Russell Bakerin artikkelista Goodbye to Newpapers?)

Kimmo Rentola:

Lähinnä sen vuoksi, että mediassa on liian vähän keskinäistä tervettä kritiikkiä. Poliitikot syövät toisiaan, virkamies nakertaa päällikköään, tutkija puukottaa kollegaa, mutta journalistit eivät juurikaan paljasta toistensa munauksia eivätkä hyökkää toisiaan vastaan, siis avoimesti ja välineissään.

Vallitsee jonkinlainen keskinäisen suojelun ja kollegiaalisuuden korporaatio. Uutisista toki kilpaillaan rajusti ja selän takana puhutaan pahaa jopa toisista journalisteista.

Steen1:

Totta kai! Median avulla saadaan ihmiset tekemään toivotut päätökset.

Heikki Patomäki:

"Media" ei ole toimija eikä kysymykseen noin muotoiltuna ole yksiselitteistä vastausta. Demokratian näkökulmasta olennaisinta on kuitenkin se, että media pitää osaltaan yllä kriittistä, syvällistä ja moniarvoista julkista kenttää.

Median keskittyminen ja kaupallistuminen on Suomessakin ongelma. Vaikka esimerkiksi tv-kanavia tulee lisää, tarjonta pinnallistuu, yksipuolistuu ja toimii asteittain yhä enemmän mainostajien ja rahoittajien ehdoilla (ts. median kyky asialliseen ja syvälliseen kulttuuri- ja yhteiskuntakritiikkiin heikkenee).

Koska medialla on aivan keskeinen vaikutus ihmisten mielipiteiden muodostumiseen, niin tuloksena on pikkuhiljaa yhä tietämättömämpiä ja epäkriittisempiä kansalaisia. Ei tarvitse kuin katsoa Atlantin yli niin tietää mihin se käytännössä johtaa.

Lehdistön puolella ongelma on Suomessa jo pitkään ollut yhä suurempi keskittyminen. Erityisesti Hesarilla ja Sanoma Osakeyhtiöllä on aivan liian vallitseva asema - tässä tarvittaisiin jo anti-trustilakeja!

"Media" ei ole toimija eikä kysymykseen noin muotoiltuna ole yksiselitteistä vastausta. Demokratian näkökulmasta olennaisinta on kuitenkin se, että media pitää osaltaan yllä kriittistä, syvällistä ja moniarvoista julkista kenttää. Median keskittyminen ja kaupallistuminen on Suomessakin ongelma.

Vaikka esimerkiksi TV-kanavia tulee lisää, tarjonta pinnallistuu, yksipuolistuu ja toimii asteittain yhä enemmän mainostajien ja rahoittajien ehdoilla (ts. median kyky asialliseen ja syvälliseen kulttuuri- ja yhteiskuntakritiikkiin heikkenee).

Koska medialla on aivan keskeinen vaikutus ihmisten mielipiteiden muodostumiseen, niin tuloksena on pikkuhiljaa yhä tietämättömämpiä ja epäkriittisempiä kansalaisia. Ei tarvitse kuin katsoa Atlantin yli niin tietää mihin se käytännössä johtaa.

Lehdistön puolella ongelma on Suomessa jo pitkään ollut yhä suurempi keskittyminen. Erityisesti Hesarilla ja Sanoma Osakeyhtiöllä on aivan liian vallitseva asema – tässä tarvittaisiin jo anti-trustilakeja!

Marketta Seppälä:

Valtamedian keskittyneisyys ja konformismi lienee pääasiallisin ongelma: sen vuoksi yhteiskunnallisen kehityksen yleisten kysymysten käsittelystä heijastuu pikemmin kansalaisiin vaikuttamisen kuin kansalaisten oman harkintakyvyn palvelemisen sävy.

Anna-Leena Siikala:

Media vaikuttaa yhteiskuntaan tavattoman paljon.

Media tai mediaa ylläpitävät kaupalliset ym. intressit valitsevat ne asiat, joista tietoa kulkee kansalaisille. Kyse onkin siitä, ketkä mediassa puhuvat.

Mikäli media käyttää valtaansa hyvin, antaa puheoikeuden erilaisille näkemyksille, muistaa eettiset kysymykset (iltapäivälehdistö!) jne., kansalaisten tieto- ja kokemusmaailmat syvenevät ja tasapuolistuvat.

Informaatio alkaa liikkua ja saada uusia muotoja. Suomalaisista, jotka ovat tottuneet olemaan "kilttejä oppilaita", tulee ideoitaan luovemmin toteuttavia osallistujia, toimijoita ja tekijöitä.

Anja Snellman:

Medialla on yleisesti ottaen juuri niin paljon valtaa kuin haluamme antaa sille, ja ilmeisesti olemme halunneet antaa sille näin paljon valtaa. Ja me Suomessa olemme eurooppalaisittain poikkeuksellisesti myös halunneet antaa vallan yhdelle medialle ylitse muiden, eli Helsingin Sanomille.

Nimenomaan Sanoma konsernilla on Suomessa median ylivalta – ja kriittistä keskustelua aiheesta on hankala käydä, ainakaan niin radioon kuin televisioonkin levinneellä sylttytehtaalla.

Kaarina Kaikkonen:

Medialla on Suomessa ja muuallakin valtaa liikaa. Yhden valtalehden monopoli on kenties ongelma, mutta ongelma on myös se että asioista kerrotaan vain yhdestä näkökulmasta.

Vaikka tv- kanavia on useita, tulee joka tuutista samaa uutismössöä – tuntuu siltä, etteivät toimittajat ajattele itsenäisesti, vaan ovat kaikesta laumana samaa mieltä. Toisinajattelijoiden ääni ei kuulu, elävää keskustelua ei synny.

Yleisökään ei ajattele itse vaan luottaa tiedotusvälineisiin ja uskoo kaiken mitä totena toitotetaan. Poliittiset päättäjätkään eivät ajattele itse, eivät uskalla olla eri mieltä median kanssa. Päinvastoin tuntuu siltä, että poliitikot lukevat lehdestä, mitä asioita kulloinkin kuuluu ottaa esille ja mitä mieltä niistä pitää olla. Valta jää medialle, joka valitsee sen mistä keskustelemme, mitä mieltä olemme, mitä kulutamme, mitä maailmasta tiedämme. Yleisölle jää valta olla ottamatta vastaan. Ihmisiä tulisi rohkaista epäilemään jo koulussa, suhtautumaan kriittisesti tiedotusvälineisiin ja auktoriteetteihin. Jo lapsena tulisi oppia tarkastelemaan kaikkia asioita monesta eri näkökulmasta, etsimään hyvät ja huonot puolet, ja uskaltaa väitellä niistä julkisesti.

Esimerkkinä viime aikojen yksipuolisesta mediakohusta on vaikkapa ilmastonmuutos ja hiilidioksidi. Muutama vuosi sitten hysterisoitiin otsoniaukosta ja ponnekaasuista. Otsonipitoisuus elää edelleen omaa suuren kierron elämäänsä, samoin tulee käymään hiilidioksidin – molemmat kuuluvat luontoon ja riippunevat enemmän äiti auringon kuin ihmislapsen toimista. Mutta täysi tunnustus suomalaisille tiedotusvälineille siitä, että täällä eivät ihmisten henkilökohtaiset tragediat nouse ihan siinä hulluuden mitassa pääasiaksi kuin monessa muussa maassa. Vaikka media tutkimatta hutki Alpo Rusin ja poliisilla näyttää muutenkin olevan aivan liian nopeat sensuroimattomat yhteydet tiedotusvälineisiin, niin silti vastuu, pidättyvyys ja suhteellisuudentaju pelaa meillä ainakin joten kuten.

Olennainen erottuu epäolennaisesta täällä sentään monia muita maita paremmin. Tiedotusvälineiden ansiosta tiedän enemmän maailman menosta. Tosin kuvataiteesta taidamme tietää entistä vähemmän, kulttuurisivujen kuvissakin on kuvataiteen sijaan nykyisin kirjailijoiden isoja naamoja...ja kirjojen suosio sen kun kasvaa.

Liekö syy sitten mediassa vai taiteessa itsessään...

Juha-Pekka Hotinen:

Mediaa ei ole mielekästä tarkastella yhtenä möhkäleenä, mutta jos median monilajisuudesta huolimatta on tehtävä jokin vallan yhteenlasku, on vastattava kyllä. Ja heti perään varaukset: tämä vallansiirto ei ole yksinomaan medioiden syy, ja parempi olisikin puhua julkisuudesta alueena kuin medioista toimijoina.

Jos kuitenkin on puhuttava medioista: ongelma ei niinkään ole vallan määrä kuin valtaan liittyvät muut ulottuvuudet. Median valta tuntuu usein hallitsemattomalta sen tekopyhän sävyn vuoksi, jonka esimerkiksi jatkuva sananvapauden jankuttaminen synnyttää. Arvoisat kolumnistit ja muut vallankäyttäjät puhuvat huomattavasti harvemmin velvollisuuksista, joita vapaudet tuovat mukanaan. Vallan käyttämiseen liittyy suuri vastuu, jonka sisäistämistä mediat käsittelevät hyvin harvoin. Epäluottamus mediaa kohtaan ei ehkä kohdistukaan sen käyttämän vallan määrään, vaan sen haluun ja kykyyn kantaa valtaan kuuluva vastuu. Syntyy erikoinen tilanne, jos valta siirtyy politiikalta medioille, mutta vastuu jää politiikalle.

Epäluottamus medioiden ohueen ajatteluun voi näyttäytyä esimerkeissä: kun media intoilee, että sananvapautta ei saa mitenkään rajoittaa, myöskään islamia käsittelevien pilapiirrosten kohdalla, rakentuu juuri tällainen medialle tyypillinen, ohut ja suoraviivainen argumentti, joka rakentaa maailmasta yhdenmukaisen, universaalin kuvan, jossa ei nähdä eikä tunnusteta sitä, että on olemassa erilaisia maailmankuvia, erilaisia sivilisaatioita ja yhteiskuntia, siis eri arvoja.

Vastikään muuan medianero kävi kertomassa taideopiskelijoille, että "toimittajia ei saa suututtaa". Mieltävätkö toimittajat itsensä jonkinlaisiksi ylimyksiksi, jotka ovat kaiken riippumattomuuden, vapauden ja lähdesuojan humalluttamina kontrollin ulkopuolella?

Liukuuko media vapauden, vallan ja vastuu harmaalle alueelle, mafiaksi?

Helena Hiilivirta:

Medialla on meihin liikaa valtaa. Median liiasta vallasta ihmisten mielipiteisiin en ole huolissani.

Tämäkin tutkimus näyttää tukevan oletusta, että ajan myötä medialukutaito kasvaa, sillä vastaajan ikä korreloi selvästi kriittisen suhtautumisen kanssa. Mutta mielestäni medialla on liikaa valtaa meidän jokaisen ajankäyttöön.

Vuonna 2004 samaisen TNS Gallupin tekemän Intermediatutkimuksen mukaan 12–69-vuotiaat suomalaiset käyttivät päivässä keskimäärin 9 tuntia 20 minuuttia viestimien seuraamiseen. Luvuissa ovat mukana kirjojen lukeminen (29 min) sekä kuva- ja äänitallenteiden ja suoramainonnan seuraaminen (yht. 31 min). Siis radion, TV:n, sanoma-, aikakaus- ja ilmaisjakelulehtien sekä Internetin seurassa olimme keskimäärin 8 tuntia 20 minuuttia joka päivä. Toki noin kolmasosa TV:n parissa vietetystä ajasta (2004 yht. 3 tuntia 27 min) ja peräti 74 prosenttia radion kuuntelusta (yht. 2 tuntia 49 min) tapahtui muiden toimien ohessa.

Mutta silti: suurin osa tästä joukosta opiskelee tai käy töissä. Missä ihmeen välissä ehdimme nukkua ja syödä, hoitaa kotiaskareet ja lapset ja vanhukset, kuntoilla, harrastaa kulttuuria tai mitä nyt harrastammekaan, ja – yksinkertaisesti – olla toisten ihmisten kanssa, jutella ja välittää toisistamme!

Tässä suhteessa tulevaisuus ei näytä nykyisyyttä valoisammalta. Eri medioista Internetin käyttö lisääntyy eniten ja nopeimmin. Sitä käyttävät eniten nuorimmat. Oletettavasti useimmiten yksikseen.

Johanna Sinisalo:

Medialla on liikaa valtaa yksittäisten ihmisten elämän ja edesottamuksien julkistamisessa ja ilman oikeudenkäyntiä tapahtuvissa tuomitsemisissa. Samoin median vallan vinoutuma näkyy aihevalinnoissa: muut kuin päivänpolttavat uutisaiheet haetaan toimittajien omasta lähi- ja intressipiiristä.

Jos toimittaja ostaa hometalon tai lapsen kouluoloissa tapahtuu muutoksia, pian näemme kokosivun juttuja kiinteistökaupan vastuukysymyksistä ja opetusjärjestelmän puutteellisesta kyvystä kuunnella perheitä. Samaan aikaan pimentoon jää ehkä huomattavasti suurempia kansalaisryhmiä koskevia, pengonnan arvoisia epäkohtia.

Sanna Kekäläinen:

Yhä suurempi osa informaatiosta on median välittämää.

Kuvaavaa on usein vastaan tuleva tilanne: julkisessa keskustelussa joku ilmaisee mielipiteensä ja toteaa olevansa vain tiedotusvälineiden antamien tietojen varassa.

Pian medialla on valtaa samalla tavalla kuin kirkolla oli 1600- ja 1700-luvuilla, jolloin papit saarnoissaan kertoivat ajankohdan milloin perunatkin piti nostaa pelloilta.

EI

Virpi Suutari:

Todellinen valta on talouselämällä.

Matti Wiberg:

Toimittajat käyttäytyvät kuin heillä olisi valtaa, vaikka oikeasti heillä ei ole.

Ressukat luulevat voivansa vaikuttaa esimerkiksi politiikan sisältöön, vaikka he pystyvät korkeintaan vaikuttamaan siihen, mistä puhutaan. Media ei säädä lakeja, ei päätä valtion tai kuntien budjeteista tai aseta virkamiehiä tehtäviinsä. Media ei ole edes kulisseissa vaikuttava harmaa eminenssi.

Media ei ole laatinut ainuttakaan valtioneuvoston, eduskunnan tai kunnanvaltuuston esityslistaa. Onko media ideoinut ensimmäistäkään asiaa kolmikantaneuvotteluihin?

Median (kuviteltu) valta on yksi aikamme suurimpia jymäytyksiä. Todelliset vaikuttajat talouselämässä ja politiikassa tietävät kyllä miten mediaa viedään – ja vievätkin, usein median tätä edes tajuamatta.

Media ei laadi politiikan agendaa. Keinotekoisten kohinoiden teollinen tuottaminen ei ole vallankäyttöä.

Median epäitsenäisyys suhteessa valtakunnan eliitteihin on huolestuttavaa. Olennaisuuksiin keskittyviä, kriittiseen ja kylmäpäiseen analyysiin kykeneviä toimittajia ja toimituksia meillä on vähemmän kuin mitä ansaitsemme.

Viitatun mielipidemittauksen toteutuksesta voisi mainita moniakin kriittisiä huomioita, mutta jätän kohteliaisuudesta kirjoittamatta.

Juha Seppälä:

Kansalaisilla on juuri sellainen media, jonka he ansaitsevat. Media on peili heidän naamansa edessä, peili jonka käytöstä he lukijoina, katsojina ja kuuntelijoina maksavat.

Eniten vaikutusvaltaa on lukijoilla, katsojilla ja kuuntelijoilla, jos he vain suostuisivat sitä käyttämään. Sen sijaan he suostuvat talutettavaksi kaiken sen ääreen, jonka perusteella heistä puolet sanoo, että medialla on liikaa valtaa. On enemmän kuin paradoksi ruikuttaa epäkohdasta ja samanaikaisesti rahoittaa sitä.

Katja Tukiainen:

Medialla on aina valtaa, mutta kansalaisen medialukutaito onkin ensimmäinen ratkaiseva tekijä tässä kysymyksessä. Medialukutaito on kehittynyt kun internet on muodostunut osaksi mediakulttuuriamme. Medialukutaitoa täytyy myös opettaa peruskoulussa. Toinen ratkaiseva tekijä on vastuu. Koska medialla on valtaa, sen tekijöiden on myös tunnettava vastuunsa. Myös tätä asiaa täytyy opettaa. Sitä tulee opettaa mediastaan vastuussa oleville henkilöille.

Kari Uusikylä:

Medialla ei ole liikaa valtaa niin kauan kuin ns. valtamedia toimii niinkin puolueettomasti ja monipuolisesti kuin se ainakin vielä nyt toimii.

Vallaton media sopii vain diktatuureihin.

Juha Sihvola:

Medialla pitääkin olla valtaa tiedon välittämisessä ja ennen kaikkea vallankäytön valvonnassa ja kritiikissä. Median kriittistä tehtävää voi haitata yhtäältä sidonnaisuus median omistajien intresseihin ja toisaalta antautuminen lyhytjänteiselle kaupallisuudelle. Tältä osin Suomen median tila on siedettävä, joskin korkeatasoisen intellektuaalisen julkisuuden rakentamisen kannalta suomenkieli ja suomalainen kulttuuri ovat harmillisen kapea-alaisia.

Mirkka Lappalainen:

Internet on mielestäni vähentänyt mediayhtiöiden mielipidevaltaa, koska esimerkiksi lehtijuttujen tai tv-ohjelmien sisällön voi kyseenalaistaa usein jopa niiden omien nettisivujen keskusteluosuuksissa.

Tästä syystä nuoret ovat olettaakseni vastanneet kyselyyn eri tavoin kuin vanhemmat.

Yrjö Sotamaa:

Ajatukseen liiasta vallasta sisältyy ajatus, että medialla oleva valta olisi "joltain pois".

Valtaa ei myöskään voi ottaa omilla päätöksillään. Sen antavat lukijat ja katsojat medialle.

Suomalainen media on varsin korkeatasoista, vaikkakin keskittymisen takia yksipuolistuvaa.

Kaari Utrio:

Medialla on valtaa juuri sen verran kuin ihmiset itse sille antavat. Suomen väestö on suhteellisen korkeasti koulutettu, suuri osa ihmisistä seuraa useampaa kuin yhtä mediaa (sanomalehti, aikakauslehti, radio, tv, netti).

Mielipide muodostetaan monen, keskenään vertaillun lähteen perusteella. Mitä koulutetumpi ihminen, sitä kriittisempi ajattelu.

Juha Herkman:

Kysymys on hankalasti muotoiltu, koska median valtaa on mahdoton mitata. Ihmisten käsityksiä median vallasta voidaan tietenkin mitata, kuten juuri julkaistussa kyselyssä.

Median valta on valtaa nostaa asioita, henkilöitä ja näkemyksiä esille ja vaieta toisia asioista, henkilöistä ja näkemyksistä. Median valta liittyy siten julkisuuden tuottamiseen – tunnetuksi ja tiedetyksi tekemiseen. Mikä vaikutus tällä sitten on ihmisten mielipiteisiin, arvoihin, asenteisiin tai käyttäytymiseen, on epäselvää.

Kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista uskoo, että media vaikuttaa mielipiteisiin laajalti. Tulos kertoo ennen muuta siitä, että nykyään suuri osa tiedosta, informaatiosta ja viihdykkeestä on median välittämää. Jos mediatuutti on pääasiallisin tai jopa ainoa tietolähde, on selvää, että sen vaikutus ihmisten kuvaan maailmasta on merkittävä.

Muuttavatko ihmiset sitten mielipiteitään median perusteella? Useimmat selvitykset osoittavat, että arvot ja asenteet omaksutaan kohtuullisen varhaisessa vaiheessa ja että ne muuttuvat hitaasti. Media saa harvoin ihmistä muuttamaan tärkeänä pitämäänsä näkemystä. Pikemminkin ihmiset etsivät mediasta vahvistusta omille käsityksilleen ja torjuvat vastakkaiset näkemykset.

Toki media osallistuu yhteiskunnallisena ja kulttuurisena toimijana arvoilmaston hitaisiin muutoksiin, mutta usein media tarjoaa kirjavan joukon vaihtoehtoisia mahdollisuuksia suhtautua asiaan. Usein löytyy myös vaihtoehto, joka tukee omaa ennakkokäsitystä.

Median valta on siis valtaa säädellä julkisuutta, joka antaa mandaatin monille muille vallan muodoille – erityisesti poliittiselle, mutta jossain määrin myös taloudelliselle vallalle. Kukaan poliitikko tuskin pääsee nykyään merkittävään asemaan ilman mediajulkisuutta. Pörssitalous perustuu paljolti mielikuville, joita mediajulkisuus rakentaa.

Tämänhetkinen voimistuva puhe laskusuhdanteesta, kenties lamasta, ja Yhdysvaltain asuntoluottokriisistä on omiaan vahvistamaan talouden laskukäyrää, koska mediajulkisuus vaikuttaa sijoittajien, liike-elämän ja kuluttajien odotuksiin. Viihteen ja mainonnan kuvastot tuottavat vastaavasti jatkuvasti heijastuspintoja ulkonäön, käyttäytymistapojen, sukupuolen, seksuaalisuuden ja kansallisuuden käsityksiin. Ne opettavat usein tiedostamattomasti, minkälainen on vaikkapa haluttava nainen tai "kunnon" mies.

Media koulii meistä myös pikemminkin uskollisia kuluttajia kuin aktiivisia kansalaisia toistamalla talouteen, tuotteisiin, tuotemerkkeihin ja kuluttamiseen liittyvää informaatiota ja fantasioita. Juuri median tiedostamattomat vaikutukset haluihin sekä näkemyksiin itsestä ja muista lienevät seikka, joka saa median vallan tuntumaan niin suurelta. Näitä vaikutuksia on myös mahdoton määritellä saati mitata.

Onko medialla sitten liikaa valtaa? Mielestäni ei. Tärkeämpää kuin median "valtaan" takertuminen olisi tarkastella median suhdetta muihin vallan muotoihin. Esimerkiksi samalla kun median vallan koetaan kasvaneen, poliitikkojen vallan koetaan pienentyneen. Kuitenkin poliitikot tekevät tälläkin hetkellä päätökset, joilla säännellään yhteiskunnan, talouden ja median toiminnan kehyksiä. Pitäisi kantaa huolta siitä, ettei poliittinen ja taloudellinen valta eristäydy mediajulkisuudesta huolimatta – tai siitä johtuen – omiin blokkeihinsa, jotka tuntuvat tekevän päätöksiä melko itseriittoisesti.

Median valta tuntuu hyvin rajalliselta suhteessa poliittiseen ja taloudelliseen valtaan. Pitäisikin kysyä, toimiiko nykymuotoinen media todella vallan vahtikoirana, ja kuinka median ja poliittis-taloudellisen vallan suhdetta voisi kehittää sellaiseen suuntaan, että yhteiskunnalliset päätöksentekoprosessit tulisivat nykyistä läpinäkyvämmiksi.

Kyselyn vastaajat lienevät oikeassa siinä, kun näkevät talouden vallan tällä hetkellä suurimmaksi mediaan vaikuttavaksi tekijäksi. Kilpailutalous vaikuttaa nykyään kaikkeen. Myös media ja politiikka toimivat nykyään kilpailutalouden ehdoilla, mikä pienentää median kriittisiä mahdollisuuksia.

Atso Almila:

Valta on olla ostamatta, katsomatta. Sana on internetin myötä vapautunut kuumakalleillekin. Vastuu on ihmisellä itsellään, jos on niin typerä, että elää lööppijulkisuuteen uskoen; vastuu on itsellä, jos ei kyseenalaista kuulemaansa ja lukemaansa.

En osaa kuvitella median vastuulle ihan niin valmiin tietopaketin tekoa, ettei ihmisen itsensä tarvitsisi hoksottimiaan käyttää.

Totta on, että omistajan intohimo mediansa suhteen epäilyttää, mutta kaupallisuus, se, joka nostaa formulat Maikkarilla aina urheilun ykkösuutisiksi, sehän on lapsellisen läpinäkyvää; emmeköhän me sen kanssa pärjää.

Pauli Aalto-Setälä:

Medialla on suuri vaikutusvalta ihmisten ajan- ja mielenvangitsijoina, mutta kyllä päätösvalta on edelleen kansalaisilla.

Toinen kysymys on sitten se, paljonko media pystyy antamaan tietoja ja eväitä arjen päätöksentekoon, kun seksikkäintä ja kulutetuinta viestintää on viihde ja etenkin sosiaalinen media, jossa aikuiset ihmiset pohtivat, mikä prinsessa, drinkki tai vihannes he juuri tänään olisivat. Painetulla ja etenkin punnitulla sanalla on valtava merkitys tällä digitaalisen sirkuksen aikakaudella.

Toteaa itsekriittisesti juuri viihteestä Venlalla palkittu viisastelija.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Medialla on nyky-Suomessa suuri valta, mutta sen valta on kuitenkin pienempi kuin valtiovallan ja taloudellisten voimien. Näiden rinnalla täytyy olla tasapainottavia voimia, ja median valta osaltaan tasapainottaa valtakuviota.

Median täytyy silti olla hyvin tietoinen vallastaan ja sen tuomasta vastuusta. Päämedioissa tämä vastuu on sisäistetty, mutta niidenkin täytyy olla aina valppaita sen suhteen, ettei vastuunkanto unohdu.

Kiba Lumberg:

Mielestäni valveutunut henkilö pystynee tulkitsemaan, mitä lukee ja näkee rivien välistä. Median tehtävä on tuoda asioita esille monitahoisestikin, niin hyvässä kuin pahassa. Uskokaa tai älkää, juuri tämä median monitahoisuutemme avaa ikkunoita myös maailman eri tapahtumiin tuoden lähelle asioita, joita emme muuten tietäisi.

Medialla on tärkeä viestintuojan tehtävä ja takana on eri alan osaajia. Rohkeasti vaan eteenpäin.

Riikka Ala-Harja:

Onko medialla merkittävää valtaa talouteen, siihen joka perimmiltään pitää asioita ojossa, pyörittää isoa veiviä? Tuskin.

Toki medialla on paljon valtaa ja torvea millä töötätä: valinta nostaa ja samalla sulkee toisia pois, joitakin asioita valitaan jättää näkemättä, jotakin ollaan taas näkevinään jota ei edes ole.

Pikkumaassa on kapea kokkirintama, joka soosia sekoittaa. Isot kattilat porisevat sitten taloudessa, joka hyppää saman tien maan rajojen yli.

Hannu Väisänen:

Ei. Ja vaikka olisikin, medialla ei ole oikeita vallan käytön välineitä. Se on vasta vallan puolitiessä.

Tosi-tv ja muu häilyvä manipulointi ei vielä edusta todellista valtaa. Kyllä valta on edelleen klassisilla tahoilla.

Osmo Soininvaara:

Jos medialla ei ole valtaa, se tarkoittaa, että valtio on suitsinut vallan tai että media on keskittynyttä ja monopolisoitunutta. Medialla on sekä positiivista että negatiivista valtaa.

Median valta on positiivista, jos se voi ottaa esille asioita, joista jotkut toivoisivat, ettei niistä niin paljon puhuta.

Medialla on väärää valtaa, jos joku voi päättää, mistä maassa ei kerrota tai kerrotaan hyvin yksipuolisesti. Se on mahdollista vain, jos media on kovin keskittynyttä.

Menneinä aikoina oli kaksi valtakeskittymään, HS ja YLE. Molempien valta on heikentynyt kilpailevien kanavien vuoksi. Ylen valta on heikentynyt huomattavasti. Hesarille ei lehdistössä ole oikein kilpailijaa, mutta internet on vähentänyt HS:n monopoliasemaa huomattavasti.

Kari Enqvist:

Medialla on epäilemättä suuri vaikutusvalta ihmisten mielipiteisiin, mutta mikä sitten olisi vaihtoehto? Ovatko asiat paremmin maissa, joissa media on suitsittu ja sen toiminta ohjattua tai sensuroitua? Enpä usko.

Demokratioissa medialla on aina sopiva valta, juuri sellainen kuin ihmiset ansaitsevat. Mutta kenties koulu voisi yrittää kasvattaa nuoria mediakriittisyytteen nykyistä enemmän.

Jyrki Kiiskinen:

Sen ymmärtäisin, että mediavallan keskittyminen tai riippumattoman mediavaltuutetun puute huolestuttaisi kansalaisia. Päätoimittajien seurustelu talouseliitin ja poliitikkojen kanssa ei myöskään ole tervettä. Mutta minusta on kummallista järkeilyä, ettei medialla saisi olla tiukkaa tuntumaa yhteiskuntaan.

Vapaita tiedotusvälineitä nimitettiin muinoin neljänneksi valtiomahdiksi, nykyään suuret mediatalot taitavat kuitenkin olla kiinnostuneempia mainoseuroista. Vallan vahtikoira on luovuttanut paikkansa mainoksen lupsakalle hauvalle, joka puree naapuria tai postinkantajaa tietämättä miksi.

Leena Lehtolainen:

Valta sekä otetaan että se myös luovutetaan jollekulle toiselle. Kriittinen median seuraaja pystyy kyllä arvioimaan myös joukkoviestintää ja olla antamatta sille liikaa valtaa. Suurimmillaan median valta näyttäytyy tiedotettavien asioiden valinnoissa, rajauksissa ja niihin otetuissa näkökulmissa, joissa vallankäyttö on enimmälti piiloutuvaa. Ymmärrän hyvin tutkimustuloksen: iäkkäämpi väestönosa on kasvanut monopolistisessa suomalaisessa mediakulttuurissa, jossa oli olemassa vain yksi virallinen totuus, nuoremmat taas ovat kasvaneet moniääniseen mediaan, joka ei edes aina pyri totuuteen.

Median ajoittaisesta ylimielisyydestä, mm. Ylen digisotkusta, tulee toki sellainen olo, että median seuraajan yli kävellään. Myös Hesarin lauantaiset julkkissivut, joita moni meistä lukijoista ei todellakaan halua, tuntuvat tilaajaa aliarvioivalta vallankäytöltä.

Heikki Hiilamo:

Median valta on sangen epämääräinen käsite. Kuka käyttää median valtaa? Toimittajat, haastateltavat, ilmoittajat, omistajat?

Parhaimmillaan median valta on kansalaiskeskustelun valtaa. Sitä ei ole koskaan liikaa.

Maria Hirvi-Ijäs:

Ei ole, mikäli ajatellaan mediaa hyvin laajasti ja "tavallista" ihmistä pidetään ajattelevana yksilönä, joka mediatarjonnasta valitsee itselleen sopivimmat kanavat.

Maria Antas:

Luin juuri ruotsalaisen jutun, jonka mukaan netissä julkaistavien lehtijuttujen otsikot ovat muuttuneet yhä rajummiksi. Muutos koskee sekä kaupallisia iltapäivälehtiä että tavallisia laadusta kiinnostuneita aamulehtiä. Lukijan huomio olisi saatava heti, ja lukija ilmeisesti mieluimmin valitsee juttuja, joita myydään aika räikeästi.

Jos tällainen tulkinta tämän hetken lukutottumuksista pitää paikkansa, niin näyttäisi pikemmin siltä, että laajalla yleisöllä olisi paljon valtaa suhteessa mediaan, eikä niinkään perinteisillä valtaa pitävillä ryhmittymillä. Useimmat mediat ovat kiinnostuneita massoista ja heidän kauttaan kulkevista mainosrahoista.

Saatan olla naiivi, mutta kunnioitan edelleen, tai yhä enemmän, Ylen tutkivia ajankohtaisohjelmia. Heillä on selkärankaa nostaa esille joko historiallisia tai nykymaailmaan liittyviä aiheita joista yleisö, poliitikot tai liikemiehet eivät ehkä haluaisi kuulla lainkaan.

Todellisuus ei ole mukavaa, näin se vain on, mutta sille minun käsittääkseni löytyy vielä taitavia tulkitsijoita Suomen mediamaailmasta. Luoja suokoon, että tilanne jatkuu tällaisena!

Ville Ranta:

Medialla on valtaa vain sikäli, että se pystyy käyttämään tehokkaasti hyväkseen sananvapautta. Miten median "valtaa" voisi rajata, jos koetaan, että sillä on liikaa valtaa?

Kritiikki median valtaa kohtaan nousee kai yleensä siitä, että koetaan median käyttävän valtaansa väärin, eli tekevän huonoa journalismia. Tämä kritiikki on ehdottomasti aiheellista mm. lööppijournalismia kohtaan, jonka tavoitteet ovat lähinnä kaupalliset. Lööppejä vaaditaan aina silloin tällöin kuriin, mutta en näe, että Suomessa lööpeissä olisi muuta vikaa kuin että ne ovat typeriä.

Julkinen typeryys on tietääkseni vielä sallittua.

Anu Kantola:

Vastaus riippuu siitä, mitä tarkoitetaan medialla ja mitä vallalla. Ei ole olemassa mitään yhtä suurta mediaa tai edes yhtenäistä joukkoa medioita, vaan joukko kaikenlaisia medioita, joissa esitetään kaikenlaisia ajatuksia.

Jos ajattelee esimerkiksi politiikkaa tai taloutta, medioiden oma, muista vallankäyttäjistä riippumaton valta, on vähäistä. Sen sijaan monet mediat varmasti myötäilevät ja välittävät yhteiskunnassa vallalla ja vallassa olevia ajatuksia.

Mutta tämä oikeastaan kai tarkoittaa, että niillä itsellään ei ole juuri valtaa, vaikkakin ne osallistuvat tiettyjen valtarakenteiden ja auktoriteettien ylläpitoon.

Kyselyssäkin esiin tullut ero eri sukupolvien välillä on myös oleellinen. Mediamaisema on hyvää vauhtia pirstaloitumassa. Suuret koko kansan mediat kautta linjan kuuluvat suurten ikäluokkien sukupolviprojektiin, joka on murentumassa. Netin merkitys kasvaa nopeasti ja siellä julkisuus jakautuu pienemmiksi alaryhmittymiksi, jossa jokainen voi hakeutua mieleiseensä seuraan.

Jaana Airaksinen:

Mediasta on tullut yhä vahvemmin ja monipuolisemmin foorumi osallistua, kansanvaltaa toteutetaan median kautta enemmän kuin ennen. Nykyinen monipuolinen mediatarjonta, etenkin internet, ovat muuttaneet tilanteen, ihmisillä on yhä useampia kanavia osallistua tiedon tuotantoon ja keskusteluun.

On myös enemmän valinnanvaraa, mitä lukea tai mitä katsoa. Myös tieto on vähemmän monoliittista kuin ennen.

Kokonaan toinen asia on sitten yritysten ja liike-elämän valta ja piilovaikuttaminen mediassa, samoin kuin mediayhtiöitten yhteiskunnallinen valta.

Ullamaija Kivikuru:

Kysymys on hassusti – tai tietoisen poleemisesti – asetettu. Median valta ei koskaan ole itsenäistä.

Tuomas Kyrö:

Valtakunnan pääuutislähetys on luovuttanut valtansa kadulta repäistyjen ihmisten, sinun ja minun, mielipiteille. Ei taustaa, ei analyysia, ei näkemystä.

Valtakunnan päälehti tekee juttunsa kadulta repäistyistä gallupeista ja viisastelijaraadin mutu-mielipiteistä.

Tarvitaan enemmän virallisia valvojia. Arvi Lind takaisin. Hannut Karpo ja Taanila juontamaan Huumaa. Estyneet erityisasiantuntijat ja oppineet ylimääräisiin uutislähetyksiin, tietämään, kertomaan, valistamaan, sivistämään.

Elina Hirvonen:

Ongelma ei todellakaan ole liika valta, vaan se miten laiskasti suomalainen media käyttää asemaansa yhteiskunnallisen keskustelun sparraajana.

"Tutkiva journalismi" on yhden Ylen propagandaohjelman varassa, vallan vahtimiseksi riittää pääministerin tekstiviestien esittely ja analyyttiseksi ulkopoliittiseksi keskusteluksi Suomen Kuvalehden viikoittaiset lausunnot siitä, että Natoon pitäisi liittyä.

Jan Zapasnik:

Tutkimus paljastaa sen, että kansa tai tutkimukseen vastanneet henkilöt myöntävät osittain median rakentavan valmiiksi ajattelumallit ja siten toimintatavat monen ihmisen elämässä.

Paljon keskustellaan kansalaisten mediakriittisyydestä ja medialukutaidosta, mutta tulospainotteisen yhteiskuntarakenteen, informaatiotulvan ja kansalaisten ylipassiivisuuden aikakaudella nämä käsitteet ovat vain surkeaa sanahelinää.

Valta on luovutettu medialle. Kansalaisen on aina helppo olla samaa mieltä valmiiksi luotujen ajatusten kanssa. Kansalainen ei jaksa miettiä, sillä yksilöllisyyden aikana vain itseään koskevat asiat koskettavat. Oman elämänpiirin ulkopuoliset asiat hyväksytään median esittämänä sellaisinaan.

Media on ylin auktoriteetti. Jumala. Tästä kansa voi syyttää vain itseään.

Jarmo Papinniemi:

Myönteinen vastaus pitäisi sisällään ajatuksen, että jonkun (eli eduskunnan?) olisi syytä rajoittaa median toimintamahdollisuuksia nykyistä enemmän. Sitä mieltä en ole. Sen sijaan vaikuttaa siltä, että kansalaiset ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet päivittäismedialle vallan määrätä, mitkä asiat kulloinkin ovat ajattelemisen arvoisia.

Tommi Liimatta:

Kirjoitan tätä rauhattomassa paikassa, mediarankkasateessa ja viime hetkellä. En saa kantaani lauseeksi.

Ilona Anhava:

Omalla alallani median valta on lisääntymistään lisääntynyt sinä aikana kun olen ollut kehissä.

Media suosii esiintymiskykyisiä ja verbaalisesti lahjakkaita taiteilijoita. Kuvataiteessa nämä ominaisuudet eivät välttämättä korreloi taiteellisen tason kanssa.

Yksi suurimmista ongelmista on tietysti Helsingin Sanomien monoliittinen asema.

Onneksi paperilehdistölle on vaihtoehtoisia, vakavasti otettavia vaihtoehtoja, jotka tulevaisuudessa entisestään vahvistuvat.

Sofi Oksanen:

Liikaa valtaa verrattuna mihin? Vai onko medialla liikaa valtaa verrattuna muiden maiden medioihin? Suomessa sananvapauden tila on varsin hyvä verrattuna moneen muuhun maahan ja median käyttämä valta tasapainottaa hyvin muita Suomessa valtaa käyttävien tahojen tapaa käyttää valtaa. Median pirstaloituminen taas tasapainottaa liiallisen arvovallan keskittymistä yhteen mediaan, mikä on hyvä. Se että lukijat / kuulijat / katsojat syyttävät mielellään isoa pahaa mediaa, on vain kieltäytymistä omasta vastuusta – lukijoilla / kuulijoilla / katsojilla on samanlainen vastuu kuin muutenkin kuluttajalla. Eli se ohjelma jota ei katsota ei kauan jatku.

Lehti jota ei osteta tai lueta ei kauan elä. Roskajournalismiakaan ei olisi jos se ei myisi.

Harri Hautajärvi:

Medialla ei ole Suomessa enempää valtaa kuin mitä sillä nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa pitääkin olla. Suomalaiset voisivat olla huolissaan siitä, miten paljon valtaa suuryrityksillä on meidänkin maassamme.

Tiedotusvälineet toimivat parhaimmillaan vallan vahtikoirana, kansalaisten ja yhteiskuntien edun valvojina, ja sen vallan käyttäminen on journalismin peruskiviä.

Varsinainen ongelma on median viihteellistyminen, juoru- ja viihdejournalismin hallitseva asema. Sen kautta media käyttää valtaansa horjuttamalla haluamiensa ihmisten asemaa – tai vähintään tekemällä heistä vieläkin tunnetumpia. Juorujournalismi on tuottoisaa, mutta se suuntaa kansalaisten huomion pois tärkeistä asioista.

Juha Siltanen:

Kyselyyn annetut vastaukset kertonevat toden totta siitä, minkä vastaajat median vallan määräksi uskovat. Tällainen uskomus ei varmaankaan ole perua median vaikutusvaltaa koskevasta tiedosta, vaan siitä (mielestäni aiheellisesta) mielikuvasta, että media on aiempaa selvemmin jakautunut kahteen osaan: siihen, joka muun kuin vaarattoman aineiston (kuten esimerkiksi urheilun ja ns. ihmissuhteiden) kohdalla nimenomaan karttaa väitteitä ja periaatteellisia vastakkainasetteluja (kuten esimerkiksi be happy -sarjan elämäntapalehdet), ja siihen, joka värittää aineistonsa yhä selvemmin yhteiskunnallisella vaikutuspyrkimyksellä (kuten esimerkiksi Helsingin Sanomat).

Kumpaisessakin ilmenee journalismin pyrkimys kohti efektiä ja pois monisilmäisestä, journalistista taitoa vaativasta analyysistä. Tämä synnyttää vastaanottajassa sen ymmärrettävän yhteisvaikutelman, että "valta" yhtäältä kätkeytyy, toisaalta on sukoilematonta.

Mitä tulee siihen, onko medialla todellakin liikaa valtaa vai ei: luulen, että median valta on periaatteessa yhtä suuri kuin siinä työskentelevien tekijöiden journalistinen ammattitaito (siihen laajuuteen asti, jonka sitä kannattelevan kulttuurin tila ja dialogikyky sallivat – Suomessahan moniäänisyyden arvostamisen perinne on heikko.) Jos journalistinen ammattitaito ja itsekunnioitus heikkenevät, kuten minusta Suomessa tapahtuu, seuraus on pikemminkin se, että "vallalla" on saneluvallassaan liian suuri osa mediasta ja media on näin taloudellisesti, tendensseiltään ja keinoiltaan liian keskittynyt ja muun, liian vastavoimattoman vallankäytön jatke.

Mutta tätähän kysymys ei koskenut, joten vastaan: ei.

Yrjö Juhani Renvall:

Tunnettua on, jos valtaa ei käytä, se valuu muualle. Yksityiset ihmiset ovat luovuttaneet aikansa ja mielipiteensä medialle. Poliitikot ovat antaneet asiansa ja asiattomuutensa medialle. Vain metsäteollisuus on pitänyt vallan omanaan.

EN OTA KANTAA

Martti Koskenniemi:

Vaikea sanoa, missä valta luuraa. Mikään ei yleensä ole sitä, miltä näyttää. Todellinen vallankäyttö pyrkii aina piiloon. Media on kyllä hyvin näkyvillä - tämä on sen tehtäväkin. Mutta ei vaikuta siltä, että medialla olisi agendaa, jonka toteutumista voisi mitata tai että media tietäisi, mihin muuhun kuin kaupallisten tavoitteiden edistämiseen näkyvyyttään käyttää.

Maailma viihteellistyy ja kaupallistuu ja medialla on tässä tärkeä rooli. Mutta viihde tai kaupallisuus eivät ole vallankäytön ydin. Niiden taustalla on talouden ja ideologian maailma, jonka rakenteet sitovat niin mediaa kuin meitä muitakin.

Antti Arjava:

Koska eri medioita on enemmän kuin ennen, yksittäisen tiedotusvälineen valta voi olla pienempi, vaikka median vaikutus elämäämme muuten olisi kasvanut (ja vaikka Helsingin Sanomien asema kieltämättä on turhankin hallitseva).

Ihmiset lienevät nyt kriittisempiä median seuraajia kuin siihen aikaan, jolloin poliittisesti sitoutuneet lehdet olivat voimissaan. Samaan suuntaan vaikuttaa mahdollisuus ohittaa joukkotiedotusvälineet internetin kautta.

Toisaalta julkisuus vaikuttaa siihen, mitä pidämme tärkeänä, ja median rooli on luultavasti siinä mielessä kasvanut, koska olemme kaikessa ylipäänsä kiinnostuneempia muiden mielipiteistä. Yleisön toiveet vaikuttavat siihen, mistä lehdet kirjoittavat ja mitä (mainosrahoitteisessa) televisiossa näytetään. Ja jos valtaa otettaisiin pois medialta, kenelle se oikeastaan siirtyisi?

Leena-Maija Rossi:

Medialla on Suomessa toki valtaa, mutta mikä on liikaa? Kiinnostava kysymys sinänsä on, mikä medialle tuottaa kulttuurista määrittelyvaltaa?

Median kietoutuminen muihin kulttuurisiin tekijöihin? Yhtä hyvin voi ajatella, että tulkitsijoina ja arvottajina yleisöllä olisi yhtä lailla todella paljon valtaa. Median liikkeellepanemat merkityksethän jatkavat muotoutumistaan yleisössä – jota median ohella koulivat myös muut yhteiskunnan ilmiöt.

Median valta näyttäytyy tietenkin rasittavimmillaan siinä, että asioiden "olemassaolon" oletetaan olevan täysin mediariippuvaista. Esimerkiksi kulttuurituotteiden, teosten ja tekojen arvostus ja yleisömäärät kulttuurin kentällä määräytyvät kiusallisen pitkälti medianäkyvyyden mukaan.

Hankala fakta on vaikkapa se, että juttu Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa vaikuttaa suoraan kulttuurituotteen "menestykseen". Yhtä lailla saimme jälleen talousuutisoinnista lukea kuinka pörssikurssitkin reagoivat median liikkeisiin.

Kuinka yleisö voisi näkyvämmin harjoittaa omaa vastavaltaansa?

Minna Tawast:

On vaikea sanoa, onko medialla liikaa valtaa, sillä sitä varten pitäisi tätä valtaa voida mitata jollakin yhteismitallisella ja muihin valtainstituutioihin verrattavalla suureella. Me keskustelemme siitä, mistä mediassa keskustellaan, mutta olemmeko samaa mieltä kuin mediassa ollaan?

Missä määrin media olemme me?

Medialla on ehdottomasti paljon monitahoista ja epämääräistä vaikutusvaltaa sekä epävirallinen valtiomahtiasema, joka ei rakennu kansanedustuksellisesti. Lukijat voivat lopettaa lehtitilauksensa, mutta he eivät voi valita lehden toimittajia eivätkä toimintatapoja.

Tilanteessa, jossa suurten kaupallisten mediakonsernien tuloista suurin osa on mainostuloja, ei katsojan tai lukijan vaikutusvalta sisältöihin ole kovinkaan suora. Vaikka yksittäinen media käyttäisi valtaansa kuinka vastuullisesti ja ulkopuolisista vaikutteista riippumattomasti, se käyttää kuitenkin valtaa, jota se itse pitkälti säätelee.

Toisaalta on hieman harhaanjohtavaa puhua jatkuvasti yhdestä mediasta. Mediat ovat taloudellisilta, toiminnallisilta ja ideologisilta rakenteiltaan ja edellytyksiltään erilaisia. Kansalaiset ovat myös ottaneet mediajulkisuuden omiin käsiinsä nimenomaan netissä, jossa jokainen voi tuoda oman todellisuutensa ja näkemyksensä muiden luettavaksi toistaiseksi melko vähäisin rajoituksin.

Nettipuuron määrä tosin muistuttaa jälleen hierarkisoinnin, järjestämisen, kanavoinnin ja tulkinnan merkityksestä. Oma nettisivu on neula heinäsuovassa, jota välttämättä kukaan ei edes tahdo etsiä. Niiden, jotka haluavat nettiviestinsä nopeasti laajalle, on luotava jälleen "kanava" tai brandi, joka takaa uskottavuuden.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi